T
tyttöjen äiti
Vieras
Tänään tein elämäni virheen. Mikään ei tietenkään ole riittävä selitys tai puolustus. Puolustaudun kuitenkin ensin. Minulla on terveyden kanssa ollut ongelmia vuoden verran, valtavaa väsymystä ja uupumusta. Verikokeista on löytynyt häikkää. Aivoissa saattaa olla kasvain tai kilpirauhasessa. Menen syksyllä vasta kuvauttamaan pääni ja kurkkuni.
Lisäksi meillä on rahan kanssa tosi tiukkaa. Haluaisin olla lasten kanssa kotona, mutta rahan niukkuus pakottaa hakemaan töihin.
Lisäksi mies tulee viideltä töistä ja häipyy heti samantien auttamaan kaveriaan taloremontissa, vaikka tietää että olen sairas ja väsynyt.
Tänä aamuna esikoinen herätti minut taas aikaisin aamulla. Kun sitten päivällä yritin käydä päiväunille samaan aikaan kuin kuopus, kaksi isosiskoa keksivät lähteä ulos hillumaan vähissä vaatteissa, vaikka sovittiin että katsovat lasten ohjelmaa. Komensin heidät sitten sisälle. Esikoinen muisti tuolloin, että mummo oli luvannut mennä heidän kanssaan uimaan. Sanoin, että uimaan ei nyt mennä, koska keskimmäinen tyttö on vatsataudissa. Esikoinen suuttui ja alkoi itkeä kovaäänisesti. Silloin raivostuin ja sanoin lapsille "minä lähden nyt, selviytykää yksinänne."(en tarkoittanut tietenkään sitä, mutta jokin raivo sain minut sen sanomaan, ja tiedän että se on todella väärin)
Säikähtänyt esikoinen käveli perässäni ja itki kovaa, silloin käännyin ympäri ja työnsin hänet kumoon. Sitten menin ihan lukkoon. Olin hetken hiljaa pöydän ääressä, kunnes aloin itkeä. Itken nytkin. Selitin esikoiselle, että tein väärin. Pyysin anteeksi ja sanoin rakastavani häntä. Mutta silti omatunto soimaa nyt koko ajan.
Onko kellään samanlaista kokemusta? Miten pääsen yli tästä? Tuntuu kuin olisin pilannut ihan kaiken?
Lisäksi meillä on rahan kanssa tosi tiukkaa. Haluaisin olla lasten kanssa kotona, mutta rahan niukkuus pakottaa hakemaan töihin.
Lisäksi mies tulee viideltä töistä ja häipyy heti samantien auttamaan kaveriaan taloremontissa, vaikka tietää että olen sairas ja väsynyt.
Tänä aamuna esikoinen herätti minut taas aikaisin aamulla. Kun sitten päivällä yritin käydä päiväunille samaan aikaan kuin kuopus, kaksi isosiskoa keksivät lähteä ulos hillumaan vähissä vaatteissa, vaikka sovittiin että katsovat lasten ohjelmaa. Komensin heidät sitten sisälle. Esikoinen muisti tuolloin, että mummo oli luvannut mennä heidän kanssaan uimaan. Sanoin, että uimaan ei nyt mennä, koska keskimmäinen tyttö on vatsataudissa. Esikoinen suuttui ja alkoi itkeä kovaäänisesti. Silloin raivostuin ja sanoin lapsille "minä lähden nyt, selviytykää yksinänne."(en tarkoittanut tietenkään sitä, mutta jokin raivo sain minut sen sanomaan, ja tiedän että se on todella väärin)
Säikähtänyt esikoinen käveli perässäni ja itki kovaa, silloin käännyin ympäri ja työnsin hänet kumoon. Sitten menin ihan lukkoon. Olin hetken hiljaa pöydän ääressä, kunnes aloin itkeä. Itken nytkin. Selitin esikoiselle, että tein väärin. Pyysin anteeksi ja sanoin rakastavani häntä. Mutta silti omatunto soimaa nyt koko ajan.
Onko kellään samanlaista kokemusta? Miten pääsen yli tästä? Tuntuu kuin olisin pilannut ihan kaiken?