Minäkin korostan sitä, että jutelkaa asioista nyt, kun olette virkeitä ja teillä on kahdenkeskistä aikaa vaikka kuinka paljon. Saattaa olla, että menevä miehesi tulee olemaan vaikeuksissa, että miten hän sopeutuu kotioloihin, mutta voi myös olla, että hän itse rauhoittuu.
Minusta oleellista on se, että kumpikin ymmärtää sen, että pienen vauvan aika on loppujen lopuksi varsin lyhyt. Ei ole pakko lopettaa kaikkia harrastuksia ja kaikkia kaverisuhteita, vaan ainoastaan sovittaa ne paremmin perhe-elämään sopiviksi. Jos vauva on pieni, niin ei silloin iskä lähde viikoksi kavereitten kanssa laskettelemaan Lappiin, mutta ehkä yhden viikonlopun reissu onnistuu. Vastaavasti jos tykkää pelata golfia, niin ehkä sen voi unohtaa vähäksi aikaa ja korvata harrastus jollakin vähemmän aikaa vievällä harrastuksella.
Itsekin olin aluksi vauvan kanssa ihan kädetön, kun tuntui, että en pääse mihinkään eikä omaa aikaa ole yhtään. Tajusin, että en pääse kuntosalille (kotikaupungissani ei silloin ollut saleja, joihin voi ottaa vauvan mukaan), mutta voin harrastaa sellaisia harrastuksia, jotka ei ole sidottu kellonaikaan, joten aloin harrastamaan kävelyä ja kunnon kasvettua lenkkeilyä ja pyöräilyä sekä kotijumppaa. Myös lukeminen ja musiikinkuuntelu ovat olleet aktiivisia tapoja rentoutua kotioloissa.
Voi myös opetella vauvan ehdoilla harrastamaan asioita koko perheenä esim. käydään vauvauinnissa, kyläillään koko perheen kanssa, vuokrataan kesällä mökki, käydään risteilyllä, kun vauva oppii istumaan voidaan pyöräillä ja tehdä pieni piknik-reissu jne. Minusta on tärkeää tajuta, että moni asia on mahdollista, mutta se vaatii vähän viitseliäisyyttä. Tietenkään piknik-reissu ei vastaa kahden viikon Karibian lomaa juoden, naiden ja uiden, mutta se ei tarkoita, ettäkö sellainen pienemmän mittakaavan puuhastelu olisi toivottoman tylsää ja ihan karseeta. Elämän pienistä asioista voi nauttia ja itse ainakin olen aina ihastellut sitä, miten pieni vauva katsoo itselle tuttuja asioita ihan uusin silmin nauttien niistä, mitä itse on aiemmin vähätellyt. Itse löysin luonnossa liikkumisen ilon vasta omien lasten myötä.
Kavereita voi tapailla kotona, ei baarissa. Toki baariinkin voi joskus lähteä, jos saa lastenhoitajan (sukulaiset, kummit tai maksetut hoitajat esim. MLL:stä), mutta itse ainakin koin, että en halua valvoa myöhään yhtään enempää kuin on pakko, koska univelkaa on pikkulapsivaiheessa muutenkin ihan järkyttävän paljon. Mieluummin siis kyläilimme kaveriperheiden luona puolin ja toisin, jolloin saunottiin, juteltiin, katseltiin leffoja, otettiin ehkä 1-2 siideriä tai olutta ja kohtuuaikaan mentiin nukkumaan. Väsymystaakkaakin voi jakaa siten, että toinen saa nukkua lauantaina niin pitkään kuin nukuttaa ja vastaavasti toinen vanhempi sitten nukkuu sunnuntaiaamuna pitkään.
Minun oli vaikea luottaa miehen lapsenhoitokykyihin, sillä tietenkin osasin käsitellä lasta paljon paremmin, koska olin hänen kanssaan kotona koko ajan. Lopulta pakotin itseni antamaan miehellekin tilaa olla isä. Okei, välillä oli potkupuku väärinpäin päällä ja vaippa saattoi hieman vuotaa tms, mutta ei vauva siitä kärsinyt. Meillä vauvan kylvetys oli alusta asti miehen ja vauvan ikioma juttu, johon en puuttunut mitenkään. Iltaisin kävimme kävelyllä koko perheenä ja mies meni jo aloittelemaan iltatoimia, kun minä vielä kävelin tai juoksin pienen lisälenkin.
Mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä helpompaa miehen on olla yhdessä lapsen kanssa. Palikkatornien rakentaminen, hiekkalaatikolla hiekkakakkujen rikkominen, kahlaaminen uimarannalla yms. ovat paljon mukavampia asioita, kuin alkuvaiheen vatsakipuisen vauvan sylissäkanto tai kakkapyllyn pesu.
Jos miehesi ei luonnostaan tajua kasvaa isäksi, niin sinun tehtäväsi on osoittaa miehelle hänen vastuunsa ja velvollisuutensa. Kyse on miehen OIKEUDESTA olla isä ja vauvan oikeudesta saada olla isänsä kanssa. Myös parisuhteen kannalta tuskin mikään on tuhoisampaa kuin se, että katkeroidut siihen, että mies viilettää omissa menoissaan aina ja sinä olet 24h vauvan kanssa, sillä se on vuorenvarma avioero pitkällä tähtäimellä.