S
sivhos
Vieras
Seksi on mukavaa puuhastelua.Kun kemiatkin on kohdallaan,sitä voisi sekstailla alvariinsa.Itse taisin olla liiankin aktiivinen.Kaunis nainen kainalossani.Taisi kyllästyä liialliseen seksiin.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Alkuperäinen kirjoittaja Naanuska:Näin naisena uskaltaudun vastaamaan että en välttämättä saa
aina niin usein kun haluaisin...siis suhteessa.
Tuntuu että haluttaa lähes aina.
No, kyllä saankin usein, ei sillä
Tasan ei mene tuo halukkuuskaan aina.
Alkuperäinen kirjoittaja Soolo31:Oltu yhdessä nykyisen vaimoni kanssa jo 17v, 3 lasta ja jotenkin tuo sänkykammariyhteys kadonnut.
Vielä viime vuonna kertoja oli keskimäärin 2+ kuukaudessa, mutta tämä vuosi on alkanut jo huonommin - 5 kertaa.
Aikoinani, kun huomasin että toiveeni läheisyydestä ja seksin harrastamisesta olivat useammin mielessä kuin haaveet toteutuivat koetin lisätä kauniin, hoikan ja seksikkään vaimoni kiinnostusta asiaan aikuisvideoilla, sitten leluilla ja viimeiseksi asuilla, mutta eivät vain kiinnostaneet.
No, nyt olen jo oppinut olemaan ajattelematta asiaa nukkumaan mennessämme - toivotan hyvät yöt, pusu huulille ja pää tyynyyn.
Kyllä seksittömäänkin elämään tottuu (nyt takana 2kk 20p) - tosin joskus tulee mieleen, että olen "jumissa" perheessä elättäjänä ja työmuurahaisena.
Rakastan ihania lapsiamme enkä voisi kuvitella eroa.
Vaimon kanssakaan ei ole riitoja - sovimme lasten noudot ja viennit hyvässä yhteisymmärryksessä.
Hän on muutaman kerran maininnut, ettei häntä juurikaan kiinnosta seksi kun olen viime vuosien aikana asiasta tiedustellut.
Olen jo täyttänyt itse 40 ja vaimoni on 35 - kuvittelisin hänen olevan vielä nainen viriileimmässä iässään, mutta valitettavasti näin ei ole asia.
Emme myöskään pyöri "kaupungin yössä" niin, että meillä kummallakaan olisi aikaa tai mahdollisille sivusuhteille - jos se tulee heti mieleen jollekulle.
Alkuperäinen kirjoittaja sivhos:Seksi on mukavaa puuhastelua.Kun kemiatkin on kohdallaan,sitä voisi sekstailla alvariinsa.Itse taisin olla liiankin aktiivinen.Kaunis nainen kainalossani.Taisi kyllästyä liialliseen seksiin.
Alkuperäinen kirjoittaja JS-kolkytjarisat:Opiskeluaikoina yhden exän kanssa oli "huomentapano", "kotiintulo"-nainti, "klo seitsämän uutisten"-pupustelu ja vielä "hyvääyötä"-rakastelu. Eli 3-5 krt päivässä, eikä aina edes menty inout-linjalle vaan riitti kielikutittelu puolin ja toisin.
Nykyisen kanssa, eli vaimoni kanssa...3-5 krt/kk. Välillä tosin voi olla kausia ettei 10 viikkoonkaan mitään sinne päin. Itse haluaisin joka päivä vähintään kaksi kertaa, mutta hän ei ole oikein "alan" naisia, joten ei sitten. Välillä vaan harmittaa se, että räyhäkän poikamies/opiskeluajan jälkeen törmäsin muuten kaikin puolin mainioon naiseen, mutta hän on jotain nunnan ja lahnan väliltä.