S
Strureplan
Vieras
Hei.
Olen tapaillut puolisen vuotta hieman itseäni nuorempaa miestä. Muistan jo kun meidän piti tavata ensi kertaa (tutustuimme netissä), mutta mies ilmoittikin viime tingassa että hän on sopinut kaverinsa kanssa jostain tärkeästä raksaprojektista, mutta että voisin toki tulla mukaan jos haluaisin...kuulema kaverille luvattua asiaa ei voisi perua (vaikka tapaaminen minun kanssani oli sovittu aiemmin...) No, sanoin etten kuitenkaan aio matkustaa 300 kilometriä vain istuakseni katsomassa hänen ja kavereidensa touhuamista, se ei vastaa käsitystäni ensitreffeistä. Olimme sopineet tapaamisen hyvissä ajoin ja kaiken piti olla selvää. Olin pettynyt ja sanoin miehelle, että ehkä parempi että unohdetaan koko juttu, asenne touhuun on sitä luokkaa. Sanoin ettei tarvitse perään kysellä.
No, mies kaivautui jostain laittamaan sähköpostia noin 3 vkon jälkeen tästä ja kyseli, että vieläkö toivotan hänet hornan tuuttiin. Hän pyysi lupaa soittaa ja annoin luvan, juttelimme asioista ja sanoin, että minusta tuntui pahalta sovitun asian peruminen ja vielä viime tingassa. Saimme puhuttua ja sitten yksi kaunis päivä tapasimme. oli oikein upeaa, joten treffejä tuli enemmänkin. Kerran meille tuli taas ongelma, kun mies tuli käymään kotikaupungissani ilmoittamatta minulle -olimme puhuneet asiasta aiemmin ja sanoin, että saatan olla sukuloimassa tuolloin, johon mies totesi että ok, hän ei tule kaupunkiin jos en ole siellä. No, sitten sainkin ykskaks miehelle muuten vain viestitellessäni kuulla, että hän on kotinurkillani. Ei kuulema viitsinyt ilmoittaa asiasta, koska OLETTI minun olevan muualla. Kysyin häneltä, olisko vaatinut paljoa kysyä vaikka lyhyesti olenko maisemissa...Väänsimme asiasta ja luulin että hän ymmärsi, että suun avaaminen auttaa monessakin asiassa, oletukset eivät ole faktoja.
Nyt sitten olimme aikaa sitten sopineet tärät luokseni. Miehen piti tulla, olin juuri rempannut kämppäni loppuun vauhdilla häntä varten, hankkinut sapuskat ja nähnyt aikamoisen vaivan. Hän oli
kipeänä viikolla, ja ilmoitti siitä tekstarilla. Kuitenkin viikonloppusuunnitelma pysyi voimassa eikä hän sitä perunut, toki tajusin että hän ilmoittaisi jos olisikin niin kipeä h-hetkellä ettei pääsisi.
No, odottelin sitten treffipäivänä häneltä jotain yhteydenottoa. Kun hänestä ei kuulunut, kysyin missä hän on, onko tulossa. Vastaus tuli tunnin,parin päästä viestillä: ei ole tulossa, oli töiden jälkeen niin kamala olo. Oli vielä edellispäivänä olettanut jaksavansa tulla, mutta ei.
Olin luonnollisesti pettynyt, mutta myös vihainen ettei hän vaivautunut ilmoittamaan minulle edes sitä, ettei tule. Siinä minä istuin ja katselin katettua pöytää ja ostettua skumppaa. Kysyin mieheltä, miksi hän ei edes soittanut -olihan jaksanut töissäkin olla, ja kerroin kuinka ikävää on se että kommunikaatio on tällä tasolla. Mielestäni se joka ei tulekaan vaikka lupaa ilmoittaa siitä itse ja mieluiten hyvissä ajoin. Ajauduimme tekstarikinaan, jossa mies vain tokaisi että hän ei nyt jaksa kommentoida koska on eri mieltä. Ei pahoitellut että jäi näkemättä, ei pahoitellut sitä että näin vaivaa turhaan. Totesin, että vastahan keskustelimme tästä kommunikaatioasiasta, että ilmoitetaan etukäteen missä mennään ja kerrotaan jos jotain muutoksia tulee. Ei vastausta. Lopuksi en jaksanut minäkään, vaan sanoin että eiköhän tämä ollut tässä, olen ansainnut edes pieniä käytöstapoja enkä moista ylimielisyyttä. Mies siihen, että no oikei, jos tämä on tässä niin kiitos, olet ihana ihminen plaa plaa plaa. Sen jälkeen ei mitään.
Meillä oli todella hyvä olla yhdessä, hyvä kemia, naamatusten aivan mahtavaa ja mies puheli jo että on kertonut minusta vanhemmilleen jne jne. Mitä ihmettä tässä pitäisi oikein ajatella -eikö hän tajua miten törkeää moiset oharit ovat vai eikö hän välitä? Hän on sen tyypinen ihminen että uskaltaisi kyllä sanoa jos ei vaan haluaisi enää nähdä. Olenko minä tarinan bad guy?
En enää ole jaksanut ottaa mieheen yhteyttä, vika viestini oli että jos hän edes soittaisi ja selittäisi niin ok, mutta ei mitään. Annanko olla?
Olen tapaillut puolisen vuotta hieman itseäni nuorempaa miestä. Muistan jo kun meidän piti tavata ensi kertaa (tutustuimme netissä), mutta mies ilmoittikin viime tingassa että hän on sopinut kaverinsa kanssa jostain tärkeästä raksaprojektista, mutta että voisin toki tulla mukaan jos haluaisin...kuulema kaverille luvattua asiaa ei voisi perua (vaikka tapaaminen minun kanssani oli sovittu aiemmin...) No, sanoin etten kuitenkaan aio matkustaa 300 kilometriä vain istuakseni katsomassa hänen ja kavereidensa touhuamista, se ei vastaa käsitystäni ensitreffeistä. Olimme sopineet tapaamisen hyvissä ajoin ja kaiken piti olla selvää. Olin pettynyt ja sanoin miehelle, että ehkä parempi että unohdetaan koko juttu, asenne touhuun on sitä luokkaa. Sanoin ettei tarvitse perään kysellä.
No, mies kaivautui jostain laittamaan sähköpostia noin 3 vkon jälkeen tästä ja kyseli, että vieläkö toivotan hänet hornan tuuttiin. Hän pyysi lupaa soittaa ja annoin luvan, juttelimme asioista ja sanoin, että minusta tuntui pahalta sovitun asian peruminen ja vielä viime tingassa. Saimme puhuttua ja sitten yksi kaunis päivä tapasimme. oli oikein upeaa, joten treffejä tuli enemmänkin. Kerran meille tuli taas ongelma, kun mies tuli käymään kotikaupungissani ilmoittamatta minulle -olimme puhuneet asiasta aiemmin ja sanoin, että saatan olla sukuloimassa tuolloin, johon mies totesi että ok, hän ei tule kaupunkiin jos en ole siellä. No, sitten sainkin ykskaks miehelle muuten vain viestitellessäni kuulla, että hän on kotinurkillani. Ei kuulema viitsinyt ilmoittaa asiasta, koska OLETTI minun olevan muualla. Kysyin häneltä, olisko vaatinut paljoa kysyä vaikka lyhyesti olenko maisemissa...Väänsimme asiasta ja luulin että hän ymmärsi, että suun avaaminen auttaa monessakin asiassa, oletukset eivät ole faktoja.
Nyt sitten olimme aikaa sitten sopineet tärät luokseni. Miehen piti tulla, olin juuri rempannut kämppäni loppuun vauhdilla häntä varten, hankkinut sapuskat ja nähnyt aikamoisen vaivan. Hän oli
kipeänä viikolla, ja ilmoitti siitä tekstarilla. Kuitenkin viikonloppusuunnitelma pysyi voimassa eikä hän sitä perunut, toki tajusin että hän ilmoittaisi jos olisikin niin kipeä h-hetkellä ettei pääsisi.
No, odottelin sitten treffipäivänä häneltä jotain yhteydenottoa. Kun hänestä ei kuulunut, kysyin missä hän on, onko tulossa. Vastaus tuli tunnin,parin päästä viestillä: ei ole tulossa, oli töiden jälkeen niin kamala olo. Oli vielä edellispäivänä olettanut jaksavansa tulla, mutta ei.
Olin luonnollisesti pettynyt, mutta myös vihainen ettei hän vaivautunut ilmoittamaan minulle edes sitä, ettei tule. Siinä minä istuin ja katselin katettua pöytää ja ostettua skumppaa. Kysyin mieheltä, miksi hän ei edes soittanut -olihan jaksanut töissäkin olla, ja kerroin kuinka ikävää on se että kommunikaatio on tällä tasolla. Mielestäni se joka ei tulekaan vaikka lupaa ilmoittaa siitä itse ja mieluiten hyvissä ajoin. Ajauduimme tekstarikinaan, jossa mies vain tokaisi että hän ei nyt jaksa kommentoida koska on eri mieltä. Ei pahoitellut että jäi näkemättä, ei pahoitellut sitä että näin vaivaa turhaan. Totesin, että vastahan keskustelimme tästä kommunikaatioasiasta, että ilmoitetaan etukäteen missä mennään ja kerrotaan jos jotain muutoksia tulee. Ei vastausta. Lopuksi en jaksanut minäkään, vaan sanoin että eiköhän tämä ollut tässä, olen ansainnut edes pieniä käytöstapoja enkä moista ylimielisyyttä. Mies siihen, että no oikei, jos tämä on tässä niin kiitos, olet ihana ihminen plaa plaa plaa. Sen jälkeen ei mitään.
Meillä oli todella hyvä olla yhdessä, hyvä kemia, naamatusten aivan mahtavaa ja mies puheli jo että on kertonut minusta vanhemmilleen jne jne. Mitä ihmettä tässä pitäisi oikein ajatella -eikö hän tajua miten törkeää moiset oharit ovat vai eikö hän välitä? Hän on sen tyypinen ihminen että uskaltaisi kyllä sanoa jos ei vaan haluaisi enää nähdä. Olenko minä tarinan bad guy?
En enää ole jaksanut ottaa mieheen yhteyttä, vika viestini oli että jos hän edes soittaisi ja selittäisi niin ok, mutta ei mitään. Annanko olla?
Kuka lie tuotakin noin voi edes ajatella