Meillä' on kahdenkin kanssa vaikeuksia saada tarpeeksi omaa aikaa, tukiverkkoja ei ole liikaa. Ollaan ajateltu, että ihan senkin kannalta nämä kaksi saavat riittää, että tämän enempää en ole valmis tinkimään yhtään omasta ajasta kun olen vihdoin sitä vähissä määrin alkanut saada. Kolme lasta ei todennäköisesti mene siinä samassa kuin kaksi, kuten ei mennyt kaksikaan siinä samassa mitä yksi. JA tosiaan kun tässä on viimeiset vuodet pyöritelty vaippoja ja imetetty, saatu nuorinkin jo kolme vuotiaaksi, mä olen huomannut, etten enää kaipaakaan sitä pikkulapsiaikaa. Kiintiö siis on täynnä. Joskus silloin kun nuorin oli vielä 1 vuotias, mietin etten osaa tehdä muuta, että kai sitä vielä yksi menisi, että olisi ainakin aikaa miettiä mitä elämältään sitten tahtoo kun on hoitovapaalla. No onneksi ei sitten sitä kolmatta tehty, nyt en mistään hinnasta enää ryhtyisi samaan rumbaan. vaikka lapset on ihania ja kotiäitiys on ollut elämäni antoisin vaihe, koen että nyt on aika tehdä jotain muutakin ja nauttia tästä olemassa olevasta paketista. Kun voimme helposti liikkua, lapsista nauttii kun he ovat omatoimisia ja tykkäävät touhuta kaikkea perheen kesken. Nautin vihdoinkin kukoistavasta parisuhteesta, eikä mun enää tarvitse kärsiä huonoista öistä tai olla niin kiinni jossakin mitä vauvassa on. Tämä viimeinen vuosi on tehnyt suhteellemme hyvää, kun lapset ovat jo isompia. Minusta tuntuu, että haluan panostaa enemmän meihin, kuin väsyttää meitä sillä kolmennella lapsella, enää koskaan. Haikailen välillä lastemme vauvakuvia ja muistelen raskausaikoja, synnytyksiä, ne ovat ihana muisto, ja ehkä haluaisin kokea sen vielä joskus, mutta toisaalta tuo aika on niin lyhyt, ajattelen, että kohta sekin olisi vain yksi muisto ja sitten mulla oliisi niitä lapsia kolme tässä arjessa. Haaveilisinko sittenkin kenties vielä neljännestä, ehkä viidennestä vain koska, haluaisin kokea aina sen vaiheen. Ei, mä en halua enempää lapsia tähän, siksi nuo haaveet raskausajoista ja vauvoista saavat jäädä.
