?
??
Vieras
Pakko päästä kirjoittamaan jonnekkin pahaa oloa, surua ja ahdistusta. Kokemuksia muilta palstalaisilta myös toivon.
Olen tavannut elämäni miehen vajaan kaksi vuotta sitten. Rakastan miestäni paljon, kemiamme kohtaavat täysillä hyvässä sekä pahassa.
Koko suhteemme on ollut hyvin myrskyinen, mutta nyt tuntuu etten enää tiedä voidaanko tästä mennä eteenpäin, minulla on keinot loppu.
Riitelemme paljon, mieheni hermostuu helposti, ja minun on vaikea hyväksyä mieheni vihaisuutta.
Olen yrittänyt katkaista negatiivisten tunteiden kehää useaan kertaan, luvannut lopettaa vahingoittavan riitelyn mallin, mutta pikkuhiljaa olen katkeroitunut siitä, ettei mies lupauksistaan huolimatta tee samoin, vaan yhä erimielisyyksien tullessa haukkuu minua, syyttää vanhoista virheistä (suhteemme alussa minunkin suustani tuli välillä todella loukkaavaa tekstiä häntä kohtaan, ja olen jopa läpsäissyt häntä kasvoille peloissani.), torjuu sovitteluritykseni, uhkailee erolla ja tönii.
Tänä viikonloppuna menetin hermoni totaalisesti mieheni torjuessa sovitteluritykseni ja revin tavaroita kirjahyllystä alas, ja pelästyin käytöstäni todella paljon. Pelkään että riitelymme menee niin pitkälle, että jompi kumpi vahingoittaa toista fyysisesti.
En tiedä enää miten yrittää eteenpäin, ja ehkäistä riitoja. Oma heikkouteni on se, että en tiedä miten suhtautua mieheni hermostumiseen.
Olen loukkaantunut siitä, että itse olen tehnyt töitä suhteemme eteen todella paljon, yrittänyt kehittää parempia toimintamalleja. Mieheni on luvannut tehdä samoin. Luvannut lopettaa huutamisen, luvannut ottaa vastuuta (arkeamme koskevat päätökset ovat minun vastuullani, samoin kuin raha-asiat, aloitteet seksiin, aloitteet illanviettoihin ja ihan kaikkeen. Mies huolehtii kyllä kodista.). Mieheni lupaukset kestävät seuraavaan riitaan asti, sitten ne "unohtuvat" (näin mies itse sanoo..).
Tiedän ettei oma katkeruuteni auta tilannetta eteenpäin mitenkään, ja pystyn vaikuttamaan vain omaan käytökseeni, ja vain siitä olen vastuussa. En haluaisi kokea tälläistä pettymystä, vihaa ja katkeruutta, eivät ne auta minua eivätkä miestäni mitenkään, eivätkä auta ehkäisemään riitelyä.
Miehelläni on usein "huonoja päiviä", joihin minun täytyy osata suhtautua. Minulle näitä känkkäränkkäpäiviä ei suvaita koskaan (en huonoina päivinänikään puhu miehelleni rumasti tai haasta riitaa, olen vain äreä ja omissa oloissani), mies raivostuu heti.
Näen että miehelläni on hirveän paha olla, ja surettaa kun en häntä osaa auttaa, mutta samalla olen hirveän vihainen hänelle siitä, että hän itse aiheuttaa niin ison osan pahasta olostaan, ja rasittaa suhdettamme sillä.
Suhteessamme on paljon hellyyttä, rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä, mutta tämä kolikon kääntöpuoli on vain niin vaikea jaksaa.
Olen myös huolissani tästä uhrin roolista, johon olen soljumassa. Olen aina ollut "vahva nainen".
Voiko tälläistä vyyhtiä enää ratkaista, vai onko ero ainut vaihtoehto?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia raskaista suhteista ja riidoista, onko tältä pohjalta turha lähteä havittelemaan sopuista ja turvallista parisuhdetta?
Olen tavannut elämäni miehen vajaan kaksi vuotta sitten. Rakastan miestäni paljon, kemiamme kohtaavat täysillä hyvässä sekä pahassa.
Koko suhteemme on ollut hyvin myrskyinen, mutta nyt tuntuu etten enää tiedä voidaanko tästä mennä eteenpäin, minulla on keinot loppu.
Riitelemme paljon, mieheni hermostuu helposti, ja minun on vaikea hyväksyä mieheni vihaisuutta.
Olen yrittänyt katkaista negatiivisten tunteiden kehää useaan kertaan, luvannut lopettaa vahingoittavan riitelyn mallin, mutta pikkuhiljaa olen katkeroitunut siitä, ettei mies lupauksistaan huolimatta tee samoin, vaan yhä erimielisyyksien tullessa haukkuu minua, syyttää vanhoista virheistä (suhteemme alussa minunkin suustani tuli välillä todella loukkaavaa tekstiä häntä kohtaan, ja olen jopa läpsäissyt häntä kasvoille peloissani.), torjuu sovitteluritykseni, uhkailee erolla ja tönii.
Tänä viikonloppuna menetin hermoni totaalisesti mieheni torjuessa sovitteluritykseni ja revin tavaroita kirjahyllystä alas, ja pelästyin käytöstäni todella paljon. Pelkään että riitelymme menee niin pitkälle, että jompi kumpi vahingoittaa toista fyysisesti.
En tiedä enää miten yrittää eteenpäin, ja ehkäistä riitoja. Oma heikkouteni on se, että en tiedä miten suhtautua mieheni hermostumiseen.
Olen loukkaantunut siitä, että itse olen tehnyt töitä suhteemme eteen todella paljon, yrittänyt kehittää parempia toimintamalleja. Mieheni on luvannut tehdä samoin. Luvannut lopettaa huutamisen, luvannut ottaa vastuuta (arkeamme koskevat päätökset ovat minun vastuullani, samoin kuin raha-asiat, aloitteet seksiin, aloitteet illanviettoihin ja ihan kaikkeen. Mies huolehtii kyllä kodista.). Mieheni lupaukset kestävät seuraavaan riitaan asti, sitten ne "unohtuvat" (näin mies itse sanoo..).
Tiedän ettei oma katkeruuteni auta tilannetta eteenpäin mitenkään, ja pystyn vaikuttamaan vain omaan käytökseeni, ja vain siitä olen vastuussa. En haluaisi kokea tälläistä pettymystä, vihaa ja katkeruutta, eivät ne auta minua eivätkä miestäni mitenkään, eivätkä auta ehkäisemään riitelyä.
Miehelläni on usein "huonoja päiviä", joihin minun täytyy osata suhtautua. Minulle näitä känkkäränkkäpäiviä ei suvaita koskaan (en huonoina päivinänikään puhu miehelleni rumasti tai haasta riitaa, olen vain äreä ja omissa oloissani), mies raivostuu heti.
Näen että miehelläni on hirveän paha olla, ja surettaa kun en häntä osaa auttaa, mutta samalla olen hirveän vihainen hänelle siitä, että hän itse aiheuttaa niin ison osan pahasta olostaan, ja rasittaa suhdettamme sillä.
Suhteessamme on paljon hellyyttä, rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä, mutta tämä kolikon kääntöpuoli on vain niin vaikea jaksaa.
Olen myös huolissani tästä uhrin roolista, johon olen soljumassa. Olen aina ollut "vahva nainen".
Voiko tälläistä vyyhtiä enää ratkaista, vai onko ero ainut vaihtoehto?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia raskaista suhteista ja riidoista, onko tältä pohjalta turha lähteä havittelemaan sopuista ja turvallista parisuhdetta?
