A
Aurora Vee
Vieras
Allekirjoitan nimimerkki just:in kommentin.
Harmi, että eriävä mielipide ja toisten kirjoittajien kritisointi mielletään jankkaamiseksi. Toivoisin voivani herättää edes jonkun pohtimaan arvojärjestystään vielä kerran. Tämä on kuitenkin ilmiselvästi väärä foorumi, koska täällä kritiikkiin suhtaudutaan hyvin nuivasti, jopa hyökäten.
Tarkoitukseni ei ollut hyökätä henkilökohtaisesti alkuperäistä kirjoittajaa kohtaan, vaikka kritisoin hänen tekstiään. Hän esimerkiksi kirjoitti, että "istuimet jotka miellyttävät eniten ovat kasvot menosuuntaan". Mistä siis voi tietää, mikä on johtanut kyseiseen päätökseen ja miten tarkkaan päätöstä on pohdittu.
Kyllähän minä tiedän että joidenkin on kertakaikkiaan pakko hankkia kasvot menosuuntaan-istuin vaikkapa lapsen pahan matkapahoinvoinnin takia tai jos autoa ei kerta kaikkiaan pysty vaihtamaan eri syistä. Enkä ole ollenkaan sitä mieltä etteivätkö nämä ihmiset ajattele lastensa turvallisuutta LAINKAAN. On vain myönteistä, että halutaan löytää se turvallisin istuin mitä juuri siihen perheeseen on mahdollista hankkia.
On kuitenkin olemassa vanhempia, jotka voisivat punnita vielä kerran erilaisia vaihtoehtoja, tehdä laskelmia ja tutustua aihetta käsitteleviin testeihin ja sivustoihin, ja sitten pohtia arvojaan uudemman kerran.
Valitettavan moni ei halua vaikkapa elää hieman halvemmalla tai tinkiä omasta matkustusmukavuudesta siksi että lapsi saisi istua selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään. Moni ei halua lapsensa olevan vähänkään tyytymätön autossa jos hän istuu selkä menosuuntaan (niin niin, tähän moni väittää että sekin on vaarallista kun kuskin keskittyminen herpaantuu). Moni ei halua muuttaa matkustustottumuksiaan tai karsia ajamistaan, jos lapsi kaipaa seuraa takapenkillä. Tällaisten vanhempien ajatuksia haluaisin hieman ravistella ja herättää miettimään, mikä on loppupelissä tärkeintä.
Näin jankkasi varsinainen täydellinen äiti. ;-)
PS. Lastentarvikeliikkeiden myyjien sanoihin ei valitettavasti voi luottaa sokeasti. Meillekin on esimerkiksi yritetty myydä turvavyöistuinta 2,5-vuotiaalle, selvästi alle 15-kiloiselle tytölle.