kriisi miehestä

[salme]

mitähän minun oikein pitäisi tehdä, olemme seurusteleet ja asuneet yhdessä vuoden. minä olen ollut hyvin onnellinen, pikku kriisiä on joskus ollut, mutta perusasiat on olleet ihanasti.
nyt mies on ilmaissut, ettei ehkä halua seurustella kanssani. siitä seurasi iso kriisi. hän ei aluksi osannut selittää yhtään miksi. nyt pari viikkoa tapauksen jälkeen olen saanut hänet puhumaan (aina ollut todella huono avautumaan) ja syynä on, että mies kokee että hän ei pysty elämään omaa elämäänsä tarpeeksi.
ei sitten osannut eritellä mitä se oma elämä olisi. hän jäi kuitenkin yhteiseen kotiin eikä kertakaikkiaan tehnyt mitään asian eteen itse.
yritin sanoa, että lähde nyt hyvä mies muualle miettimään eloasi, vaan ei lähtenyt. lopulta sanoin, että nyt lähdet, vasta sitten meni. tuli kyllä töiden takia (ei vakityö) heti seuraavana päivänä takaisin.

tuntuu hyvin hyvin pahalta, ettähän on valmis uhraamaan myös hänen mielestään hyvän suhteen siihen, että ei tiedä mitä tahtoo. olen kuulema ihana edellenkin mutta kuinka ihmeessä minun pitäisi toimia?
tuntuu hyvin loukatulta mutta en silti haluaisi miestäni menettää, rakastan häntä. tuntuu vain tyhjältä olla hänen rinnallaan kun ei voi tietää lähteekö hän. mies on vielä perusluonteeltaan rauhallinen kotikissa, eikä tee juuri mitään spontaania, en sitten ole osannut keksiä miten hän kaipaamansa vaaran tunnun saisi.. enkä oikeastaan koe, että minä voin ""miehistä vaarantuntua"" hänelle tarjotakkaan. luulen että hän kaipaa vain muuta tekemistä, omien kavereidensa kanssa, mutta miten h*lvetissä toimia kun ei se ikinä edes lähde jos kaverit pyytää bisselle..?
paha olo.

 

[No]

Oikeasti tuo lause ""en tiedä mitä haluan"" tarkoittaa klassisesti sitä etten tiedä haluanko olla enää sinun kanssasi!

Tuntuu että miehellä olisi joku toinen nainen tai ihastus, jonka suhteen hän ei ole varma, kuten sinun!

Näin se miltei poikkeuksetta on.

Mutta itse sanisin kyllä miehelle että jos et ole varma haluatko minut, mene pois ja mieti! Tuollaisessa tilanteessa roikkuminen vain vahingoittaa sinua, jopa pahoin. Revit itsesi tuollaisessa tilanteessa aivan rikki.

Sanoisin että miehen pitää tietää haluaako olla kanssasi vai ei. Jos haluaa olla sen todella tietää?!

 

[mies]

Miehesi vaikuttaa masentuneelta. Ei kannattaisi pakottaa ainakaan suhteessa masentunutta.
Voisitko auttaa häntä? Tee joitain kotitöitä ja anna hänen levätä. Katso jonkin aikaa, kun hän saa olla ""rauhassa"" alkaako hän kaipaamaan seuraasi lähemmin.

 

[salme]

toista naista ei kuvioihin kuulu, sen verran kotihiiri hän on. (lue:aina kotona)
masennukseen taipuvainen hän kyllä on. ongelma tuntuu vain olevan että hän ei itse halua tehdä asialle mitään. odottaa vain. luulen että henkilökohtaisesta masennuksesta hänen kriisinsä on lähtenytkin. ja kun hän ei osaa puhua, en ole myöskään ymmärtänyt asian todellista laitaa. nyt hän ensimmäistä kertaa yrittää puhua. tuen häntä siinä kyllä kaikinmahdollisin tavoin. on vain pirun raskasta kun ei voi olla varma.

hän sanoi, että en voi olla varma olenko sinun kanssasi vielä 50-vuotiaana... pitäisi kuulema olla. (itse uskon, että elämä kantaa, hetki on tässä) eikä hän kuulema voi tietää haluaako koskaan lapsia. itse en ole koskaan ajatellut haluavani, mutta eihän siitäkään voi olla varma. mielestäni tuollaisia asioita on ennenaikaista miettiä nyt.

hän kyllä tulee lähelleni edelleen.

 

[Nuori rouva]

""hän sanoi, että en voi olla varma olenko sinun kanssasi vielä 50-vuotiaana... pitäisi kuulema olla. (itse uskon, että elämä kantaa, hetki on tässä)""

Itse kyllä näen parisuhteen (pitkän, pysyvän) salaisuutena sen, että pitää olla varma haluaako olla toisen kanssa vielä 50-vuotiaana tai 80-vuotiaana. Kyse on nimenomaan halusta. Jos perhettä aikoo joskus perustaa, ottaa asuntolainaa ym., niin tulee ihan varmasti aikoja, kun sen toisen naamataulu, käytös tmv. ei hirveästi nappaa, mutta silloin on se _tahto_.

Sitä ei voi tosiaan kukaan tietää, onko 50-vuotiaana vielä/aina kivaa, ja tapaako matkan varrella joitain ihania ihmisiä, jotka tuntuisivat 1000 kertaa paremmilta kuin se oma kumppani, mutta mikäli yhteistä tulevaisuutta haluaa hahmotella, pitää tehdä se päätös, että tahtooko panostaa suhteeseen silloinkin, kun se ei ole kovin helppoa.

Poikaystäväsi saattaa kyllä olla masentunut, tai ainakin jotenkin hieman alakuloinen, jos ei ihan masentunut-masentunut. Silloin ei kyllä mikään ns. järkipuhe mene perille, ja itsetunto voi olla hyvinkin matalalla. Myöskään mitään järkeviä (tai ainakaan tarkkaan harkittuja) vastauksia ei välttämättä saa, koska toinen voi olla niin sekaisin ajatustensa kanssa, että ei aidosti itsekään tiedä, mitä haluaa.

Itselläni oli joskus itsemurhalla uhkaileva, masentunut poikaystävä, mutta se meni pikemminkin niin päin, että hän halusi ripustautua minuun 100%, ja olisi tehnyt mitä vain, jotta suhteemme ei olisi katkennut. [Sen seurauksena taas minä masennuin jonkinasteisesti ja jouduin hakemaan terapia-apua.] Mutta uskon, että itse käyttäytyisin juuri noin kuin poikaystäväsi: oma reaktioni olisi pikemminkin sellainen, että yrittäisin sysätä sitä toista ihmistä kauemmas.

Jos hän pystyy vielä käymään töissä, se on hyvä merkki. Harrastaako hän jotain, onko hänellä ystäviä tmv?

 

[salme]

siinäpä se kun on aina sanonut, että tykkää olla kotona. eikä sitten tosiaan oikein käy missään. sählyä silloin tällöin, thats it.
on hyviä kavereitakin, mutta tuppaa olemaan negatiivinen heidän suhteensa. (puhuu pahaa) eikä kovin usein tapaa ""koska ei jaksa herraXää ja hänen tapojaan"".
jotenkin tuntuu, että minä en nyt voi tehdä mitään ja taas toisaalta tuntuu, että pitäisi tukea niin paljon kun jaksan. alkaa jaksaminen olle rajallista vain.

rankinta on kun hän selväsrti pitää minusta ja seurastani ja myös osoittaa sen. pitäisi kai kieltää. pitäisikö vain potkaista pihalle?

 

[Nuori rouva]

Onkohan sun poikaystävä mun entinen...?-)

Nimittäin aivan samalla tavalla hän käyttäytyi, kaikissa ihmisissä oli vikaa, kenenkään kanssa ei voinut olla tai viettää aikaa, kun yhdessä oli joku vika, toisessa joku toinen jne. Ja teki välillä mieli sanoa, että joopa joo, herra itse on niin -keleen täydellinen, että tukehtukoot siihen.

Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna luulen, että tuokin oli vain sitä ahdistusta - kun on niin tympiintynyt itseensä, on helppo vierittää se muiden syyksi, eikä tarvitse kohdata sitä, että ehkä asiassa mättääkin juuri se oma persoona ja elämä. Ts. usein parisuhdeongelmissakin on helppo vierittää se ""syy"" toisen niskoille, että olisin onnellinen, jos puolisoni sitä ja tätä ja tuota. Tai että on puolison vika, että en pysty elämään omaa elämääni. Kun oikeasti on kyse siitä, että ei itse tiedä mitä tahtoo tai ei saa tehtyä jotain asiaa. Mutta kun syyttää kumppania ja pistää sen vaihtoon ""elämä muuttuu paremmaksi"". Ja miten paljon näitä tapauksia onkaan kun tajuavat vasta eron jälkeen, että ei se elämä miksikään muuttunut ja syy taisi ollakin muussa kuin siinä puolisossa...:/

 

[salme]

hyvä nuori rouva. kiitos että ymmärsit. vaikka ikävää, että olet itsekkin joutunut samaa kokemaan.
mies on hyvä, meillä on nastaa yhdessä, mutta hän ei kertakaikkiaan tiedä mitä (elämältään) haluaa. ja uskon, että hän on vilpitön.

 

[Nuori rouva]

Niin, kumma kyllä näin jälkeenpäin ajateltuna olen tavallaan iloinen, että jouduin käymään tuon raskaan suhteen läpi. Opin aika lailla itsestäni monia asioita ja osaan arvostaa aviopuolisoani ja nykyistä suhdetta ihan eri tavalla. Eli uskon siihen, että vaikeudet vahvistavat.

Tilaneteesi ei ole kovin helppo, koska tuntuu siltä, että miehellä on henk.koht. ongelmia, joita hän nyt heijastelee suhteeseenne. Eli joudut sijaiskärsijäksi tilanteessa, joka todennäköisesti ei ole yhtään sinun vikasi

En osaa oikein mitään muuta sanoa kuin, että miten sitten miestä yritätkin auttaa, älä ala hänen terapeutikseen. Ts. jos sinusta tuntuu, että hän tarvitsisi ammattimaista apua, ohjaa hänet ennemmin terveyskeskukseen tai muualle (tiedän, ei välttämättä onnistu: minun ex-poikaystäväni ei tähän päivään mennessä tietääkseni ole hakenut apua - on liian ylpeä siihen). Itse yritin ns. pelastaa maailman ja olla 24h/vrk ex-poikaystäväni tukena, jaksoin yökaudet kuunnella vuodatusta, joka pyöri vain paikoillaan ja aina päättyi siihen, että entäpä jos hän tappaisi itsensä. Loppujen lopuksi tosiaan olin ihan poikki minäkin, osin johtuen univajeesta ym., että en keksinyt mitään muuta kuin hakeutua psykiatrin vastaanotolle. Ja oli yksi viisaimmista päätöksistä mitä olen koskaan tehnyt.

Jaksamista sinulle!!!

 

[salme]

niinpä! minulle on kaikki hokenut, että ole nyt vahva hänen rinnallaan ja tue.
itse olen samaa mieltä, että ongelma taitaa olla miehen oma. enkä koe että edes voin auttaa. toki kuuntelen ja tuen, mutta enymmärrä miksi minun pitäisi olla se vahva ja jaksaa kantaa suhdetta eteenpäin..yksin.

koska tulee se aika kun joku on minun puolestani vahva? ei ole tullut tähän mennessä ja edelliset suhteet ovat opettaneet, että kun terapeutiksi ryhtyy, mies lopettaa itse yrittämästä.

nyt en vain enää itse tiedä mitä hänestä ajattelen. ensin olin varma, että rakastan, nyt en enää tiedä. luottamus on saanut kovan kolauksen