Koti-isätkin laiskoja vätyksiä?

[Mies kotona]

Iltoja.

Tervehdys vain foorumille!

Aloin tässä illan ratoksi kirjoittamaan viime viikkoina muun muassa iltalehdessä (vaiko -sanomissa) olleesta jutusta, jossa jollekkin naiselle oli työhaastattelussa sanottu, että kotiäitinä olo on laiskottelua.

No, tarinahan menee minun osalta näin, että ollaan vaimon kanssa oltu yhdessä kutakuinkin kymmenen vuotta ja meillä on tällä hetkellä kolme lasta. Ja meidän perheessä lasten äiti käy töissä ja isä on kotona hoitamassa lapsia. Eli ei mikään ihmeellinen juttu.

Mutta.. Käännetäänpä asia oikein päin ja aletaan katsomaan meillä miehen "hommia". Puhumattakaan töiden hakemisesta. Olen siis ollut työtön useamman vuoden. Otin itse lopputilin keikkahommista, kun saattoi tulla vuorokauden varoitusajalla, joskus lyhyemminkin pyyntö töihin. Homma tuntui silloin helpolta, myös vaimo ehdotti järjestelyä, että minä olen kotona ja hän käy töissä. Mutta työhaastetteluissa, jos ylipäätään sellaista saat järjestettyä, heti takerrutaan "kun olet ollut töistä pois näin kauan" -asenteella. Tai jos pyydät siirtämään työhaastattelua ja erehdyt sanomaan lapset, niin heti kuuluu luurin toisesta päästä sellainen *naps* ääni ja itselle tulee tunne, että taas minä sen sanoin. Tai sitten ihmettelevät, että mitä hommaa työttömällä on, että miksi tämä aika ei käy.

No, sitten kotona. Vaimo siis käy töissä. Mitenkäs kotihommat, pyykinpesut, astiat? Mies hoitaa. Minusta ihan ok järjestely, kun olen kotona, niin pyrin asiat hoitamaan mahdollisuuksien mukaan. Vaimo tulee töistä, on ensimmäinen kommentti "voi **** kun oli rakas päivä". Kysyykö miten minulla on mennyt kotona? Ei. Muistaako kysyä lapsen neuvolasta? Ei. Kiinnostaako häntä tietää, että meidän pipsalla on ensimmäinen hammas? No ei.

Tässä vaiheessa moni miettii, mihin ihmeeseen minä tällä jutulla tähtään? Tarkoituksena ei ole provosoida mitään tai ketään. Mutta jos moni sanoo, että mies manaa raskasta työpäivää ja ei ole kiinnostunut lapsistaan, niin ei omakohtaisella kokemuksella ole myöskään lasten äiti työpäivänsä jälkeen niistä kiinnostunut.

Entäs meidän viikonloput sitten? No, minä suunnittelen ruokalistoja, vaimo ei ole kuulema kiinnostunut. Mutta lenkillä voisi käydä. Jes. Entäs minä? Saisinko minä käydä? No.. Ehkä sitten kun lapset ovat nukkumassa. OK, sehän passaa. Entäs kaverit? Olisiko mahdollista, että vaimo katsoisi lapsia lauantain-sunnuntain, että saisin ottaa kotoa vähän itseni vuosien jälkeen irti ja esimerkiksi johonkin jääkiekkomatsiin ja viettää yön kavereiden kanssa? Ei heru ymmärrystä. Hänellähän on niin raskas työviikko takana ja haluaisi edes levätä.

Muistinko mainita, että meidän muksuilla oli mahatauti ja lakanoita meni kymmenittäin, kone pyöri vuorokauden ympäri ja itse katsoin parhaaksi pysytellä valveilla, ettei kukaan tukehdu oksennukseen. Kyllä. Mitä sanoo vaimo? On huolestunut sähkö ja vesilaskusta Kuinka monesta kuulostaa tutulta? Ei välttämättä vesilaskut, mutta muuten? Kavereiden vaimoilta kuultuna miehiltä joskus kuultua.

Entäs sitten kun kotona on vähän likaista? KYLLÄ! Vaimoni on useampaan otteeseen tivannut minulta, mitä ihmettä teen kotona sillä välin kun hän on töissä, kun täällä on näin likaista. Bingo! Tämä on sellainen kysymys/syytös, joka kyllä jaksaa polttaa päreet.

Eli mies kotona lapsia hoitamassa useamman vuoden ja nainen muuttuu mieheksi, mies naiseksi. Ja kommentit alkavat hyvin pitkälti vaihtamaan myös naiselta miesmäisiksi ja mieheltä naismaisiksi.

Entäs se ensimmäinen 9kk lasten syntymän jälkeen? Ensimmäinen lapsi meni ihan ok. Vaimo oli kuin nainen yleensä. Toinen ja kolmas alkoivat enemmissä määrin siirtymään heti minulle. Yösyötöt olivat kuulema niin rasittavia, että hän ei voi sitä kestää ja lypsi pulloon ja toi kaupasta läjän maidonkorviketta. Siitäpä se meidän lasten ja isin suhde alkoi muodostumaan. Nykyisin jos jotain sattuu, eivät lapset huuda äitiä, kuten moni ensimmäiseksi olettaa lasten huutavan. Isi on se juttu. Itsestä tuntuu välillä tämäkin pahalta, kun haet vanhinta lasta kerhosta ja hoitaja katsoo hitaasti, että onko lapsella äitiä ollenkaan, kun on niin isin perään. Mitäpä siihen osaa mies vastata? Kerron kohteliaasti, että olen hoitanut lapsia pienestä pitäen ja äiti on meillä se, joka on kokopäiväisesti töissä. Osa hoitajista ei tätä tahdo aluksi ymmärtää, mutta suurkiitokset niille, jotka sen ymmärtävät.

Mutta on tässä jotain koomistakin. Nimittäin vaimon kaverit, joilla on lapsia. Kuuntelee hetkisen heidän juttujaan, kun meidän hessulla ja roopella on ollut se vesirokko ja miten ne näppylät kutisi ja oli kiukkuinen. Mitä sanoo vaimo? "Ei meillä ollut mitään, olivat niin nätisti". Mitä on todellisuus? Kutinaa, raapimista, huutoa, kiukuttelua. Saatko lasta nukkumaan kun on heti valittamassa kutinaa? Ei saa. Sitten vasta kun on todella väsynyt, niin nukahtaa.

Eli summa summarum: Myös naiset osaavat olla täysiä sikoja ja eivät välitä lapsistaan. Anteeksi avautumiseni, mutta mielipiteitä on monia. Myös eräältä vaimon naispuoleiselta kaverilta kuultua, että olenko homo, kun haluan leikkiä kotia. Kiitos, en ole. Välitän vain meidän suhteessa lapsistamme yhtä lailla. Ja haluaisinkin rohkaista myös muita miehiä kokeilemaan tätä. Tällä on saanut monia uusia ystäviä. Vaimo vaan on näistäkin mustasukkainen, kun valtaosa näistä on naisia ja he tulevat kaupassa kyselemään kuulumisia. Minua tämä taas ei haittaa. Ihan rehellisesti sanottuna olen mielummin kotona kuin aikaisemmassa työpaikassa siivoamassa laitoksen käytäviä.

Mies kotona kuittaa ja toivottaa hyvää illanjatkoa. Kommentoida saa, mutta pyytäisinkin, että säästäkää ne haukut ja kehukaa sitä puolisotanne, joka lapsia kotona hoitaa. Tämä ei ole todellakaan lomaa, vaan käy täysipäiväisestä työstä.

Niin, ja millä alalla olen? Hyvin sekalaisella alalla. Lähihoitaja. Ehkäpä tässä kohtapuoliin löytyisi töitä.

 

[-m.]

Hieno Mies! Ja todella tarkoitan tätä.

 

[Myös kotona]

Katoppas. On täällä muitakin, jotka on asian huomanneet! Tässä kyllä täytyy aloittajan kanssa olla samaa mieltä, että koti tekee sen rajanvedon hyvin nopeasti. Minäkin olen meillä ollut kotona lapsen syntymästä alkaen. Taidanpahan omankin runon tähän rustata.

En tiedä mikä äidin ja lapsen suhteen laittoi särölle, mutta imettämisestä ei tullut kuin itku, samaten nukkumisesta. Päätin ottaa töistä virkavapaata ja jäin kotiin hoitamaan lasta, kun tuli aika selväksi, ettei puolisostani tähän ollut.

Mutta kuinkas ollakkaan, niin puolen vuoden päästä alkoi puoliso hehkuttamaan, miten ihania lapset on ja että haluaa toisen. Ja en tiedä oliko tässä pillereiden unohtamisella tekemistä vai mitä, mutta hän oli kohta raskaana, vaikka yritin häneltä udella, että kestääkö hänen järkensä toista. Ja kortongithan eivät tietenkään käyneet ehkäisyksi. Tässä vaiheessa itsellä tuli hieman palaneen käry kun laski asiat yhteen.

Siinäpä sitä sitten taas oltiin, toinen lapsi syntyi ja sama homma alkoi. Ei halua imettää, ei jaksa, elämä on ihan sieltä ja pelkäsin jo päästää häntä yksin liikenteeseen autolla. Nyt kun lapset vanhempia, niin ei tässä suoranaista ongelmaa enää ole ollut, mutta alku oli kivinen. Paitsi, että olen edelleen kotona ja puoliso käy töissä. Mutta siitäpä se kiva ainakin meillä alkoi Minä kerron, että lapsi osaa pukea itse, lapsen äiti ei sitä usko, vaan pukee lapsen päälle. Kerron, että lapsi osaa syödä itse, äiti ei sitä usko, vaan jatkaa syöttämistä ja lapsi polttaa päreet kun ei saa lusikkaa. Ja pyykkien kanssa on otettu aika monesti ainakin meillä yhteen, kun haluaisin syödä myös itse, kuten lapsikin. Ja milloin on minun ja molempien muksujen vaatteet puurossa, kiisselissä, milloin missäkin. Ja pyykkivuori kasvaa. Ja saan kuulla vaihtavani lasten vaatteita liian vähästä. No, tästä en ole ottanut itseeni, vaan ajattelin pestä niitä mielummin liian usein, kuin olla pesemättä.

Mutta yksi missä emme ole nyt päässeet yhteisymmärrykseen, on juurikin tuon asunnon siisteys. Sain ennen joulua "vapaapäivän" lasten hoidosta ja pääsin käymään jouluostoksilla. Kotiin tullessa on puoliso aivan riekaleina ja pyytää päästä lenkille. Erehdyin naurahtamaan, että eikös tämä kotona olo ole kivaa, niin siitäkös se huuto irtosi

Samaan syssyyn tuli ne aloittajankin mainitsemat tyyliin mitä sinä täällä teet päivät pitkät- kommentit. Ja tämän alkuvuoden aikana olen saanut monesti kuulla, että lapset eivät osaa käyttäytyä, että olen opettanut heitä väärin, että olisi vaan itse (puoliso) pitänyt jäädä kotiin kasvattamaan ja jäkä jäkä. Jännä vaan, että kun minä lähden kaupoille, oli sitten iso tai pieni, on lapset ihan nätisti.

Mutta tuo neuvola juttu menee meilläkin juuri näin. Minä käytän neuvolassa, puoliso ei muista näitä käyntejä, eikä muista vaikka päivän päätteeksi kerron miten on muksut kasvaneet. Sekin kerta, kun neuvolassa olivat huolissaan jalan virheasennosta, niin monesti piti sanoa, että alkoi kiinnittämään huomiota. Kengät meni uusiin puihin ja luultavasti se oli tuon aiheuttanutkin. Tosin silloin kuulin puolisoltani lukuisista kenkähankinnoista ja miksi en osta heti kerralla niin isoja kenkiä, ettei tarvitse heti olla ostamassa uusia. Ymniä lainatakseni, niin eihän se ihmiskunta niin toimi ja en minä voi venyviksi kengiksi muuttua

Yritähän jaksaa! Eihän tämä herkkua ole, mutta voittaa ainakin omat toimistotyöt kymmenen nolla! Sellainen positiivinen mainos täytyy esittää loppuun, että puoli vuotta vaipanvaihtoa ja muuta jokellusta kuuneltuani huomasin, että selkäsäryt olivat loppuneet. Eli se jatkuva istuminen nämä oli toden totta aiheuttanut ja nyt kun tuolla melkein lumettomalla pihalla painii, niin tässähän tuntee olevansa elämänsä kunnossa. Vaikka ei meillä kyllä tuo puoliso suoranaisesti valita töistä tullessaan, ettei hänkään jaksaisi. Ennemmin ihmettelee, miten saan aikani täällä kulumaan. Vaikka me kyllä ollaan se kelistä riippuen kolmesta tunnista viiteen pihalla päivittäin. Rivarin etuja (tämä ei ole mainos). Sadepäivät menee sisällä, mutta yllättävän hyvin nämä jaksaa puuhastella leegoilla sun muilla peleillä.

Tekikö aloittaja muuten soseet itse? Vai ostitko kaupasta? Minä tein itse (ja säästin ). Mutta yllätyin tuosta tekemisen helppoudesta. Luulin vaikeammaksi, mutta loppuunsa aika näppärästi kävi. Emännys vaan meinasi, että suotta alkaa itse soveltamaan, mutta minusta tuo oli ihan mielestä puuhaa ja sai muksut maistamaan eri makuja suhteellisen kivuttomasti.

Miten isommat kauppareissut? Oletko hoitanut muksujen ruoat, vain onko emäntä puuttunut peiin? Oletteko saaneet siellä riitoja aikaiseksi? Meillä on ainakin jatkuva väittely sopivista ruuista. Niin kotona kuin kaupassa. Niin tyhmältä kun se tuntuukin. Omakohtainen kokemus on osoittanut, että jos ruoat on kotonakin noin plus miinus vartti, niin lapsi huutaa ruokaa samaan aikaan myös kaupoilla. Ja tämä on meillä se suurin riidan aiheuttaja, kun kyttään kelloa ja pelkään huutoja. Ja emäntä ei tätä vuorostaan usko, vaan sanoikin joku kerta, että olen opettanut lapset liian tarkasti ruokailemaan. Vaan onko se nyt pahasta? Meillä oli ainakin kotona ruoka hyvä ettei minuutilleen, jos ei isä ilmoittanut, että voiko ruokaa lykätä tai aikaistaa hieman, että kerkeää töihin.

 

[Ihastunut kotiäiti]

Onko tuollaisia miehiä oikeasti olemassa.. Ihania olette; tahtoo samanlaisen!!<3
Itse olen ollut yli kymmenen vuotta kotiäitinä, enkä kadu yhtään. Mutta niinhän se tahtoo olla ettei se työssäkäyvä puoliso ymmärrä yhtään mitä se arki siellä kotona lasten kanssa pitää sisällään.. Mutta arvokasta työtä teette ja annatte lapsillenne hyvän ja välittävän miehen mallin. Uskon, että vuosien saatossa ja lasten kasvaessa opitte arvostamaan tekemäänne työtä aina vain enemmän, tsemppiä teille!

 

["vieras."]

koitisä = kotona lusmuileva elämäntapapummi tai avohoitopotilas

 

[Heinekeeni]

Tässä vaiheessa moni miettii, mihin ihmeeseen minä tällä jutulla tähtään? Tarkoituksena ei ole provosoida mitään tai ketään. Mutta jos moni sanoo, että mies manaa raskasta työpäivää ja ei ole kiinnostunut lapsistaan, niin ei omakohtaisella kokemuksella ole myöskään lasten äiti työpäivänsä jälkeen niistä kiinnostunut.

Olisiko syytä jutella vaimon kanssa jos hän ei ole lapsistaan kiinnostunut? Tekstistäsi ei tosin saanu sellaista kuvaa että ongelma olisi puolison välinpitämättömyys lapsia kohtaan, vaan se että koet että sinua ja tekemisiäsi ei arvosteta. Ehkä puolisosi ei osaa arvostaa pesänrakennustasi kun ei itse koe näitä asioita tärkeinä. Muistahan sinäkin kehua puolisoasi siitä että hän tekee arvokasta työtä.

 

[jytd]

Eli paras ratkaisu jokaiseen perheeseen on se, että KUMPIKAAN EI JÄÄ KOTIÄIDIKSI/-ISÄKSI. Jos se kerran poikii tuolla tavalla ahdistusta ja säröjä koko perheen dynamiikkaan, niin miksi ihmeessä sitä pitää jäädä sinne kotiin? Jos ei ole kuin pätkätöitä, niin aina voi kouluttautua uudelle alalle, jolta niitä töitä löytyy. Minullakin oli huono ammatti plakkarissa, mutta kun ei alkanut töitä löytyä kuin pätkissä, minä opiskelin uuden ammatin ja vakitöissä oltu viimeiset 7 vuotta. Mieheni myös opiskelemassa toista alaa tällä hetkellä, kun oman alan työt alkoivat olla liian häilyvällä pohjalla. Molempien lasten kohdalla on viety lapset 1v3kk ikäisinä hoitoon ja minä olen aloittanut osa-aikaisena työt. Rahat riittää paremmin kuin kh-tuella, minä saan elämääni muutakin sisältöä, eikä lasten tarvitse olla täyttä viikkoa hoidossa. Ei riidellä arjesta kun riitelynaiheita ei ole koska elämässä on muutakin (molemmilla) kuin lapset ja koti.