Kotona hoidetun lapsen "sosiaalistuminen"

[minnee]

Niin. Itse ajattelin hoitaa nykyisen kuopuksen kotona 3v asti kunnes hän aloittaisi päiväkodin oppiakseen paikallisen kielen. Nyt lapsella ikää 1v10kk ja reilun kuukauden päästä syntyvän pikkusisaruksensa siivellä hän olisi voinut jatkaa kotihoidossa.

Viime kuukausina olen kuitenkin päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun eli tyttö aloittanee tammikuussa päivähoidon 2 päivää viikossa juurikin noista sosiaalistumissyistä. Hänellä isosisarukset ovat autistisia ja siksi tytön on hyvä oppia leikkimään ja kommunikoimaan myös "normaalien" lasten kanssa.

Ilman tätä erikoistilannetta uskon että hän olisi jatkanut kotihoidossa tuonne 3v ikään asti.

Toki jokaisen perheen tilanne on ainutkertainen, ja ratkaisut tehdään sen mukaan sitten.

Onnea muuten uuden pienokaisen johdosta!

 

["vieras"]

Miksi se ei olisi työtä? Kyllä se vaan työstä käy!

Varmaankin käy, mutta fakta on ettei omien lapsien hoitaminen ole mitään työtä. Kuten ei oman kodin kunnossapitokaan tai itsestä huolehtiminen.

 

[hyvin]

vähän on kukaan ainakaan ääneen ihmetellyt tai arvostellut kotihoitoa. Meillä siis lapset 5v ja 2v kotihoidossa ainakin vielä vuoden ja jos rahatilanne sallii, niin mielellään molemmat eskariin asti. Olen kyllä aktiivinen liikkuja muksujen kanssa, kerhoillaan ja heillä on harrastuksia ja saman ikäisiä leikkikavereita ja isompi kyläilee jo yksinkin kavereilla.
Emme miehen kanssa usko, että lapset jäisivät mistään paitsi, päinvastoin. Jotenkin tuntuu, että lapsuus saa jatkua vähän pidempään. Aikataulutettuun elämään ei ole vielä mitään kiirettä.

 

["Vieras"]

Rehellisesti sanoen en usko, että ne, jotka ovat noin sanoneet ovat kovinkaan syvällisesti asiaa miettineet. Yrittävät vaan jatkaa keskustelua ja suusta pääsee vaan se mitä ensiksi päähän pälkähtää. Eli kun ns. Lasten sosiaalistuminen (mikä tarkoittaa ehkä hieman eri asiaa kuin monet ajattelevat) on ollut esillä, niin siitä kysytään jotain, mikä itsestä tuntuu fiksulta.

 

["Sanneli"]

Mä uskon vakaasti, että mun lasteni hyvä itsetunto ja sosiaaliset taidot ovat aika suurelta osin ihan kotihoidossa tekemäni työn tulosta. Tavallaan olen ollut lasteni tutor, joka on opastanut monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa satojen tuntien edestä. Suuressa päiväkotiryhmässä he tuskin olisivat saaneet yhtä yksilöllistä "koulutusta", vaikka toki ryhmässä olisivat oppineet monenlaista. Kerhossa lapset käyvät oppiakseen ryhmässä oloa ja ei-niin-mieluisten kaverien kanssa toimeen tulemista.

 

["Kolmen äiti"]

Meillä myös lapset olleet kotihoidossa, ja juurikin tuollaisia kommentteja olen kuullut. Eivät ne 2-vuotiaat vielä hirveätä sosiaalista suhteiden verkostoa kylläkään muodosta että siihen on aika turha vedota. Ainakin tuo on se useimmiten ollut ongelma, itse en näe tarvetta ottaa kantaa siihen miten lapset hoidetaan kunhan perheessä ovat tyytyväisiä ratkaisuihinsa kaikki. Meillä lapset ovat sosiaalisia ja pärjänneet hienosti kerhoissa, eskarissa ja koulussa. Kyllä se sosiaalinen kasvatus minusta lähtee kotoa, ja vanhemmilla on iso rooli siinä. Toki leikkiseura on tärkeää, ja sekin on vanhempien aktiivisuudesta kiinni. Harva viihtyy siellä neljänseinän sisällä. Jokainen perhe tavallaan.

 

["heh"]

esikoinen 4v, ei ikinä ole ollut pk:ssa, kuopus 3kk, ei menossa pk:hon ainakaan ennenkun täyttää 3 (joten esikoinenkin kotona eskariin asti, ja silloinkin vaan eskariajan siellä) enkä missään määrin aio ahdistua valinnastani riippumatta siitä, mitä yleinen ilmapiiri sanoo... (ps. esikoisen kummitäti lto ja on ihan samoilla linjoilla tästä asiasta...) (mieluiten pitäisin kuopuksenkin kotona siihen asti, että menee eskariiin)

 

[mmmm.....]

Mites sitten sellaiset lapset, jotka ei mene päivähoitoon, mutta eivät myöskään kerhoile yms...

Satun vain tietämään yhden erittäin epäsosiaalisen äidin, joka ilmeisesti aikoo" hoitaa" lastaan sinne kouluikään asti, mutta he eivät juurikaan käy missään sosaalistumassa...

Tällä äidillä, kun ei ole kiire töihin, kun on työkyvytön....

 

[kerhossa]

meillä tuo sosiaalistuminen on käynnissä. Lapsi ollut kotona 2,5v ja tuntuu että olen maailman huonoin äiti. Lapsi aloitti kerhon JA HETI ekana päivänä todettiin että ehkä se päiväkoti olisi parempi. Lapsi ei näe toisten leikkejä ja menee sotkemaan niitä, kun hermostuu nii lapiot lentää päähän, kiusaa toisia jne. On liian vilkas ja vaatii ylimääräistä työtä.

rajat olen yrittänyt tehdä selväksi: ketään ei kiusata/satuteta, mutta kuuroille korville menee . Käydään puistoissa nyt kerhoissa juuri sen takia että oppii olemaan muiden kanssa eikä mene heti vetää turpaan jne. kauhulla seuraan tuleeko lapsestani syrjäytynyt kun syrjintä alkaa jo kerhosta :O

 

["mammuska"]

Mun tyär meni äiväkotiin 4,5 vuotiaana kotihoidosta. Hyvin sulautui sakkiin ja on toimeen tullu. Sosiaalinen, empatiakykyinen toiset huomioiva vaikka ainokainen onkin.

 

[lto]

Johtuu varmasti ammatistani, mutta kukaan ei kyseenalaistanut tai ihmetellyt, vaikka lapseni olivat eskariin asti kotona. Siinä yksi ammattini hyviä puolia Koululaisina he ovat olleet aivan tarpeeksi sosiaalisia!

En koskaan suosittele ainakaan alle kolmevuotiaille päiväkotia. Päiväkodilla voi olla hyviä vaikutuksia, mutta enimmäkseen vaikutukset ovat negatiivisia erityisesti pieniin lapsiin, koska päivähoito akaa olla käsiin räjähtänyt laitos.

 

[lto]

[QUOTE="Sanneli";27342963]Mä uskon vakaasti, että mun lasteni hyvä itsetunto ja sosiaaliset taidot ovat aika suurelta osin ihan kotihoidossa tekemäni työn tulosta. Tavallaan olen ollut lasteni tutor, joka on opastanut monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa satojen tuntien edestä. Suuressa päiväkotiryhmässä he tuskin olisivat saaneet yhtä yksilöllistä "koulutusta", vaikka toki ryhmässä olisivat oppineet monenlaista. Kerhossa lapset käyvät oppiakseen ryhmässä oloa ja ei-niin-mieluisten kaverien kanssa toimeen tulemista.[/QUOTE]

Ihanaa lukea tuollaisesta asenteesta! Tuota samaa toivon kaikille vanhemmille

 

["vieras"]

[QUOTE="Sanneli";27342963]Mä uskon vakaasti, että mun lasteni hyvä itsetunto ja sosiaaliset taidot ovat aika suurelta osin ihan kotihoidossa tekemäni työn tulosta. Tavallaan olen ollut lasteni tutor, joka on opastanut monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa satojen tuntien edestä. Suuressa päiväkotiryhmässä he tuskin olisivat saaneet yhtä yksilöllistä "koulutusta", vaikka toki ryhmässä olisivat oppineet monenlaista. Kerhossa lapset käyvät oppiakseen ryhmässä oloa ja ei-niin-mieluisten kaverien kanssa toimeen tulemista.[/QUOTE]

Ja minä uskon, että mun lapsen hyvä itsetunto ja ja sosiaaliset taidot johtuvat myöskin siitä, että kotona on kannustettu ja osattu kasvattaa lapsi rohkeaksi ja hyvän itsetunnon omaavaksi. Lapseni meni hoitoon 1v2kk iässä.

 

["..."]

Miksi se ei olisi työtä? Kyllä se vaan työstä käy!

Jollekulle ristikon tekeminen käy työstä, mutta ei se silti työtä ole. Kotihommat ja omien lasten hoitaminen ei ole työtä.
Se on ihan eri asia, pitäisikö siitä maksaa ja kuinka paljon, mutta ei se työtä ole.
Vähän sama, kun joku työtön sanoisi olevansa töissä kotona, kun on niin kamalasti noita kotitöitä.

 

[lto]

[QUOTE="vieras";27343869]Ja minä uskon, että mun lapsen hyvä itsetunto ja ja sosiaaliset taidot johtuvat myöskin siitä, että kotona on kannustettu ja osattu kasvattaa lapsi rohkeaksi ja hyvän itsetunnon omaavaksi. Lapseni meni hoitoon 1v2kk iässä. [/QUOTE]

Rohkeutta ja hyvää itsetuntoa päiväkodissa oleminen vaatiikin! Kaikilla ei valitettavasti noita ole, ja ongelmat ovat päivittäisiä.

 

[Noooo]

Meillä on kaksi kotihoidettua lasta ja ihan eskariin asti vielä. Aina on kehuttu reippaiksi ja erittäin sosiaalisia myös. Ollaan eletty ihan normaalia elämää käyty kylässä ja leikkipuistoissa. Meillä myös keskustellaan lasten kanssa paljon. Monesti olen kuullut vain kehuja kuinka hoenoja lapsia, vaikka eivät ole päiväkodissa kasvaneita. Ihan kiva kuulla että omaa "työtä" arvostetaan

 

[minnee]

[QUOTE="vieras";27342861]Varmaankin käy, mutta fakta on ettei omien lapsien hoitaminen ole mitään työtä. Kuten ei oman kodin kunnossapitokaan tai itsestä huolehtiminen.[/QUOTE]

Hmm... Sanotaan vaikka, että joku on ammatiltaan kodihoitaja: työkseen hoitaa jonkun toisen kotia, tekee ruuat, siivoaa, pesee pyykit, hoitaa vaikka lapsiakin. Eikö hän silloin tee työtä? Miten täysin samat tehtävät toiselle tehtynä ovat työtä mutta oman perheen eteen tehtyinä eivät ole?

Meillä taitaa olla vähän eri käsitykset työstä, mutta vaikka jotain tehdään palkatta ja oman hyvinvoinnin eteen, se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi työtä. Ei sitä turhaan puhuta kotiTÖISTÄ, pihaTÖISTÄ tai vaikka vapaaehtoisTYÖSTÄ.

Entivanhaan kun elettiin omavaraistaloudessa kaikki työ tehtiin oman kodin piirissä. Ja kaikki kynnelle kykenevät pikkulapsista vanhuksiin osallistuivat töihin - kotonaan. Vai onko sittenkin niin, että he eivä ole työtä tehneet ollenkaan?

Ja mitä tuohon itsestä huolehtimiseen tulee... Jos tarkoitat sillä kaikkea sitä ulkonäköön kohdistuvaa trimmausta, treenausta, puunausta, kuurausta, karvanpoistoa, kampaamista, meikkaamista jne. mitä naisen odotetaan itselleen tekevän, niin en nyt tiedä onko se rinnastettavissa suoraan esim. kodinhoitoon. (Ehkä on, jos palataan 1950-luvulle.) Ainakin tunnin verran kampaamotuolissa istuminen rasittaa ihan eri tavalla kuin sama aika taaperon kanssa vietettynä.

 

["vieras"]

Hmm... Sanotaan vaikka, että joku on ammatiltaan kodihoitaja: työkseen hoitaa jonkun toisen kotia, tekee ruuat, siivoaa, pesee pyykit, hoitaa vaikka lapsiakin. Eikö hän silloin tee työtä? Miten täysin samat tehtävät toiselle tehtynä ovat työtä mutta oman perheen eteen tehtyinä eivät ole?

Meillä taitaa olla vähän eri käsitykset työstä, mutta vaikka jotain tehdään palkatta ja oman hyvinvoinnin eteen, se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi työtä. Ei sitä turhaan puhuta kotiTÖISTÄ, pihaTÖISTÄ tai vaikka vapaaehtoisTYÖSTÄ.

Entivanhaan kun elettiin omavaraistaloudessa kaikki työ tehtiin oman kodin piirissä. Ja kaikki kynnelle kykenevät pikkulapsista vanhuksiin osallistuivat töihin - kotonaan. Vai onko sittenkin niin, että he eivä ole työtä tehneet ollenkaan?

Ja mitä tuohon itsestä huolehtimiseen tulee... Jos tarkoitat sillä kaikkea sitä ulkonäköön kohdistuvaa trimmausta, treenausta, puunausta, kuurausta, karvanpoistoa, kampaamista, meikkaamista jne. mitä naisen odotetaan itselleen tekevän, niin en nyt tiedä onko se rinnastettavissa suoraan esim. kodinhoitoon. (Ehkä on, jos palataan 1950-luvulle.) Ainakin tunnin verran kampaamotuolissa istuminen rasittaa ihan eri tavalla kuin sama aika taaperon kanssa vietettynä.

Edelleenkään lasten kotihoitoa ei voi verrata työhön. Ero (jos et sitä tiedä) on siinä, että tekeekö sen työn itselle vai muille, omalle perheelle vai toisille. Omista lapsista huolehtiminen on täysin erilaista kuin vieraiden lapsista; outoa, jos et sitä ymmärrä.

Lisäksi oman lapsen hoitaminen tai oman kodin siivoaminen ei vaadi mitään, vastaaviin TYÖtehtäviin on kuitenkin vaatimukset, ennen kuin työnantaja työntekijän niihin palkkaa. Aikamoista kodinhoitajien ja lastenhoitajien aliarviointia tuo sun kommenttisi. Mitäköhän varten he sitten opiskelevat ko. hommiin?

 

["vieras"]

Rohkeutta ja hyvää itsetuntoa päiväkodissa oleminen vaatiikin! Kaikilla ei valitettavasti noita ole, ja ongelmat ovat päivittäisiä.

Onko olemassa mitään kodin ulkopuolista tilannetta, joka ei vaatisi yhtään rohkeutta tai hyvää itsetuntoa?

 

[minnee]

[QUOTE="vieras";27344459]Edelleenkään lasten kotihoitoa ei voi verrata työhön. Ero (jos et sitä tiedä) on siinä, että tekeekö sen työn itselle vai muille, omalle perheelle vai toisille. Omista lapsista huolehtiminen on täysin erilaista kuin vieraiden lapsista; outoa, jos et sitä ymmärrä.

Lisäksi oman lapsen hoitaminen tai oman kodin siivoaminen ei vaadi mitään, vastaaviin TYÖtehtäviin on kuitenkin vaatimukset, ennen kuin työnantaja työntekijän niihin palkkaa. Aikamoista kodinhoitajien ja lastenhoitajien aliarviointia tuo sun kommenttisi. Mitäköhän varten he sitten opiskelevat ko. hommiin?[/QUOTE]


Tai sitten sinä aliarvioit kotiäidin/-isän työn laatua, määrää ja vastuullisuutta. Väkisinkin tulee mieleen, että taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että kun ne ovat perinteisesti "naisten töitä", ne eivät ole työtä lainkaan.

Kaikki kotityötkin ovat opeteltuja ja hankittuja taitoja, vaikka kuinka luonnollistettuja olisivatkin. Lapsenhoidosta puhumattakaan. Kotiäidin työ (varsinkin kun lapset ovat pieniä) vastaa työmäärältään kahta kokopäivätyötä: se on ympärivuorokautista ja kokonaisvaltaista ja erittäin vastuullista.

 

["vieras"]

Tai sitten sinä aliarvioit kotiäidin/-isän työn laatua, määrää ja vastuullisuutta. Väkisinkin tulee mieleen, että taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että kun ne ovat perinteisesti "naisten töitä", ne eivät ole työtä lainkaan.

Kaikki kotityötkin ovat opeteltuja ja hankittuja taitoja, vaikka kuinka luonnollistettuja olisivatkin. Lapsenhoidosta puhumattakaan. Kotiäidin työ (varsinkin kun lapset ovat pieniä) vastaa työmäärältään kahta kokopäivätyötä: se on ympärivuorokautista ja kokonaisvaltaista ja erittäin vastuullista.

Olen ollut kotiäitinä, tiedän kyllä mitä siihen kuuluu Jos ei olis kokemusta, niin en edes mielipidettäni tänne heittäisi. Ei se vaan tuntunut työltä, vaikka toinen lapsista oli koliikkivauva.

 

["vieras"]

Tai sitten sinä aliarvioit kotiäidin/-isän työn laatua, määrää ja vastuullisuutta. Väkisinkin tulee mieleen, että taustalla vaikuttaa ajatus siitä, että kun ne ovat perinteisesti "naisten töitä", ne eivät ole työtä lainkaan.

Kaikki kotityötkin ovat opeteltuja ja hankittuja taitoja, vaikka kuinka luonnollistettuja olisivatkin. Lapsenhoidosta puhumattakaan. Kotiäidin työ (varsinkin kun lapset ovat pieniä) vastaa työmäärältään kahta kokopäivätyötä: se on ympärivuorokautista ja kokonaisvaltaista ja erittäin vastuullista.

Sulla ei sitten ole miestä?

 

[minnee]

[QUOTE="vieras";27344678]Sulla ei sitten ole miestä?[/QUOTE]

On mies. Tämä käy ilmi jo aloitusviestistäni.

 

[Virkaäiti]

Kaikki kotityötkin ovat opeteltuja ja hankittuja taitoja, vaikka kuinka luonnollistettuja olisivatkin. Lapsenhoidosta puhumattakaan. Kotiäidin työ (varsinkin kun lapset ovat pieniä) vastaa työmäärältään kahta kokopäivätyötä: se on ympärivuorokautista ja kokonaisvaltaista ja erittäin vastuullista.

Monenkohan ihmisen työt minä teen, kun olen ympärivuorokautisesti ja kokonaisvaltaisesti äiti ja lisäksi käyn joka päivä kahdeksan tuntia työssä, jonka henkilökohtaisesti koen kotiäitiyttä rankemmaksi ja vastuullisemmaksi?

Ei ihme että ihmiset väsyvät, jos ajattelevat elämänsä olevan jatkuvaa ja moninkertaista työtä, josta ei ikinä vapaapäivä koita.

 

["huoh"]

Meillä on lapset sosiaalistuneet keskenään, joidenkin pihaleikkikavereiden kanssa, isovanhempien kanssa jne. Kerhoissa ei ole käyty, paitsi yhdellä lapsella oli harrastus jossa ei kuitenkaan kerennyt tutustumaan sen paremmin toisiin. Esikoinen on luonteeltaan ujompi ja arempi, toinen on ihan toista maata. Se on luonnekysymys enimmäkseen tuleeko arka vai rohkea. Sosiaalistumiseen ei tarvita mitään sen kummempia. Onhan sekin sosiaalista kanssakäymistä kun esim. vanhempi leikkii lapsen kanssa. Ihan siinäkin tarpeeksi sosiaalistuu. Enkä välttämättä edes haluaisi lapsilleni sellaista "sosiaalistumista" mitä päiväkodilla on tarjota. Se on lähinnä valtataistelua, hälinää ja levottomuutta jotka on kaukana sosiaalisista taidoista. Ja kun toiset päiväkodin lapset ovat erittäin huonoja esimerkkejä sosiaalisista taidoistaan, on parempi kun lapsi oppii sosiaalisuuden alkeet vain kotonaan eikä omaksu häiriköiden malleja.

Eipä ole koulun kanssa ollut mitään sosiaalisia ongelmia.