Ö
öh
Vieras
Viimeinen vuosi on ollut mulle henkisesti aika koetteleva. Meidän lapsi syntyi keskosena, ja on yhä edelleen vie paljon mun energiaa. Eräs hyvin läheinen ihminen kuoli ja pari viikkoa sitten tuli vielä isoja taloudellisia ongelmia. Ja mua puristaa, ahistaa ja painaa kaikki samalla kertaa. Mun mies on muuten todella ihana, mutta siinä mielessä lapsellinen ettei yhtään ymmärrä mun pahaa oloa. Ryhdyin asiasta mainitsemaan ni totesi vaan et onhan hänelläki kaikkea mut hän on vahva eikä anna asioiden vaivata. Siltä se näyttääkin ettei mikään paina. Mun taas on vaikea olla iloinen ja vaikea nauttia vauvasta ku tuntuu et olen kurkkua myöten täynnä sen ongelmia ja omia ongelmia. Mies yritti ilahduttaa mut ku vaikka kuinka haluan se ei auttanut ja sitten sitä alko vituttaa ku olen niin vaikea ja kaikki rahat pitäisi käyttää mun ilostuttamiseen. En siis ole pyytänyt mitään. Vielä vaikeammaksi mun olon tekee se että pitäisi sitten teeskennellä et jes nythän kaikki on hyvin ku käytiin korkeasaaressa. Arvostan sitä että se yrittää ilahduttaa ja jo se, että se toivoo että oisin iloinen tekee mut onnellisemmaksi , mutta se ei vain poista sitä raskasta tunnetta mun sisältä eikä sitä että tunnen itseni heikoksi ja pieneksi. Eikä sitä että mua itkettää joka välissä. Asiaa ei myöskään paranna se, että se sitten suuttuu ja vittuilee niin et en voi muuta ku purra huulta etten itkis. En vaan jaksa puolustatua enkä etenkään kerätä sympatiaa itkulla. Tiedän että pitäisi puhua ja kertoa ja vaikka mitä, mut kiitos vähättelyn mulla ei ole voimaa ehkä rohkeutta sanoa.. Eikä ystävää jolle puhua. Tuntuu et kaikki vaan tuomitsee joko minut tai mun miehen, eikä se auta millään lailla..
