D
daaaaaaa
Vieras
Kuinka ajoissa siis te alatte suunitteleemaan syntymäpäiväjuhlia?
Siis minusta oli jokseenkin hassua kun äitee soitti tuossa ja suunniteli siskonsa kanssa heidän veljelleen syntymäpäiväjuhlia kun hän täyttää pyöreitä.
Äiti on puhunut niistä juhlista jo jonkin aikaa ja tosiaan siihen tyyliin että nyt on jo kiire suunnitella kakkuja ja ne kohta pitää olla valmiit,luulin että juhlat ovat tosiaan viikon päästä tms.
No äiti oli siskonsa kanssa jo miettinyt että minkälaista kakkua ja kuinka paljon ym. ja nyt kyseli minulta mielipidettä näihin, no nyt kysyin sitten että koskas nämä juhlat oikein on kun noin kovasti jo kakkuja suunitellaan ja hyvä ettei jo tekemässäkin olla,reilun vuoden päästä.
Siis mulla petti pokka
yhdet suunnittelee jo juhlia ja kakkuja ja mitä niihin päälle ym ja yli vuosi aikaa koko synttärijuhlaan (60v. )
Olen kyllä kuullut että jotkin hääparit suunittelee jo vuotta ennen häitään (joka sekin on minusta huvittavan aikaista,no jotkin juhlapaikka ja kirkkovaraukset ymmärrän mutta muut ) mutta että nyt jo yhdet suunittelee jotakin SYNTTÄRIJUHLIA jotka kaiken huippuna juhlitaan kotona oman lähisuvun (sisarukset lapsineen ja heidän lapset ) voimin samoin nämä tarjottavat tekee nämä kaksi siskoa.
Täytyisköhän ehdottaa että kun nuo juhlat on juhlittu niin suunnitelkaa sitten jo vaikka 70v juhlia seuraavaksi,eihän siihän ole kuin enään 10v aikaa