Kotona hoidetun lapsen "sosiaalistuminen"

[minnee]

[QUOTE="vieras";27344663]Olen ollut kotiäitinä, tiedän kyllä mitä siihen kuuluu Jos ei olis kokemusta, niin en edes mielipidettäni tänne heittäisi. Ei se vaan tuntunut työltä, vaikka toinen lapsista oli koliikkivauva.[/QUOTE]

Hieno juttu, että se kävi sinulta niin helposti. Enkä nyt haluakaan vahvistaa mitään kuvaa äideistä elämän raskauttamina marttyyreina.

Mutta mutta... Vaikka työ tuntuisi mieluisalta ja helpolta, ei se siltikään muuta sitä, että työ on työtä. Ja tämä on (pyydän nyt anteeksi kiroiluani) tasa-arvoonkin liittyvä asia: valtaosa kotivanhemmista on vieläkin 2010-luvun Suomessa naisia. Jos heidän TYÖpanostaan vähätellään sanomalla, ettei se ole työtä ollenkaan, koska se tehdään oman perheen eteen... No, minusta se on ongelma.

Yksi ongelma on se että "työ" -sanan ainoa merkitys latistetaan "palkkatyöksi". Ajatellaan, että palkkatyö on itseisarvoista, vaikka asia on päin vastoin: palkkatyö on aina välinearvoista, kun taas nimen omaan työ esimerkiksi oman perheen parissa on itseisarvoista.

 

[Madicken04]

Onhan se tietty rankkaa jos koko elämä on yhtä työntekoa. Milloin ollaan lastenhoitajia, milloin sairaanhoitajia, milloin siivoojia, kokkeja, tarjoilijoita, puutarhureita jne. Kaikki yhden ihan tavallisen kotiäitipäivän aikana onnettomalla korvauksella vaikka yötkin menee päivystäessä.

Mutta juu, en laske omien lasten ja oman kodin, omien lemmikeiden jne hoitoa "oikeaksi" työksi, silloinkaan kun se sattuu olemaan rankempaa kuin töissäkäynti. Se on kuitenkin sitä normaalia arkielämää.

 

[Madicken04]

Tasa-arvon kannalta näkisin oleellisempana naisten siirtymisen mukaan työelämään ja siinä ohessa sen että miehet pitävät Oman osuutensa hoitovapaista kuin sen että kotiäitiyttä kutsutaan työksi.

 

[minnee]

Monenkohan ihmisen työt minä teen, kun olen ympärivuorokautisesti ja kokonaisvaltaisesti äiti ja lisäksi käyn joka päivä kahdeksan tuntia työssä, jonka henkilökohtaisesti koen kotiäitiyttä rankemmaksi ja vastuullisemmaksi?

Ei ihme että ihmiset väsyvät, jos ajattelevat elämänsä olevan jatkuvaa ja moninkertaista työtä, josta ei ikinä vapaapäivä koita.

No, itseasiassa ei se ole mitenkään harvinaista, että pienten lasten äidit uupuvat - eikä se ole pelkästään asenne- tai ajattelukysymys.

Pitääkseni kommenttini jonkinlaisessa yhteydessä aloitukseni aiheeseen, emme varmaan olisi päättäneet pitää lastamme kotihoidossa, jos olisimme sitä ylitsepääsemättömän raskaana vaihtoehtona pitäneet. Ja taisin toisessa kommentissa sanoa, ettei minulla ole tarkoitus luoda kuvaa kaikista kotiäideistä elmänsä raskauttamina uhreina. Enemmän kaipaan vain sitä, että käsitystä työstä laajennettaisiin hieman... tai no aika reippaasti. Suomessa kuitenkin ihmisen arvo usein linkitetään isolta osin hänen tekemäänsä työhön, ja siksi (pääosin) naisten ilmaiseksi tekemä työ on tärkeää nähdä työnä muun työn rinnalla jo ihan tasa-arvonkin kannalta.

 

[minnee]

Tasa-arvon kannalta näkisin oleellisempana naisten siirtymisen mukaan työelämään ja siinä ohessa sen että miehet pitävät Oman osuutensa hoitovapaista kuin sen että kotiäitiyttä kutsutaan työksi.

Naiset ovat jo mukana työelämässä.

 

[Virkaäiti]

No, itseasiassa ei se ole mitenkään harvinaista, että pienten lasten äidit uupuvat - eikä se ole pelkästään asenne- tai ajattelukysymys.

Pitääkseni kommenttini jonkinlaisessa yhteydessä aloitukseni aiheeseen, emme varmaan olisi päättäneet pitää lastamme kotihoidossa, jos olisimme sitä ylitsepääsemättömän raskaana vaihtoehtona pitäneet. Ja taisin toisessa kommentissa sanoa, ettei minulla ole tarkoitus luoda kuvaa kaikista kotiäideistä elmänsä raskauttamina uhreina. Enemmän kaipaan vain sitä, että käsitystä työstä laajennettaisiin hieman... tai no aika reippaasti. Suomessa kuitenkin ihmisen arvo usein linkitetään isolta osin hänen tekemäänsä työhön, ja siksi (pääosin) naisten ilmaiseksi tekemä työ on tärkeää nähdä työnä muun työn rinnalla jo ihan tasa-arvonkin kannalta.

Minun mielestäni taas kotona olo lasten kanssa pitäisi nähdä pikemminkin etuoikeutena kuin työnä. Sitähän se on, oman lapsen kasvun seuraaminen on hienointa maailmassa. Jotta toinen vanhemmista voi siihen keskittyä, on toisen tehtävä töitä kodin ulkopuolella ja luovuttava monesta tärkeästä hetkestä.

Jos mieheni yllättäen alkaisi valittaa arjen raskaudesta ja siitä, kuinka hänen tekemisiään ei arvosteta, niin minä kyllä toivottaisin hänet takaisin ansiotyöhön ja jäisin itse lapsen kanssa kotiin.

 

["vieras"]

Hmm... Sanotaan vaikka, että joku on ammatiltaan kodihoitaja: työkseen hoitaa jonkun toisen kotia, tekee ruuat, siivoaa, pesee pyykit, hoitaa vaikka lapsiakin. Eikö hän silloin tee työtä? Miten täysin samat tehtävät toiselle tehtynä ovat työtä mutta oman perheen eteen tehtyinä eivät ole?

Ja sitten kun se kodinhoitaja palaa työpäivänsä päätteeksi omaan kotiinsa, hän tekee samat hommat ihan itseään varten, siivoaa, pyykkää, laittaa ruokaa ja hoitaa lapsensa. Onko tämä kyseinen kodinhoitaja siis mielestäsi työssä 24/7?

Se oman kodin, lasten ja itsensä hoitaminen on ELÄMÄÄ. Kyllä, se voi olla vaikeaa ja rankkaa, mutta se ei vielä tee siitä työtä.

 

[Madicken04]

Naiset ovat jo mukana työelämässä.

No mikäs tuossa nyt sitten on ongelmana? Molemmat puolisot käyvät työssä ja elättävät perhettä, vapaa-aikana hoidetaan yhteisiä lapsia ja kotia. Lasten ollessa pieniä sovitaan yhteisymmärryksessä minkä ajan kumpikin on kotona lapsia hoitamassa ja kumpikin arvostaa toisen panostusta perheeseen.

Mitä tuossa enää auttaa kutsua kotiäitiyttä (tai -isyyttä) työksi? Tai mihin ylipäätään tarvitaan apua...

 

["vieras"]

On mies. Tämä käy ilmi jo aloitusviestistäni.

Eikö hän sitten tee mitään kotitöitä? Eikö hän ikinä ole lasten kanssa? Sulla ei ole yhtään omaa aikaa?

Viittaan siis tuohon sun kuvaukseen kotiäitiydestä, kuinka se on työtä 24/7, sun mielestä.

 

[Virkaäiti]

Yksi ongelma on se että "työ" -sanan ainoa merkitys latistetaan "palkkatyöksi". Ajatellaan, että palkkatyö on itseisarvoista, vaikka asia on päin vastoin: palkkatyö on aina välinearvoista, kun taas nimen omaan työ esimerkiksi oman perheen parissa on itseisarvoista.

Palkkatyökin voi olla itseisarvoista, esimerkiksi luovilla aloilla se on sitä usein.

Useimmille ihmisille työ kuitenkin taitaa olla välttämätön paha. Minkä signaalin antaa se, että oman perheen parissa vietettyä aikaa halutaan kutsua samalla nimellä kuin tällaista ikävää välttämättömyyttä?

 

["vieras"]

[QUOTE="huoh";27344755]Meillä on lapset sosiaalistuneet keskenään, joidenkin pihaleikkikavereiden kanssa, isovanhempien kanssa jne. Kerhoissa ei ole käyty, paitsi yhdellä lapsella oli harrastus jossa ei kuitenkaan kerennyt tutustumaan sen paremmin toisiin. Esikoinen on luonteeltaan ujompi ja arempi, toinen on ihan toista maata. Se on luonnekysymys enimmäkseen tuleeko arka vai rohkea. Sosiaalistumiseen ei tarvita mitään sen kummempia. Onhan sekin sosiaalista kanssakäymistä kun esim. vanhempi leikkii lapsen kanssa. Ihan siinäkin tarpeeksi sosiaalistuu. Enkä välttämättä edes haluaisi lapsilleni sellaista "sosiaalistumista" mitä päiväkodilla on tarjota. Se on lähinnä valtataistelua, hälinää ja levottomuutta jotka on kaukana sosiaalisista taidoista. Ja kun toiset päiväkodin lapset ovat erittäin huonoja esimerkkejä sosiaalisista taidoistaan, on parempi kun lapsi oppii sosiaalisuuden alkeet vain kotonaan eikä omaksu häiriköiden malleja.

Eipä ole koulun kanssa ollut mitään sosiaalisia ongelmia.[/QUOTE]

Ja millä kokemuksella sanot noin?

Meidän päiväkodissa lapset opetetaan tulemaan toimeen ryhmässä, olemaan riitelemättä ja kunnoittamaan toisiaan sekä jakamaan leikit ja lelut. Mitään valtataisteluja siellä ei ole, hoitajat on niitä riitatilanteita varten. Tässä taas näkee, kuinka mustavalkoinen voi vain kotiäidin ajatusmaailma olla.

 

[kotiäite]

meillä lapset ovat menneet vasta eskariin ja sieltä kouluun. 4- vuotiaina ovat käyneet srk:n kerhossa 2x viikko 2 tuntia. Molemmat ovat yltiösosiaalisia. ovat n. 3 vuotiaina aloittaneet ekoja harrastuksia jumppaa..

Joka paikasta heille jää kavereita käteen, uskaltavat ottaa kontaktia vieraisiin niin lapsiin kuin aikuisiinkin. itse olen aina olluit hieman epäsosiaalinen ja ihmisarkakin, en tajua miten meidän lapsista on voinut tulla noin sosiaalisia. Kokoajan meillä on kavereita kylässä tai lapset kyläilee kavereillaan. Meillä on nykyään rajoitettua että viikonlopun toisena päivänä ei tule kavereita eikä mennä kavereita samoin viikolla yksi ilta on perheaikaa.
Nykyään lapset ovat kolmas- ja ekaluokkalaiset.

 

[toppari]

Mieheni hoidettiin kotona kouluikään asti - hän on käsittämättömän sosiaalinen. Minä taas olen mennyt hoitoon 4-kuisena - olen lähes erakko. Älkää kysyky, miten päädyimme yhteen...

 

["vieras"]

Palkkatyössä olet vastuullinen työnantajallesi, asiakkaille yms, olet ehkä vastuussa isoistakin päätöksistä ja kuluista tai vieraiden ihmisten hyvinvoinnista. Tai sitten työ on vaan rankkaa työtä, fyysisesti tai henkisesti kuluttavaa. Sen takia sitä sanotaan työksi.
Kotona tehtävä työ on kuitenkin monin verroin rennompaa( vaikka rankkaa ja kuluttavaa ja tylsistyttävää sekin voi olla). Omien lasten hoito, vaikka vastuullista onkin on myös huomattavasti rennompaa kuin vieraiden lapsista huolehtiminen.