Kolikon toinen puoli

[ÄitiMamma]

Minä tulin itse äidiksi lähempänä keski-ikää ja lääkärit antoivat vielä mahdollisuuden yrittää toista lasta, mutta en halunnut, enkä uskaltanut.
Ikä-äitiä on monenlaisia ja monet heistä ovat terveitä,mutta mitä sitten kun lapsi on itse vielä nuori ja omat vanhemmat ovat iäkkäitä ja sairaita. Kukaan kun ei voi vanhuuttaan valita..meillä on nyt tämä tilanne ja se on iso ongelma. Tilanteen tajuaa vasta, kun se on omalla kohdalla. Olemme molemmat puolisoni kanssa parhaassa työiässä,mutta jomman kumman on jäätävä hoitamaan iäkästä vanhempaa kotia, sillä ainakin täällä kunta tulee tosi nihkeästi vastaan.
Vaikka rakastan lastani ylikaiken ja enkä antaisi pois ikinä häntä,silti sydänmestäni olisin toivonut, että olisin saanut hänet nuorempana. Itse olen iäkkäiden vanhempin lapsi ja he kuolivat näkemättä lastenlastaan, miehelläni on vain toinen vanhempi elossa.Se on surullista, sillä lapsellamme on kokematta kokonaan se ,mitä on omistaa isovanhemmat. Sama kokemus puuttuu minulta ja mieheltäni.Se on suuri suru ainakin minulle. Tiedän kuinka tärkeitä isovanhemmat ovat lapsille :'(
En tuomitse, enkä kiellä tekemästä ketään lapsia, jos itse pystyy heistä huolehtimaan. Halusin tuoda vain esille kolikon toisen puolen,mikä unohtuu usein tässä hehkutuksessa. Toki äitiydestä saa ja kuuluu iloita :heart:
Mutta tuntuu ettei kukaan uskalla puhua ääneen väsymisestä ja minä taidan olla ainoa äiti tälläkin palstalla, joka miettii aina välillä sitä mitä se sitten on ,kun lapsi on murrosiässä ja itse vaihdevuosien kuumissa ja kylmissä aalloissa
Miehellä kuudenkympin villitys
Minä teenkin töitä nuorison parissa, niin siinä on tullut jo aika realistista kuvaa murrosiän myrskyistä..tosin niitäkin on niin monenlaisia murrosikäisiä =)
Eikö vanhana lapsen tehneellä ole lupa sitten tunnustaa olla väsynyt,vaikka onko kaikki tosiaan energisiä ikinuoria superäitiä,joita ei ikä paina,eikä valvominen ja he antavat kaikkensa lapselleen ?

 

[toinen vieras]

kyllä se kolikon toinen puoli on myös äideiksi nuorina tulleilla.
Olipa synkkä kuvaus onneksi vain harvalla on noin.

 

[äiti]

\

kyllä se kolikon toinen puoli on myös äideiksi nuorina tulleilla.
Olipa synkkä kuvaus onneksi vain harvalla on noin.

Kuitenkin se että isovanhemmat on lapselle on suurempi todennäisyys että näin on kun saa lapsen parikymppisenä kuin että jos sen lapsen saa vasta yli nelikymppisenä.
Ja ihan kylmä tosiasia on sekin että jos saat lapsen vaikka 45 vuotiaana niin olet kuusikymppinen mummo kun lapsesi on vasta 15.
Minun äitini on kuusikymppinen nyt kun minun lapseni ovat 15.
Kyllä vanha äiti repsahtaa fyysisesti tosi selvästi kun synnyttää yli 40 vuotiaana ja väsyykin.
Alkuperäisen kirjoitus oli hyvä ja asialliunen ja realistinen.
Minuthan jyrättiin taannoin heti kun samanlaisen kirjoituksen kirjoitin ja kun täällä joku kirjoitti iäkkäistä vanhemmistaan ja miten oli siitä kärsinyt niin väitettiin feikiksi.
Kun ei saa olla sitä mieltä että lapset on hyvä hankkia ennen neljänkympin ikää.

 

[PamBoo]

[/quote]
Kuitenkin se että isovanhemmat on lapselle on suurempi todennäisyys että näin on kun saa lapsen parikymppisenä kuin että jos sen lapsen saa vasta yli nelikymppisenä.
Ja ihan kylmä tosiasia on sekin että jos saat lapsen vaikka 45 vuotiaana niin olet kuusikymppinen mummo kun lapsesi on vasta 15.
Minun äitini on kuusikymppinen nyt kun minun lapseni ovat 15.
Kyllä vanha äiti repsahtaa fyysisesti tosi selvästi kun synnyttää yli 40 vuotiaana ja väsyykin.
Alkuperäisen kirjoitus oli hyvä ja asialliunen ja realistinen.
Minuthan jyrättiin taannoin heti kun samanlaisen kirjoituksen kirjoitin ja kun täällä joku kirjoitti iäkkäistä vanhemmistaan ja miten oli siitä kärsinyt niin väitettiin feikiksi.
Kun ei saa olla sitä mieltä että lapset on hyvä hankkia ennen neljänkympin ikää.
[/quote]
...juu ei saa olla sitä mieltäsillä kun tänne väsynyt rupsahtanut repsahtanut uupumuksen rajamailla hiippaileva yli40-vuotias ikä-äiti (kumma kun otsikossakin lukee että palsta ois semmosille sallittu) tänne tulee piristystä hakemaan niin vastassa on taas tätä
\|O \|O ... Onko ihan pakko tulla tänne syyllistämään ja maalaamaan p...ja seinille? ]Tykkäisin niin kirjoitella positiivisesti, mutta eipä taida enää olla motivaatiota moiseen. Tulipahan palstalle yks ruikuttaja lisää :ashamed:

 

[tiinu]

minä olen saanut viä nelikymppisenä kaksi iltatähteä, joista olen hyvin onnellinen. Mielestäni jos niitä mukuloota alkaa hommata niin hyvä olis jos on samanikäistä seuraa omasta takaa. Silloin luulis olevan lastenkin helpompi kestää murkkuna "ikäloppuja" vanhempiaan. Joku puhui vaihdevuosi vaivoista samaan aikaan kun lapsi on murrosiässä. Saahan niihin mummovaivoihin nykyään lääkitystä! Jos sitten niitä isovanhempia ei enää ole tai ovat "liian" vanhoja, varamummoiksi voi ryhtyä vaikka omien vanhempien sisaret. ei se mikää ongelma ole jos ei nyt just isovanhempiin ole läheistä suhdetta.Miksi yleensä murehtia kaikenmaailman kommervenkkejä kun ei kuitenkaa tiedä mitä huominen tuo tullessaan Siis nauttikaamme tästä hetkestä, sillä muuten voi jäädä elämä elämättä.

 

[taustalla]

Juttelin juuri anoppini kanssa, hän on 90 vuotias, kävelee pitkiä lenkkejä, ei tarvitse vielä kodinhoitajaa, muutenkin on hyvässä mielen kunnossa ja ei kuulemma ole kokenut vaihdevuosi oireita. Mielenkiintoista hänen näkemyksessään oli mielipide miten säilyttää terveys, onnellisuus ja pitkä ikä. Typistetysti ohje oli tässä, Olla myönteinen ja nähdä onnistumisia. Pienessä on onni. Ei ronklia toisten tekemisiä. Ei tupakoida. Syödä sopivasti ruoka joka ei ole "tehdas tekoista" valmisruokaa,terveellistä monipuolista itsetehtyä ruokaa. Tehdä työtä, josta välillä pitää. Myös harrastukset tulivat esille eli hän käy seurakunnan erillaisissa harrastekerhoissa. Huomioitavaa oli että hän sai mieheni nelissä kymmenissä. Elämä näyttää olevan myös olevan valintoja.

 

[sunnuntaivieras]

Fyysisesti väsyn helpommin kuin 20 vuotta sitten, mutta henkisesti olen kyllä vahvempi kuin silloin ennen. Kasvatuskokemustakin on nyt omasta takaa. Olen onnellinen, että sain nuorena lapsia. Luojan lahjana pidän myös iltatähteämme. Kolikolla on aina kaksi puolta. Mutta elämään pitää suhtautua positiivisesti, muuten ei jaksa nuori eikä vanha äiti. Rakkaat lapset kun ovat niin ihanan kamalia.

 

[äitimummo]

Kiitos sinulle ÄitiMamma tästä avauksestasi. Olen aika uusi tällä palstalla ja olen ihmetellyt sinun laillasi, olenko ainoa yli nelikymppinen äiti, joka on välillä tosi väsynyt äitinä olemiseen. Olen nyt 45-vuotias ja nuorin lapseni on eskarissa. Isot lapset ovat jo parikymppisiä, ja minusta tulee ensi kuussa mummo. Kyllä minäkin olen monesti miettinyt sitä, millaista on 7 - 8 vuoden kuluttua, kun itsellä ikää jo yli 50 vuotta ja tyttö pahimmassa murrosiässä. Mikäli tulee sisaruksiinsa, murrosikä ei tule olemaan mikään kovin helppo ajanjakso enkä sitä lasta ajatellen toivokaan. Murrosiän on mielestäni parasta tulla silloin, kun on tullakseen ja vanhempien kuuluukin olla silloin tyhmiä ja fossiileja. En vain tiedä, jaksanko enää samalla tavalla kuin nuorempana ottaa vastaan lapsen raivoa. Jo uhmat ovat olleet paljon rankempia minun kannaltani kuin isojen lasten osalta. Tästä omasta väsymyksestä johtuen nuorin saa kyllä tahtonsa läpi asioissa, joissa aiemmin se ei olisi tullut kysymykseenkään.

Missään tapauksessa en antaisi lastani pois, mutta täytyy sanoa, että kadehdin ikätovereitani, jotka voivat keskittyä itseensä ja omaan elämäänsä miettimättä koko ajan, milloin lapsi pitää hakea hoidosta, milloin kuljettaa kavereille tai harrastuksiin yms. Lisäksi minusta olisi jo mukava tehdä välillä miehen kanssa ex tempore juttuja, mutta niihin ei ole mitään mahdollisuutta vielä moneen vuoteen.

 

[ÄitiMamma]

Minä en mielestäni varsinaisesti valittanut..kerroin vain tosiasiat elämästäni tällähetkellä.
Hyvä elämäkään ei auta siihen ,vaikka kuinka olisi positiivinen,eläisi terveellisesti pienistä asioista iloiten, jos ihminen sairastuu niinhän sairastuu Alzheimerin tautiin. Kenelläkään ei näytä olevan ymmärrystä,siihen mitä on olla iäkkään vanhemman omaishoitaja ja tilannetta ei tajua, ellei sitä itse ole kokenut.
Meillä on kotona pieni lapsi ja iäkäs vanhus. Lapsi on tuonut paljon iloa ja elämänhalua meille kaikille,mutta jokaiselle ystävälleni joka miettii lasten tekemistä niin olen sanonut,ettei asiaa kannata lykätä vaan toimia.
Minustakin olisi mukavaa,jos meillä olisi vaikka 70-vuotiaat virkeät isovanhemmat,mutta niin ei ole ja koen sen suruna..asioita ei ole kielletty suremasta,vaikka elämässä on paljon ilonaiheitakin.
Kuten sanoin aloituksessani, että jokainen saa lapsensa tehdä iästä riippumatta, minkä ikäisenä kykenee ottamaan vastuun vanhemmuudesta ja onhan se niinkin ettei hyviä miehiä helpolla tule vastaan =)

:attn: Jos minulla olisi ollut vapaus valita, olisin tehnyt lapseni ehdottomasti nuorempana ja mikäli terveys olisi sallinut niin hänelle kaverinkin...mutta elämä on mennyt näin hyvä niin...olen saanut ihanan miehen ja vielä ihanamman lapsen =)
Ihmisen luonto on sellainen ainakin minulla,että miettii ja murehtiikin välillä tulevaisuutta...varsinkin,kun tietää ettei Alzheimerin taudista parannuta koskaan.

 

[taustalla]

jaksamiseen saattaa olla useita syitä. Verenarvot, liikunnan vähyys, yksipuolinen ruokavalio, tupakointi, turruttavat lääkeaineet, parisuhdeongelmat jne. Asiat eivät aina ole niin yksioikoisia.

 

[liisukka]

Minä olen vaihdevuosissa ja vanhin lapseni 15 v. murkku. Ei ongelmia. Olen siis kohta 50v. ja jaksan ihan kohtuullisesti tätä rumbaaitkät työpäivät, kotona murkku ja esimurkku, vanhemmat lähes 80v ja miehelläkin vissiin joku 50 villitys. Viikonloput yritän huilata enkä viikollakaan kasaa itselleni harrastuksia tms. enempää kuin minimissään jaksan.
Mutta me olemme kaikki niin erilaisia. Itse en olisi voinut millään kuvitella itseäni äidiksi alle kolmikymppisenä. Ja vielä yli 40v. haaveilin iltatähdestä, mutta mies ei suostunut. Hyvä niin, kait.
Annetaan täällä kaikkien kukkien kukkia eikä aina moitita, kun joku uskaltaa oman mielipiteensä ilmaista.

 

[iltatähtien äippä]

Ei elämä anna takuita kenellekään mistään, oma iltatähteni oli ainut poikamme 20 vuoden odotuksen jälkeen on meillä kyllä 3 rakasta ja ihanaa tytärtä enen häntä.No kun hän oli alle vuoden vanha sairastuin rintasyöpään.Seuraavana keväänä mieheni joutui kolariin missä vain muutama sekunti pelsti hänet kuolemalta.Siis parasta on uskaltaa elää tässä ja nyt liikoja murehtimatta kun emme niitä murkkuikiä ja vaihdevuosioireita eikä muutakaan elämän murhrita voi valmiiksi ennakkoon selvittää.Kyllä sitä jokainen väsyy fyysisesti ja henkisesti. Nykyinen super suorittajien yhteikunta vain pitää sitä niin epänormaalina, miksiköhän se on ihan samanlainen elimistön viesti tarpeesta kuin nälkä tai pissahätä. Jotain on liikaa ja liin kauan tarvittaisiin unta ja taukoa.Ehkä tässä " myöhäisäitiydessä" on stressaavampaa se että vaatii itseltään niin paljon. Kyllä minun nyt pitää jo osata kun olen jo monta kasvattanut ja ennekin nämä ongelmat elänyt jne. haluamme niin kauheasti tehdä kaiken hyvin ja oikein ja mietimme ja analysoimme vanhempien lastemme kanssa saatuja kokemuksia ja yritämme oppia virheistämme, tämä on tiettyyn rajaan asti hyväkin, mutta tässäkin tulee taas.....se toinen puoli :'( Isovamhempien ja ystävien antaman tuen merkitystä ei voi vähätellä.Ei minunkaan lapsillani ole kuin toisen puolen mummo ja pappa. toinen mummo on kuollut ja toinen pappa alkoholi - mielenterv ongelmainen. Kyllä sitä aina puutteitakin lasten elämässä on. Toiset asuvat absoluutisen köyhyyden maissa missä puuttuu ruoka ja kaikki perusasiatkin. Tällainen on maailma, täällä meidän täytyy jaksaa elää ja koettaa nähdä se hyvä mikä kantaa tämän päivä koska huomisella on omat murheet.Päivä vain ja hetki kerrallansa. KEVÄTTÄ KAIKILLE

 

[aada]

että oli taas hyviä kirjoituksia. Olen sitten iloinen teidän viisaista ja kypsistä kommenteista. Mukavaa lukea.
Tässä yksi päivä kirjoittelin tähän otsikkoon pitkän kirjoituksen, juuri näitä samoja asioita joita on edellä kirjoiteltu. koko kirjoitus hävisi tuhka tuleen ja sivut menivät " pimeiksi". Nyt en viitsi sitten kirjoittaa sen kummempaa komenttia muuta kuin jokaisella on oma elämä, erilaiset mielipiteet, ajatukset, tunteet. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. tässä yhtä kirjoittajaa matkien,päivä vain ja hetki kerrallansa. Ei kannta miettiä etukäteen mitä tulee ja tuleekko olenkaan. Onnihan on tässä ja nyt ollaan sitten nuoria tai vanhoja!

 

[mimmi]

Minä sain viimeisen lapseni 39 v., enkä todellakaan rupsahtanut. Olen päinvastoin säilynyt paremmin kuin moni nuorena lapsensa tehneet ja mahdun yhä farkkuihini. Siellä joku aiemmin mainitsi, että nelikymppisenä lapsensa tekevät rupsahtavat herkemmin. Pukeutuminen ainakin nuorentui lisää tämän uusimman lapsen myötä, koska täytyy pystyä juoksemaan sen perässä.

 

[ÄitiMamma]

Jos pukeutumisesta on nuorentuminen kiinni, niin näin vuosia sitten Tukholmassa ainakin 70 -vuotiaan mummun,joka oli pukeutunut farkkuasuun =) ! Vekkuli ilmestys sinänsä....
Täytynee mennä ostamaan napapaita ja Britney-malliset lantiofarkut,josko tästä olo nuorentuisi...kauneusleikkauksiin ei ole halua ainakaan vielä
Tosin olen menossa pääsiäisnoidaksi palmusunnuntaina,että täytynee tämä nuorennusprojekti jättää pääsiäisen jälkeen :saint:
Tosin mieheni totesi eilen kysyessäni naisen parasta ikää...Hän vastasi diplomaattisesti,että eiköhän se siinä nelissäkymmenissä ole parhaimmillaan :flower: :heart: !
Diplomaatti sanon minä.....

 

[vanharouva]

Sain nuorimman 37 vuotiaana ja enpä ole mielestäni sen kummemmin rupasahtanut.
Lapsia on 4 ja kaikki on saatu "iäkkäämpänä".
Ajatusmaailmani on, että tyhjän ruikuttaminen ja kaihoileminen ei auta. Elämä on niin lyhyt, että mitä hyövää miettiä sellaista, että oispa tehnyt lapset nuorempana tms. Sitä on nautittava tästä hetkestä ja sillä selvä.

Kaikki kai väsyneitä on joskus. Minäkin olin välillä 20 vuotiaana tosi väsynyt kun piti bilettää jatkuvasti.

Olen nyt 40 v ja mielestäni olen vielä todella nuori. Voihan sitä upota itsesääliin ja miettiä, että ei jaksa ja ei mistään tule mitään, mutta mitä se auttaa. Ei elämää voi palata takaisin ja elää toisella tavalla. Jos oikein tuntuu, että uuvuttaa, niin on tehtävä tärkeitä valintoja itselle. Mietittävä, mikä on tärkeää. Jos työ väsyttää, voi ottaa osittaista hoitovapaata siihen asti kun nuorin on toisella luokalla. Jos muuten tuntuu, että elimistö ei jaksa, pitää alkaa kuntoilla ja kohottaa kuntoa. Yleensä elämä on helpompaa kun etsii ratkaisuja ongelmiin.

Mimmille vielä. Ostin juuri ensimäiset lantiofarkut ja on oikeastaan aika kivan näköiset

 

[vanharouva]

Jatkan vielä tuosta fyysisestä väsymyksestä yms.
mielestäni ei voi yleistää, että vanhempi äiti rupsahtaisi noepampaa kuin Nuori äiti. Juoksen nimittäin puolimaratoonin paljon parempaan aikaan kuin moni nuorempi äiti. Naisten kympillä olen ensimäisten joukossa nuorten naisten kanssa. Joten eiköhän tuo jaksaminen ja kunto ole ihan itsestä kiinni.

Ja alkuperäiselle voin sanoa, että neljän lapsen lisäksi hoidan myös iäkkään äitini asioita. Käyn hänen luona siivoamassa ja leipomassa aika usein. Kuljetan häntä lääkäriin ja käytän kaupassa. Joten tiedän kyllä, mitä ajan tehokas käyttö on.

Äitini oli aika iäkäs minut saadessaan ja enpä ole koskaan häntä hävennyt. Juoksimme lenkillä yhdessä kun minä olin 15v ja äitin 59v. ja en tosiaan meinannut äitini perässä pysyä.

 

[4-kymppinen]

Minä täytän 41 toukokuussa, laskettu aika 29.05, ensimmäistä lastani odotan. Kolikon toinen puoli on totta, nelikymppinen on liian "vanha" äidiksi *wirn*.

Mutta... Kyllähän minäkin silloin parikymppisenä ajattelin, että mies, koti ja kaksi lasta ennen kolmeakymmentä ikävuotta. Mutta kun elämä ei mene niin kuin suunnitellaan. Oli pitkä avosuhde, miehestä olisi tullut hyvä isä, mutta kun parisuhde ei ollut kunnossa, en todellakaan katsonut sen korjaantuvan lapsia tekemällä.

Menikin sitten vuosia seurustellessa miesten kanssa, jotka eivät lapsia halunneet (enkä mä oikein tiedä halusinko itsekään). Nyt sitten elämäntilanteen muuttuessa (hetkellinen mielenhäiriö kun lupauduin jättämään ehkäisyn pois) odotan innolla tätä neitokaista. Viiden kuukauden "yrityksen" jälkeen (no en tosiaankaan laskeskellu ovulaation ajankohtia) odotus oli todellisuutta.

Ja edelleen olen sitä mieltä, että lapset olisi "hyvä" tehdä ajoissa, mutta silti nautin täysillä ajatuksesta, että ihan aikuisten oikeasti, me saadaan vauva! Mies (47v) on myöskin onnessaan esikoisesta.

 

[äiti-70]

Olen itse iltatähti, enkä kyllä koskaan ole hävennyt vanhempiani! Meillä meni kaikki tosi hienosti, vaikka oma murkkuikä ja äidin vaihdevuodet osuivat samaan aikaan. Vähän sitä ennen oli isä jäänyt sairaseläkkeelle sydänvian takia. Äiti teki kolmivuorotyötä ja oli varmasti todella väsynyt, kuten myös isä sairastelun takia. Silti olen sitä mieltä, että vanhemmat saivat minut juuri sopivan ikäisinä. En vaihtaisi paikkaa vanhempien sisarusteni kanssa, jotka syntyivät vanhempiemme ollessa nuoria.

Eniten harmittaa se, että en koskaan tavannut äidin puolen isovanhempia, jotka ehtivät kuolla melko nuorina ennen kuin synnyin. Sekin ehkä vähän harmittaa, että oman lapsen isovanhemmat eivät ole enää 70:n paikkeilla kovinkaan "jaksavaista" seuraa pienelle lapselle. Mutta en kyllä siitä syystä olisi tehnyt lasta yhtään aiemmin!

Jos vaikka vähän vanhempana väsymystä onkin enemmän kuin 10 vuotta aiemmin, niin uskaltaisin kuitenkin väittää, että muita ominaisuuksia löytyy paremmin; kärsivällisyyttä, väsymyksen sietokykyä, vastuuntuntoa...

Onneksi kolikolla on aina toinenkin puoli!

 

[neljäkymmentä]

Tämä on suuri ihme ja mahdollisuus jota ei osannut aikaisemmin edes kaivata ja uneksia tapahtuvaksi. Surettaa kyllä kun tyttö (kohta 2 v) tykkää mummista ja vaarista niin kovin - ja aikaa ei heillä varmaan niin kauaa ole jäljellä. Mutta nyt olen kyllä tunenut itseni vanhaksi ja väsyneeksi, taitaa kyllä enemminkin johtua ylipainosta. Hoikkana on niin pirtskakka olo. Ja sisaruksi emme enää tee sillä mieheni ei koe jaksavanasa. Hänellä on monia sairauksia.

 

[mitä ihmettä]

Mitä ihmeen henkisiä mummoja tällä palstalla oikein käy? Kaikki 40-kymppisetkö vanhoja ja raihnaisia, piru vie, ei ole! Onko äitiys jokin kauneuskilpailu, kuka on trimmatuin äiti. Lapsen kanssa väsyy aina jokainen, oli sitten 16 v tai 40 v. Lastenhoito apua saa joko mummoilta tai muilta sukulaisilta. Onko muuten kukaan ajatellut niitä nuoria äitejä, joilla ei ole mummojaan enää elossa, kaikki mummot kun eivät kuole vanhuuteen...

 

[clivia]

\

Mitä ihmeen henkisiä mummoja tällä palstalla oikein käy? Kaikki 40-kymppisetkö vanhoja ja raihnaisia, piru vie, ei ole! Onko äitiys jokin kauneuskilpailu, kuka on trimmatuin äiti. Lapsen kanssa väsyy aina jokainen, oli sitten 16 v tai 40 v. Lastenhoito apua saa joko mummoilta tai muilta sukulaisilta. Onko muuten kukaan ajatellut niitä nuoria äitejä, joilla ei ole mummojaan enää elossa, kaikki mummot kun eivät kuole vanhuuteen...

Tai meitä äitejä joilla on terveet omat vanhemmat.Mun vanhemmat on vähän reilu 60 vuotiaita mutteivät silti halua koskaan osallistua mun lasteni elämään sen kummemmin.Ei myöskään lasten isän vanhemmat.

 

[taustalla]

Kiitos nimimerkki "vanha rouva" kirjoituksestasi. Elämä on todella liian lyhyt ruikutettavaksi. Lapset kasvaa ja tarvii positiivista elämänasennetta selvitäkseen eteenpäin. Elämä on myös vaihtoehtoja. Mulle oli aikamoinen luovutus ottaa breikki hyvinpalkatusta työstäni vanhempien vapaalle. Työnteko alkoi tuntua vain niin tyhjältä päivittäin. Organisaatio pyörityksissä yksittäisen työntekijän tärkeys on minimaalinen vaikka tekisi työn kuinka hyvin tahansa. Työkaverit ei edes muista nimeä, mutta lapset muistavat aina kuka heidän äitinsä on tai oli. Minulla on 3 lasta, mutta huomaan vielä että haaveilen perheenlisäyksestä vaikka olen jo yli 40 vuotta. Suurimmat onnen tunteet olen kokenut viime vuosina perheelämäni kautta.

 

[nyt nelikymppinen]

Niin asiasta ollaan oltu kaikenlaista mieltä..itse olen tullut ensimmäistä kertaa äidiksi nipinnapin 19-vuotiaana ja silloin koin olevani TODELLA ÄITI ja poika oli kova valvottamaan 10-kuiseksi asti, ja joskus nukahdin päivällä istualtani tuoliin, niin väsy olin ja vannoin etten tee enään lapsia, no kuusi on olen sen jälkeen synnyttänyt ja tämän viimeisimmän 39-vuotiaan ja se on totta, että lasten kanssa väsyy oli sitten 19v/40v...asenteet kohdallen ja vauvaaika on kuitenkin niin lyhyt, että soisin jokaisen keskittyvän lapseensa ja jättää nämä ikäkysymykset ommiin aivoihin ... tunnen pariskunnan joka sai 20 vuotiaana ensimmäisen lapsensa joka oli down- tyttö, muut ovat olleet terveitä :heart:
Ps.
Ja vielä vauvakuume pukkaa

 

[Miili]

Huh . Mä oon nelikymppinen puolvuotiaan esikoiseni äiti ja tulin ekaa kertaa kattomaan, että mitäs ikätoverit kirjottaa. Satuin nyt avaamaan tän ketjun, enkä taida muita avatakaan .. musta tuntu että tulin jollekin mummopalstalle. Kyllä mulla on Britney farkut ja napapaita kaapissa ja aion niitä kesällä käyttää näyttämättä koomiselta =) .
Myönnän kyllä että oon väsyny ja kaiholla muistelen niitä aikoja kun parikymppisenä jakso bilettää viis kertaa viikossa ja käydä töissä. Nyt oon ihan raato kun vauva vaatii huomiota viis tai kymmenen kertaa yössä. mutta muuta eroo en sitten huomaakaan, kun en liian tarkkaan tutki kasvojani peilistä B) .
Älkää nyt vetäskö hernettä nenään, huumorimielellä.
Jaksamista kaikille meille "vanhoille" äideille :hug: .