Kotona tylsää

[momisabitbored]

Minulla olisi kysymys kotiäideille, siis sellaisille äideille jotka ovat/tulevat olemaan kotona lastensa kanssa vuosikausia. Onko teillä koskaan sellainen olo, että elämänne on tylsää? Itse olen ollut kotona vauvan kanssa nyt 1,6 vuotta ja aion olla siihen saakka kun lapsi on 2,6 vuotta. En voi sanoa nauttivani kotona olosta mitenkään hirveästi, mutta tiedän kodin olevan paras paikka pienelle lapselleni, minkä vuoksi en häntä aikaisemmin raski viedä hoitoon. Harrastamme kyllä (muskari ja liikuntakerho), käymmme puistoissa ja treffaamme muita mammoja.
Minulla on kuitenkin kaikista näistä aktiviteeteista huolimatta usein todella tylsiintynyt olo, vaikka tiedänkin tekeväni todella tärkeää "työtä". Odotan jo nyt, että pääsen takaisin työelämään ja pääsen takaisin "normaaliin elämään" kiinni. Olen kyllä myös valmistautunut siihen, että palattuani töihin tulee lasta ikävä, mutta aavistelisin kyllä että olisin silloin onnellisempi kuin nyt. Onneksi lapseni tuntuu olevan todella sosiaalinen ja rohkea persoona, joten hoitoon vieminen ei tältä kantilta pelota kovin paljon.
Usein minusta tuntuu, että olen ihan outo lintu näiden tylsyyden tuntemuksien kanssa, sillä useimmat äidit tuntuvat todella nauttivan kotona olosta.

 

[boredmomtoo]

Joo, just mietin ihan samaa. Tylsää on. Vaikka pidänkin lapsistani (2,5v ja 0,5v) tosi paljon, niin välillä tuntuu, että kuolen tähän tylsyyteen. Päivät ovat samanlaisia, samat päivärutiinit, syömiset, leikkimiset jne joka ikinen päivä. Mekin käymme kyllä päivisin touhuamassa esim leikkipuistoissa, muskarissa, joskus tuttujen äitien luona treffeillä jne. Ei tää vaan mulle riitä, odotan jo pääseväni takaisin töihin.

 

[samahomma]

Meillä lapset alle 2v ja 0,5v ja tylsää on täälläkin. Esikoisen ollessa vauva en tylsistynyt yhtään, koska yhden kanssa pystyi menemään kaikkialle, mutta näiden kahden kanssa on välillä ihan armottoman tylsää. Aamupuistoilua hankaloittaa se, että vauva ei enää nuku aamupäiväunia ja en halua pitää häntä sylissä auringon paahteessa. Esikoista taas en voi vahtia varjossa vauvan kanssa istuen. Näin ollen ulkoilemme aamulla omalla varjoisella kotipihallamme. Sitten lounas, päiväunet, ruuanlaittoa, kaupassa käymistä, iltaunille valmistautumista... Samat touhut, huudolla höystettynä toisinaan, joka ikinen päivä.

Tutut ovat kesälomilla, joten äitikollegoitakin tapaan satunnaisesti. Miehellekään en keksi enää mitään muuta puhuttavaa kuin lapset, koska elämässäni ei tapahdu mitään muuta. Kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa on n. klo 22-23. Mies ei pärjää kolmistaan näiden lasten kanssa, eikä siksi haluaisi päästää minua 2 tuntia pidemmäksi ajaksi mihinkään. Ihania lapsia nämä ovat, mutta välillä koko elämä näyttää sellaiselta perunanväriseltä tylsyydeltä. En edes haluaisi valittaa, koska olen suunnattoman kiitollinen ihanista lapsistani ja tunnen myös huonoa omaatuntoa näistä tylsyysajatuksistani. Odotan jo töihin paluuta, vaikka tavallaan myös pelkään sitä.

 

[outolintuko?]

olen varmaan vähän outo lintu, mutta olen ollut noin 8 vuotta pientä työpätkää lukuunottamatta kotona kolmen lapseni kanssa (8,4, ja 2-vuotiaat) ja tylsää ei todellakaan ole ollut . kavereita nähdään joka päivä puistossa, pihalla, jonkun kotona, rannalla, kaupungilla, milloin missäkin. talvella pöyrivät avoin päiväkoti ja muut kerhot, joten siinä vielä lisää sosiaalista elämää. olen oma pomoni ja voin tehdä asiat siinä järjestyksessä ja siihen aikaan kuin itse tahdon, joten ajatus mennä jonkun toisen pomottamaksi takaisin työelämään on lähes ahdistava. elän elämäni helpointa ja hauskinta aikaa .

 

[tylsääää]

Tylsää on ajoittain täälläkin ollut. Yksipuolisuus se siinä tylsistyttää, vaikka lapsi on ihana kuin mikä ja kotona olo hänen kanssaan ensiarvoisen tärkeää. Kaipaan silti enemmän muita haasteita ja koen tylsyyden huipuksi nimenomaan ne muut kotiäidit, joiden kanssa voi puhua vain ja ainoastaan lapsista - aivan kuin ei maailmassa muuta olisikaan. Piristystä ovat tuoneet samanhenkiset reippaat kotiäidit, joiden kanssa jaetaan muutakin kuin lapsiaiheet (niitäkin toki!) ja oma aika, jota saa silloin tällöin miehen avustuksella tai isovanhempien tuella. Miehen annoin pyynnöstä jäädä heti alusta alkaen myös yksin lapsen kanssa, jotta oppii hänkin siinä missä minäkin ja osaakin olla lapsen kanssa hienosti. Ei äiti ole ainoa, joka osaa hoitaa, vaikka moni itsensä siihen rooliin tunkeekin. Kaikella hyvällä!

 

[ääkkis]

välillä, mutta pääasiassa ihanaa. Lapsi on parasta seuraa. Niin tylsää ei ole silti ollut kuin töissä. Ymmärrän silti ap. :nkin tylsyyttä.

 

[kahden mami-.]

Minä en kokenut kotiäitiyttä mitenkään raskaana, vaikka tietysti ajoittain tuntui rankalta. Tosin mielipiteeseeni varmasti vaikuttaa se, että olisin halunnut olla pidempään kotiäitinä, mutta ison asuntolainan vuoksi jouduin menemään töihin paljon aikaisemmin (esikoisen kohdalla kotona 1 v, kuopuksen kohdalla 2 v).

Huomasin, että jos alkaa tylsistyttämään, niin täytyy itse ottaa vastuu elämästään. Iltaisin miehen tultua kotiin voi harrastaa jotakin (itse harrastin lenkkeilyä ja kuntosalia) ja lasten kanssakin heidän ehdoillaan asioita. Nuoremman synnyttyä jopa opiskelin aikuisopiskelijana, mikä oli rankkaa, mutta antoisaa, sillä jos olisin ollut työssäkäyvä kahden pienen lapsen äiti, niin en varmasti olisi jaksanut opiskelua, mutta kotiäitinä sain siitä juuri sitä kimmoketta ja haastetta tehdä jotakin minun ihan ikiomaa juttua.

Ei kannata liikaa haaveilla töihinpaluusta, koska kun palaat töihin, mieleesi tulee ne kotiäitiyden hyvät puolet. Moni (varsinkin nuori) ajattelee ylipäätään asioista liian negatiivisesti, joten kannattaa vain yrittää sitkeästi sitä, että oppii nauttimaan jokaisesta päivästä ja että oppisi nauttimaan elämän pienistä asioista.

Olen itse ollut aina sellainen, että en viitsi tyhjästä valittaa, vaan joko sopeudun tilanteeseen ja opettelen näkemään asiassa hyvät puolet tai sitten teen tilanteen parantamiseksi jotakin. Jos olen kaivannut kavereita, niin sitten olen pakannut vauvan mukaan ja lähtenyt tapaamaan kavereitani. Kun lapsia oli kaksi, etsin rohkeasti mieleistäni jutteluseuraa kotikaupunkini puistoista ja kerhoista, kunnes vihdoin löysin sellaista jutteluseuraa, jossa koimme olevamme samalla aaltopituudella. Silti lähipuistossa on niitäkin äitejä, joiden kanssa vain moikataan ja jutellaan lapsista, mikä sekin on tärkeää, koska aiomme asua tällä alueella vielä pitkään, joten nämä ihmiset ovat todennäköisesti juuri niitä, joiden kanssa ollaan tekemisissä sitten päiväkoti- ja kouluiässä. Sydänystäviä ja sielunkumppaneita ei tietenkään jokaisesta ihmiskontaktista synny, mutta yllätyksekseni olen huomannut, että ihan mukavia ihmisiä melkein jokainen on, kun tutustuu vähänkään paremmin.

 

[vinkki.]

Minä viihdyn kotona, ja kammoan päivää jolloin joudun takaisin töihin. Olen kotona lapsen takia, muttei se minusta tarkoita sitä että joka minuutti pitäisi elää lapselle. Jos tuntuu tylsältä tulee keksiä mielekästä fiksua tekemistä. Enkä tarkoita sillä pelkästään kerhoissa käyntiä, vaan jotain sinua itseäsi varten.

Meillä esim sattumoisin alkoi talonrakennusprojekti lapsen ollessa alle 1-vee, ja siinähän puuhaa ja suunnittelemista riittää pitkäksi aikaa, mitä pystyy tekemään myös lapsen läsnä ollessa. Ja tietenkin kannattaa päiväuniajat hyödyntää (vaikkakin minä usein nukun silloin myös itse). Jos ei nyt ihan taloa ala rakentamaan, niin voi vaikkaa miettiä sisustusta uusiksi, ommella uusia verhoja tai vaikka lapselle jotain. Jos on oma piha, niin sitäkin voi kuokkia ja pistää uuteen malliin siinä lapsen konttaillessa vieressä.

Eli siis lyhesti sanottuna, kannattaa se kotonaoloaika hydyntää! Ei sitä töiden ohessa sitten niin vaan ehdi mitään ylimääräistä.

En käsitä äitejä jotka joka päivä rutinoidusti raahautuvat lähipuistoon - en mä vaan jaksais aina samaa kaavaa. Mieluummin joka päivä vähän eri ohjelmaa.

Ja tosiaan säännöilisesti kannattaa lähteä itse jonnekin edes hetkeksi tuulettumaan tai harrastamaan, ja jättää lapsi isälle tai muuhun hoitoon.

 

[...]

up

 

[op12]

Olen osa-aikatyössä puolet ja puolet kotona ja silti tuntuu välillä, että on tylsää. Eli ei se työssäkäyminen välttämättä paranna asiaa, jos sisällä tuntuu tylsältä. Omalla kohdallani mielestäni se on vähän oma syy, että tuntuu tylsältä, koska en ole jaksanut tehdä paljon erilaisia juttuja, jotka tekis päivistä mielenkiintoisempia. Olen tietty ollut väsynyt työssäkäynnistä, koska en ehdi nukkumaan tarpeeksi työaamuina ja sitten töiden jälkeen en jaksa useimmiten ja seuraavana päivänäkin saatan olla vielä väsynyt. Mutta sitten on kyllä kausia, että on tosi mukavaa, varsinkin kun käydään puistoissa, lähi sekä kauempana useilla eri puistoilla. Lapsella kivaa kun on erilaisia välineitä ja itselle myös hauskaa nähdä erilaisia ihmisiä ja perheitä. Harvemmin juttelen muiden kanssa ellei satu joku tuttu olemaan siellä, mutta muuten vaan on kiva nähdä uusia naamoja ja matkan varrella uusia maisemia. Usein pyöräillään uusiin paikkoihin. Sitten pyritään treffaamaan muiden lapsiperheiden kanssa silleen että myös isät ovat mukana ja se on ollut ihan hauskaa, isät eivät ole sellaisia "jöröttäjiä" joita ei kiinnosta lapset tai vaimojenkaan jutut vaan jutellaan ihan mistä vaan. Lapsen kanssa käyn usein ruokakaupassa, joka on ihan hauskaa, lapsi katselee ympärilleen innostuneesti ja itsestä on mukavaa kun voi rauhassa katsella ruokajuttuja ja ostella kivoja ruokia, me syödään useimmiten sellaista "gourmet" ruokaa eli on vähän hauskempi tehdä ja suunnitella kuin mennä kauppaan ja ostaa makaronilaatikkotarpeet Välillä on myös kausia että käyn lapsen kanssa kahdestaan shoppailureissuilla, yleensä vaatteita, kodintavaroita, lastentarvikkeita ja leluja. Joskus käydään useastikin viikon sisällä, jos siltä tuntuu. Lapsi on tosi vilkas eli kotona ei yleensä ole tylsää, koska ajankulkua ei huomaa tai ehdi ajattelemaan. Me ollaan hankittu aika paljon leluja lapselle (monenlaisia dubloja, junarataa, peruspalikoita, hakkaa, hellaa, palapelejä, kirjoja jne.) ja leikitään yhdessä vaihdellen eri leluilla, joskus on antoisaa vain katsella, kun lapsi osaa itse tehdä torneja tai kiinnostuu jostakin lelusta. Minusta olisi tosi tylsää laittaa ruokaa monta kertaa päivässä lapselle, joten olemme tehneet erilaisia lastenruokia pakkaseen ja sulatamme ne mikrossa n.5min, en myöskään pyykkää viikottain vaan lastenvaatteita on niin paljon, että pärjäämme niillä niin pitkään kunnes huvittaa pestä pyykkiä n. 1-2 krt kuussa. Pidämme kotimme suht järjestyksessä ja olemme huolellisia ettei sisään kantaudu hiekkaa/kiviä eteisestä, luuttuamme todella harvoin 1 krt kuukausi, imuroidaan ehkä 2 krt kuukaudessa, meillä on vain yksi iso matto, jota ei voi tampata ulkona, joten sekin vain imuroidaan. Kaikki kotityöt, mitkä minun tylsistyttäisi ollaan karsittu minimiin ja sitten esimerkiksi se ruuanlaitto on intohimo niin siihen sitten panostetaan.

Tulipa pitkä pötkö tekstiä, en ehdi nyt katsomaan sitä läpi. Mutta toivottavasti "tylsistyneet äidit" löytävät jotakin mielenkiintoista elämäänsä =)))

 

[Touhuariittää:)]

Ei vaan mun mielestä 2,5 vuotta ole vielä aika eikä mikään kotona lasten kanssa. Jos puhuu pidemmästä kotona olo ajasta, niin kyllä se pidempi aika minun mielestäni ylittää sen yleisen 3 vuotta... Enemmänkin 10-20 vuotta.

Minunkin mielestä se on aika itsestä kiinni, että kuinka sitä kotona tylsistyy. Meillä ei ainakaan ole tylsää hetkeä ja enemmänkin aikaa toivoisin. Koko ajan on jotain. Ollaan enemmänkin otettu lapset mukaan aikuisten arkeen kuin aikuiset lasten arkeen. Ei sitä ole ennenkään mistään maatilanhoidosta voitu karsia vaikka lapsia on ollut useampikin. Lapset sitä paitsi nauttivat kun saavat tehdä "aikuisten juttuja" ja oppivat matkimalla. On meilläkin lasten leluja ja kaikkea puuhattavaa mitä saavat tehdä kun siltä tuntuu, mutta paljon mielenkiintoismpia askareita ovat selkeästi ne muutenkin tärkeät askareet.

Minäkään en osallistu mihinkään juttuihin muiden äitien kanssa. Minusta ne vetävät pahemmin mukaan siihen "lasten maailmaan" kuin ne lapset. Ihan kuin jotkut äidit ovat itse kehittäneet sen lasten maailman, sillä lapset kyllä haluaisivat itse osallistua siihen aikuisten maailmaan.

 

[momisabitbored]

Kiva kun on tullut näin paljon vastauksia Ja helpottavaa huomata, etten olekaan ainoa äiti, ketä kotona olo usein tylsistyttää. Kuten jo aiemmin kerroin, tuttavapiiriini kuuluu vain näitä äitejä jotka nauttivat täysin rinnoin kotona olosta. Ymmärrän kyllä myös näitäkin äitejä ja usein tunnen jopa syyllisyyttä siitä, etten osaa samanlailla nauttia tästä ajasta, minkä saan viettää lapseni kanssa kotona. Toki meilläkin on mukavia päiviä, jolloin aika kuluu nopeasti ja on hauskaa (varsinkin nyt kesällä).
Mieheni on erittäin ymmärtäväinen tuntemuksiani kohtaan ja on aina valmis hoitamaan lasta, kun haluan tehdä jotain yksikseni. Minulla on kodin ulkopuolisia harrastuksia ja tapaan silloin tällöin kavereita, joiden kanssa voi puhua muustakin kuin lapsesta. Nämä asiat eivät kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kaipaan elämääni lisää haasteita. Minulla on todella mielenkiintoinen ja haastava työ ja olen tottunut olemaan paljon erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. En ole myöskään mikään ihan nuori, (reilusti yli 30v) olin kerennyt elämään tietynlaista elämää jo jonkin aikaa. Lapsen syntyminen oli todella suuri muutos minun (ja mieheni) elämässä.
Kaikesta sanomastani huolimatta lapseni on minulle rakkain ja tärkein asia maailmassa ja hänen vuokseen olen tätä tylsyyttä valmis vielä kestämään

 

[samahomma]

Täällä on mukavasti tullut kyllä vinkkejä, mutta ainakaan minä en ole saanut näistä kovasti mitään varteenotettavia mahdollisuuksia omaan tylsyyteeni. Meillä esim. shoppailureissut ovat täysi mahdottomuus lapsien kanssa, koska pienempi ei viihdy vaunuissa ja en voi häntä kantaa, koska käsipari tarvitaan myös esikoiselle. Useimmat vinkit toimivat yhdelle lapselle mutta eivät kahdelle. Minä tykkään myös kokkailla ja syödä hyvin, mutta siihen jää hyvin vähän aikaa kahden pienen kanssa.

Toisaalta täytyy olla tyytyväinen, että on päästy jo tähän Tylsä-vaiheeseen. Kuopuksen synnyttyä meillä oli alussa Kamala-vaihe, jolloin ei ehtinyt olla yhtään tylsää. Nyt kun elämä on tasaantunut ja arki pyöriin kutakuinkin, on taas aikaa ajatella omia tuntemuksia ja myös nauttia hieman tylsyydestä.

 

[vinkki.]

Voihan sitä käydä vaikka joillain kursseilla iltaisin, jos kaipaa elämään jotain älyllisempää touhua kuin kotihommat. Vaikka en työelämään kaipaa, niin koin kuitenkin kivaksi itse käydä tuossa keväällä eräällä kurssilla, mikä toi uutta harrastusta arkeeni.

Ja tosiaan kannatan myös sitä että lapsi otetaan mukaan kaikkiin arkisiin asioihin, siivoukseen, pyykin pesuun, kaupassa käyntiin... niin se arkikin sujuu. Kyllä meillä vaan näitä askareita tehdään usein - enkä niistä valita. Nyt isomman talon myötä askareet sen kuin lisääntyy....

 

[meilläkin on tylsää]

Mulla kaikkea puuhastelua ja harrastamista vaikeuttaa se, että mies tekee iltavuoroa. Eli olen lapsen kanssa aina noin klo 15 eteenpäin. Ja lapsi käy silloin päiväunille ja herää viiden aikaan. Siinä on sitten enää aika nihkeä lähteä mihinkään shoppailemaan kun kello on 18 kun lapsi on syönyt ym. Ja omia harrastuksia ei ole, koska ei ole hoitajaa iltaisin. Aamupäivällä ei järjestetä mitään harrastuksia..Toki salilla voi käydä tms, mutta en ole sali-ihminen.. Vaikeinta on pe-iltaisin kun missään ei ole ketään ja sitten vaan lenkkeillään. Ja tuntuu että kaikilla muilla on kaikkea mukavaa tekemistä perheen kanssa. En myöskään saa iloa pihan hoidosta tai muista kotitöistä.

Yksi vinkki mullakin on, kannattaa hommata heti pyöränistuin kun vauvan voi siihen laittaa! Pyöräily eri paikkoihin piristää ja olo tuntuu vapaalta kun lapsi istuu hiljaa siellä takana ja voi ajaa minne vaan

 

[kweöph]

Jotenkin vaan tulee mieleen, että onko sitä "koti on lapsen paras paikka" mantraa pakko kaikkien marttyyripyhimysäitien toteuttaa vaikka hampaat irvessä kolme vuotta? Itse tunnen paljon 70-luvun lapsia, jotka vietiin tarhaan alle vuoden ikäisinä, eikä heille kait mitään suurempia traumoja asiasta ole jäänyt. Enemmän ahdistaa ajatus tylsyyteen tukehtuvasta kotiäidistä, joka ei voi olla kovin hyvää seuraa lapselleen..?

 

[no näinkin]

Mullakin on joskus tylsää, mutta myös ihanaa! Nyt on pakko lähteä töihin, ja lapsi on 10 kk. Lapsi jää isänsä kanssa kotiin, mutta minusta tuntuu kamalalta, etten näe lastani kuin kolmisen tuntia päivässä.

 

[momisabitbored]

Jotenkin vaan tulee mieleen, että onko sitä "koti on lapsen paras paikka" mantraa pakko kaikkien marttyyripyhimysäitien toteuttaa vaikka hampaat irvessä kolme vuotta? Itse tunnen paljon 70-luvun lapsia, jotka vietiin tarhaan alle vuoden ikäisinä, eikä heille kait mitään suurempia traumoja asiasta ole jäänyt. Enemmän ahdistaa ajatus tylsyyteen tukehtuvasta kotiäidistä, joka ei voi olla kovin hyvää seuraa lapselleen..?

Koti on alle 3 - vuotiaan lapsen paras paikka kasvaa. Tätä mieltä ovat kaikki varhaiskasvatuksen tutkijat ja päiväkotimaailman tunnettuani en epäile heidän sanaansa yhtään. (Puhun tässä siis normaali kodeista, alkoholisti, narkkari, äiti masentunut, ym. on sitten taas ihan eri asia).

En koe olevani mikään "marttyyripyhimysäiti", vaikka olenkin kotona siitä huolimatta että minulla on usein tylsää. Kestän tämän tylsyyden, eikä se jätä minuun mitään sen suurempia traumoja, ahdistuksia tai patoutumia. Myöskään lapseni puolesta ei tarvitse olla huolissaan, sillä hänellä tuntuu olevan oikein mukavaa, vaikkakin hänen äitinsä "uskaltaa" kertoa anonyymisti, että kotiäitinä olo on oikeasti aika tylsää. Voihan tietysti olla, että jollakin äidillä joka jatkaa kotona oloaan vuosikausia, vaikka olisi mieluummin töissä, tylsyys muuttuu pikkuhiljaa masennukseksi. Omalla kohdallani tiedän kuitenkin, että tämä on ohimenevä vaihe.

 

[Tuli vaan mieleen]

En käy kiistämään varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden tietämystä, mutta minuakin ihmetyttää tuo mantra "koti on paras paikka 3-vuotiaaksi". Eikös koti ole paras paikka yleensä aina (paitsi jos siellä on suuria ongelmia)? Ja eivätkös lapset ole yksilöitä, joiden kehitys ei aina noudata keskivertokäyriä? Joku ei vielä 3-vuotiaana ole alkuunkaan valmis päiväkotimaailmaan, toinen voi solahtaa sinne ongelmitta jo aikaisemmin. Eiväthän kaikki lapset ole valmiita kouluunkaan vielä 7-vuotiaana ja toiset taas lähtevät koulutielle jo 6-vuotiaana ihan reippaasti.

Joskus tuntuu että tuota kolmen vuoden rajapyykkiä hoetaan koska silloin päättyy kotihoidontuki. En tiedä kumpi oli ensin, muna vai kana: todettiinko ensin että lasta on hyvä hoitaa kotona ainakin kolmivuotiaaksi ja kotihoidontuki tehtiin sen mukaiseksi vai toisinpäin.

Juuri selailin vanhaa Kaksplus-lehteä jossa joku lapsen kiintymyssuhteita tutkinut professori kertoi että nykytiedon mukaan lapsi voi muodostaa läheisen kiintymyssuhteen 3-5 aikuiseen. Kuitenkin monessa yhteydessä toitotetaan että lapsella on yksi ensisijainen hoitaja ja tätä kiintymyssuhdetta ei saa vaarantaa. Ota nyt näistä sitten selvää.

 

[Laa laa]

Kun mun esikoinen oli noin 1v2kk, menin osa-aikaiseen työhön (aamu 7-11) koska tuntui että pitää saada jotain muutakin kun ne aina samat kotiympyrät. Töissä sain vähän aikuista juttuseuraa ja uutta ajateltavaa, ja loppupäivän sain kuitenkin olla lapsen kanssa ja tehdä kaikenlaista.
On kuitenkin totta, että se on paljon itsestä kiinni kuinka viitseliäs on keksimään erilaista tekemistä joka päivä. Ei ole tylsää jos jaksaa aina mennä ja keksiä, mutta meillä tekemisen keksimiseen vaikutti myös mikä varmasti hyvin monella muullakin että on vain yksi auto perheessä, jolla mies käy töissä, ja rahaa on rajoitetusti kun vain toinen tienaa. Ja vaikka olin osa-aikatöissä, siltikin rahaa oli rajoitetusti.. eli on vaikea mennä sinne sun tänne kun ei ole autoa eikä juuri rahaakaan, ja ei asu ydinkeskustassa vaan hieman kauempana kaupungista josta ei esim linja-autotkaan kulje kun joskus ja jouluna.
Nyt kun saan pian toisen lapsen, en ole vielä ajatellut kauanko olen kotona. Voin ehkä haluta töihin jo vuoden päästä, mutta saatankin viihtyä kaksi vuotta helposti. Voi myös olla että vaikka haluaisin olla kotona kauan, isot lainat pakottaa palaamaan työelämään suht pian.
Minusta ei olisi olemaan kotona ian kaiken, vuosikausia... en halua enempää kuin kaksi lasta, ja esikoisen vauva-ajasta päätellen kaipaan varmasti toisenkin lapsen syntymän jälkeen omaa aikaa joskus ja ehkäpä sitä työelämää jo nopeammin kuin osaan edes kuvitella...
mutta, siis joo oli mullakin aika monesti tylsän tuntusta ku kotona olin vaan... ja mäkään en voi käsittää äitejä jotka on aina samaan aikaan päivästä samassa puistossa samojen lelujen kanssa ja kalanmuotonen hiekkakakkukin tehdään suunnilleen samaan aikaan joka päivä... pitääkö sen arjen olla niin tiukassa aikataulussa ja rutiinissa että se menee tollaseks? Musta ei ois tohon. Jos ei jaksa ja huvita mennä puistoon, ei mennä... ja mennään sit ku huvittaa...

 

[()()()()()]

Kyllä on ollut tylsää välillä. Meillä tyttö on nyt 1 v 8 kk ja olen palaamassa töihin parin viikon päästä. En haluaisi vielä töihin, mutta rahan takia on vaan ihan pakko.
Tylsintä mun mielestä oli kotona silloin kun tyttö oli vauva, eikä vielä esim. ryöminyt. Makoili vaan paikallaan ja vaati seuraa. Siinä sitten istuin lattialla päivät pitkät tytön kanssa ja viihdytin häntä. Olin alussa vähän arka liikkumaankin tytön kanssa, kävimme kaupungilla lähinnä kun tyttö nukkui vaunuissaan... Kun tyttö oppi liikkumaan, ja varsinkin 1-vuotispäivän jälkeen kun alkoi kävellä ja touhuta aina vaan enemmän myös itsekseen, alkoivat päivätkin kulua paljon paremmin. Vieläkin tulee kyllä tylsyyden hetkiä, ja pyrinkin järjestämään päivät niin että meillä on aina jotain pientä ohjelmaa. Se voi olla vaikka pyöräilyretki, kunhan on jotain. Puistossa me käydään harvoin, ehkä 2-3 kertaa kuussa, mutta leikitään sitten omassa pihassa, käydään kävelyillä rattaiden kanssa, pyöräilemässä, kaupungilla, tavataan kavereita jne. Viihdyn hyvin kotona, joten joskus on kiva kun ei ole mitään menoa. Sadepäivät on silti tosi tylsiä, jos ei viitsi lähteä ulos eikä ole muutakaan ohjelmaa. Mutta jos taas muiksi päiviksi on puuhaa, se ei niin haittaa. Mieheni työajat vaihtelevat, mutta hän on usein töissä esim. klo 18 tai 19 asti, joten olemme tytön kanssa lähes koko päivän kaksin. Jos mies pääsee aiemmin töistä, tuntuu että päiväkin kuluu mukavammin, vaikkemme iltapäivällä/illalla tekisikään mitään sen ihmeellisempää kuin jos mies ei olisi kotona.
Ole ap onnellinen että voit olla kotona noin pitkään! Minäkin olisin jos rahatilanne antaisi myöten.

 

[Christina84]

Tylsää myös täällä...Mulla 1,5kk ja 6kk ikäiset lapset.Päivästä toiseen samat rutiinit ja alkaa jo puuduttaa.Ihaniahan nämä lapset on, mutta kyllä sitä elämäänsä muutakin kaipaa. Vielä tylsemmäksi vetää se, että tietää ettei KOSKAAN pääse viettämään iltaa kavereiden kanssa: juoda vähän viiniä ja puhua kaikkea turhaa...Tätä ei kyllä estä lapset vaan oma mies!!!!

 

[härreguud]

Tylsää myös täällä...Mulla 1,5kk ja 6kk ikäiset lapset.Päivästä toiseen samat rutiinit ja alkaa jo puuduttaa.Ihaniahan nämä lapset on, mutta kyllä sitä elämäänsä muutakin kaipaa. Vielä tylsemmäksi vetää se, että tietää ettei KOSKAAN pääse viettämään iltaa kavereiden kanssa: juoda vähän viiniä ja puhua kaikkea turhaa...Tätä ei kyllä estä lapset vaan oma mies!!!!

No onpa sulla kamala mies!! Miksei päästä? Mitä sä häneltä lupaa kysyt, ilmoitat vaan että "olis tyttöjen kanssa illanistujaiset, olen menossa". No, ainakin vähän myöhemmin kun vauvanne on isompi, jos ei nyt heti. Onko miehesi itse käynyt jossain menoissa lasten syntymän jälkeen?

 

[momisabitbored]

Christina84, nyt kyllä laitat miehesi aisoihin! Onhan sinun(kin) pakko päästä joskus tuulettumaan kavereittesi kanssa! Itse olin ekaa kertaa ulkona vauvan ollessa kuukauden ikäinen (pumppasin maitoa) ja oikein hienosti pärjäsivät isän kanssa kotona. Ei kenenkään tarvitse alistua tuollaiseen!

 

[Christina84]

Mies ei käy itekkään, joten kieltää sen täysin multakin. Muka ajattelee mun parastani..no jos mun katkeroituminen on mukavaa katteltavaa niin ok! Tuskin oon loppuelämääni suhteessa, missä ei saa koskaan heittää vapaalle..Mies ei luota humalaisiin ihmisiin omien sanojensa mukaan.Teinivuosina tullut petetyksi kännissä..vertaa mua sitten niihin 15 v bimboihin ja et oon heti kännis pettämäs...MÄ HALUAN VAIN PITÄÄ KAVEREIDEN KANSSA HAUSKAA!Mulle on yks lysti onko koko paikas edes yhtäkään äijää!!