Ensinnäkin JAKSAMISTA teille kaikille koliikkivauvojen äideille. kun luin tuota viestiketjua niin mieleen tuli niin elävästi meidän ensimmäiset kuukaudet. nyt poika on 11 kk ja alkanut vähitellen helpottamaan.
meilläkään ei tosiaan tuo imetys onnistunut KAIKISTA yrityksistä huolimatta ja se lopetettiin kokonaan kun poika oli 2 kk. meillä se oli myös jatkuvaa kitinää ja varsinkin illat pelkkää huutoa jonnekin 4 kk asti. odotin myös innokkaasti sitä 3 kk rajapyykkiä, mutta meillä sellaista ei kyllä tullut. huuto ja kitinä jatkui. oikeastaan koko vauva-aika oli pelkkää kanniskelua sylissä tai kantoliinassa, muuten ei tullut mitään. tuntui tosiaan usein siltä, että lapsi on aina tyytymätön eikä päässyt nauttimaan siitä vauva-ajasta ollenkaan. itsekin oli niin turhautunut ja vihainen ja katkera, että ""miksi juuri mun lapsi"" kun tuntui, että kaikkien tuttujen lapset vaan söi ja nukkui ja hereillä ollessaan istui tyytyväisenä sitterissä naureskellen.... ja sitten niiden äidit valitti miten rankkaa. välillä kyllä nousi savu päästä!
mutta siis maidon juomisestakaan ei tullut meillä usein mitään ellei kävellyt ympäri kämppää ja mies piti usein poikaa sylissä ja tuttipulloa suussa ja teki kyykkyliikkeitä edestakaisin, että lapsi suostui syömään. nyt jälkikäteen naurattaa, mutta sillon siitä oli leikki kaukana ja pinna aika kireellä molemmilla. odotettiin kuin kuuta nousevaa, että poika lähtisi liikkelle, että viihtyisi edes 5 min yksin lattialla. mutta ei auttanut ryömimisenkään tultua kehiin. pulauttelu oli myös aivan järkkyä, kaikki paikat oli pulautuksessa ja sitä tuli usein pari tuntia syömisestäkin ja kaarella. 7 kk iässä sitten käytiin lääkärissä, joka epäili refluksitautia ja tutkimusten jälkeen se todettiin. saatiin prepulsid-lääkitys, mikä kyllä auttoi tosi paljon. pulautuksia tuli enää muutama päivässä ja nekin oli tosi pieniä. nyt pulauttelu on käytännössä oikeestaan loppunut, silloin tällöin tulee. poika on edelleen ns. vaativa lapsi eli haluaa koko ajan seuraa, kanniskelua ja herää usein mm. täydessä raivossa eikä rauhoitu millään. yöt todella levottomia: heräilee n. puolen tunnin välein ja nyt onkin sitte maitoallergiaepäily ilmassa... voi voi, mutta siis kyllä parempaan suuntaan on menty koko ajan. sanotaan, että siinä 8 kk iässä oli meillä jonkinlainen rajapyykki kun lähdettiin konttaaamaan. vähän paremmin viihdytään lattialla eikä huuto ja kitinä ole ihan jatkuvaa.
tsemppiä nyt vaan teille kaikille, koittakaa jaksaa vaikka tiedän kokemuksesta että on TOSI rankkaa. mutta uskoisin, että vuoden ikään mennessä tai viimeistään vähän sen jälkeen meillä kaikilla helpottaa. toivottavasti
ja toisaalta, mitä vaikeampi ja itkuisempi lapsi, sitä enemmän osaa arvostaa niitä iloisia hetkiä kun lapsi nauraa ja on hyväntuulinen.
