Kuinka paljon teillä korvataan isovanhempien lastenhoito- yms apua?

[Viieras]

Harvemmin maksan, auttavat paljon lasten hoidossa ja leipovat juhliin. Annoimma kummankin puolen mummoille 150 euroa, koska ovat nyt hoitaneet lapsia useammin. Eivät olisi ottaneet, mutta tiedän, että on pienet eläkkeet ja bensarahaa saivat. Kehtaa pyytää uudestaan.

 

["..."]

Ei ole tullut mieleenkään maksaa, loukkaantuisivat! Haluavat aivan vilpittömästi auttaa ja ilman avuntarvettakin olla lapsen elämässä. Ja upea suhde heillä onkin. Mutta me myös autamme heitä missä milloinkin apua tarvitsevat. Lapsi vie usein piirrustuksiaan ja askartelujaan, se näyttää eniten ilahduttavan. Ja se, että ollaan laskettu heidät sisään meidän perheeseen.

 

["lapsiperhe"]

[QUOTE="hmh";30799423]No aloituksesta päätellen avun tarve ja pyytely onkin ollut viikottaista jos jossain kohtaa seuraava viikko peruuntui.

Aloittaja on ehkä provo, paljon mahdollista. Ainakaan hän ei kuvaa millään lailla vanhempansa (äidin) työtilannetta, terveydentilaa tms. Viisikymppisenä ei-vielä-mummona voin vaan kertoa, että jaksamiseni ei ole samaa luokkaa kuin nuorempana. Työpäivästä toipuminen vie aikaa; olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä vaikean sairauden sairastuttuani ja siitä vain osittain toivuttuani - mikä osittaisuus ei kyllä millään lailla näy päälle, mutta tuntuu kyllä. Itse pidän lapsista ja hoidankin mielelläni esim. sisarusteni lapsia ja puolisoni lapsenlapsia, mutta en kyllä pomppaa tilauksesta kuin automaatti. En voi varata kalenteriani liian täyteen, koska sitten on edessä sairausloma, enkä voi perua omia työpäiviäni erilaisten lastenvahteilujen vuoksi. Pari harrastustakin minulla on, enkä niitäkään peru koska jossain tarvitaan lapsenvahtia - jos nyt ei sitten ihan akuutti hätätila ole.

En pidä ajatuksesta, että jonkun ihmisen tarve ja haaveet suurperheestä, isosta talosta, koirasta ja viihtyisästä puutarhasta pitää toteuttaa repimällä se jaksaminen jonkun, esim. mummon, selkänahasta. Mummolla on oikeus toki myös elää omaa elämäänsä rauhassa ja levätä tai huvitella miten haluaa.

Tiedän ikäisiäni tai itseäni vanhempia ystävättäriäni, jotka ovat hyvin uupuneita omien vanhempiensa hoidosta, puolison sairaudesta, tai omasta sairaudesta; tästä kaikesta eivät puhu mitään aikuisille lapsilleen. Miksi? Koska ajattelevat että näillä on jo niin paljon muutenkin murhetta ja hommia. Koska olette viimeksi kysyneet äideiltänne että miten tämä oikeasti jaksaa? Vai ettekö kenties halua sitä tietääkään?[/QUOTE]

Varmasti noinkin. Mutta aivan saman kysymyksen voi esittää myös mummoille ja anopeille ja papoille: koska olette viimeksi kysyneet lapsiperheellisiltä lapsiltanne, kuinka he jaksavat? Jaksatte kyllä motkottaa, kun ei kylään satojen kilometrien päähän tulla mielestäne tarpeeksi usein, eikä sukujuhliinkaan. Onko käynyt mielessä, että lapsenne voimavarat saattavat olla vähissä ja he tarvitsisoivat teiltä muuta, kuin vaatimuksia ja moitteita? He tarvitsisivat tukea, edes henkistä tukea. Käytännön apu ilman arvostelua ja kiitoksenvelkaa henkisen väkivallan ja vaateiden muodossa olisi sekin varmasti hyvin tarpeen, edes kerran puolessa vuodessa.

 

["lapsiperhe"]

[QUOTE="hmh";30799423]No aloituksesta päätellen avun tarve ja pyytely onkin ollut viikottaista jos jossain kohtaa seuraava viikko peruuntui.

Aloittaja on ehkä provo, paljon mahdollista. Ainakaan hän ei kuvaa millään lailla vanhempansa (äidin) työtilannetta, terveydentilaa tms. Viisikymppisenä ei-vielä-mummona voin vaan kertoa, että jaksamiseni ei ole samaa luokkaa kuin nuorempana. Työpäivästä toipuminen vie aikaa; olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä vaikean sairauden sairastuttuani ja siitä vain osittain toivuttuani - mikä osittaisuus ei kyllä millään lailla näy päälle, mutta tuntuu kyllä. Itse pidän lapsista ja hoidankin mielelläni esim. sisarusteni lapsia ja puolisoni lapsenlapsia, mutta en kyllä pomppaa tilauksesta kuin automaatti. En voi varata kalenteriani liian täyteen, koska sitten on edessä sairausloma, enkä voi perua omia työpäiviäni erilaisten lastenvahteilujen vuoksi. Pari harrastustakin minulla on, enkä niitäkään peru koska jossain tarvitaan lapsenvahtia - jos nyt ei sitten ihan akuutti hätätila ole.

En pidä ajatuksesta, että jonkun ihmisen tarve ja haaveet suurperheestä, isosta talosta, koirasta ja viihtyisästä puutarhasta pitää toteuttaa repimällä se jaksaminen jonkun, esim. mummon, selkänahasta. Mummolla on oikeus toki myös elää omaa elämäänsä rauhassa ja levätä tai huvitella miten haluaa.

Tiedän ikäisiäni tai itseäni vanhempia ystävättäriäni, jotka ovat hyvin uupuneita omien vanhempiensa hoidosta, puolison sairaudesta, tai omasta sairaudesta; tästä kaikesta eivät puhu mitään aikuisille lapsilleen. Miksi? Koska ajattelevat että näillä on jo niin paljon muutenkin murhetta ja hommia. Koska olette viimeksi kysyneet äideiltänne että miten tämä oikeasti jaksaa? Vai ettekö kenties halua sitä tietääkään?[/QUOTE]

Kun vain muistettaisiin, että mummut, papat ja muut sukulaiset itkua vääntävät, jos lapsenlapsia ei tule. Vaade lapsenlapsista on kova ja moni hankkii lapsia ihan siitäkin syystä, että kokee velvollisuudeksi suvun jatkamisen ja vanhemoiensa toiveen täyttämisen isovanhemmuudesta. Vaikka kukaan osapuoli ei niitä asioita ääneen sanoisi. Siksikin tuntuu kurjalta lukea isovanhempien tai tätien suunnlata karua asennetta ja tekstiä: mitäs hankitte suuren perheen, mitsä hankitte lapselle sisaruksia (lastakin on hyvä ajatella).

 

[htth]

Lapsenlapset ovat tervetulleita kylään vanhempiensa kanssa, mutta miksi ihmeessä yökylään tai kokonaiseksi viikonlopuksi? Omat lapseni eivät ole olleet isovanhemmilla yökylässä koskaan ilman että olimme itse mukana vierailulla! En itsekään ole ollut omilla isovanhemmillani hoidossa ikinä. Mistä ihmeestä tämä buumi että isovanhempien pitäisi vielä lapsenlapsiakin hoitaa? Kyllä se asia kuuluu lasten vanhemmille ja jos/kun ei resurssit tunnu riittävän kahdenkaan lapsen kanssa niin miksi hommata kolmaskin?

 

[Yksin jäänyt]

Isovanhemmuus tuntuu olevan vapaaehtoista, ikäänkuin sen voi jättää väliin koska ei huvita. Oma äitini ei auta millään tavoin minua, jäin yksinhuoltajaksi aivan ypöyksin uudelle paikkakunnalle. Ei ole apua, ei tukea, lapsi on vaativa. Oma äitini sai aina lastenhoitoapua, olimme joskus viikkokausiakin mummolassa.

Se nyt vaan on niin että jotkut ämmät olisi kastroitava heti nuoruudessa, koska hoidattavat omat muksunsa muilla eivätkä välitä lapsenlapsistaan. Ennenvanhaan koko kylä kasvatti lapsen, lapsista piittaamattomat äidit nimettiin mielisairaiksi. Lapsettomien näkökulman ymmärrän, tunnekylmän itsekkään äidin ja isoäidin ei.

Mielestäni isovanhemmuuden valitsee kun hankkii oman lapsen. Oman lapseni lapset otan avosylin vastaan koska ymmärrän tukiverkon tärkeyden. Itsekäs isoäiti on lapselle menetys, omani oli maailman ihanin ja lämpimin nainen.

 

[Uskomatonta on!]

Oma äitini haluaisi kovasti lapset hoidettavaksi mutta en niitä suostu viemään koska hällä on kaksi häsläävää jättikoiraa jotka hyppivät + muuta karvakorvaa.
Anoppi auttaa lähes aina pyydettäessä mitä itse en ole koskaan pyytänyt kun taas lapset itse tai äitinsä pyytänyt. Alkaa ikä painaa anopilla jo ja itse ymmärtäisin täysin mikäli sanoisi ettei enää jaksaisi lapsia katsoa.
Mutta mikä lastenhoidon maksuun tulee niin ei ikinä maksua ystäville tai perheenjäsenille ellei nyt poikkeuksellisesti hoidon takia tule jotain rahallista haittaa mikä ei tosin koskaan vielä eteen ole tullut eikä tuskin ketään haittaisikaan jos olisi.
Itseäni hävettää usein kun anoppi pyytää apuani esim. Renkaan vaihtoon , tietokonetta, telkkaria tai mihin tahansa tarvitseekaan apua niin lasten äiti menee ruinaamaan rahaa tehdystä työstä...wtf itse en ottaisi rahaa vastaan vaikka kuinka persaukinen olisin.
jos itse kavereitani tai perhettäni autan oli sitten muutto tai lasten hoito tai mikä tahansa minulle mitään varsinaisesti maksava asia en kehtaisi maksua pyytää. Eikös ne kaverit ja perhe ole sitä jotka auttavat jos osaavat/kerkeävät...aina ei tietty kerkeä/jaksa/huvita.