W
"wieras"
Vieras
Kiinnostaa kovasti kokemuksenne. Eli kuinka pienen vauvan kanssa uskaltaisitte tehdä lyhyen lomareissun, esim. risteily tms.?
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Olin ulkomailla ensimmäisen kerran kun lapsi oli 3 kk (lapsen isä asuu ulkomailla, joten syy oli tämä, ei lomamatka). Kokemukseni mukaan lapsi oli tällöin liian pieni enkä lähtisi uudestaan näin pienen kanssa.
Toisen kerran lähdimme kun lapsi oli n. 8 kk. Tällöinkin matka oli lapselle selkeästi stressaava mutta homma meni vähän helpommin. Jos on kaksi aikuista, on helpompaa. Silti lomamatka ei ole vauvaa varten vaan teitä itseänne. Itse odottaisin että lapsi kasvaa isommaksi ennen kuin tekisin matkaa ulkomailla ihan vaan lomalle. Itselläni oli muut syyt matkustaa ja nyt olemmekin sopineet että isä käy täällä kun en tahdo noin pienen kanssa matkustaa enää ennen kuin on vanhempi.
Alkuperäinen kirjoittaja no äitinä;30081395:Totta kai ymmärtää. Lentokone on stressaavampi, meluisampi ja painetaso korkeampi. Lapsi oli selkeästi väsyneempi ja itkuisempi kuin kotona. 3-kk ollessaan jopa kirkui matkalla (mitä ei yleensä tehnyt).
8 kk ikäisenä väitän voivani sanoa millainen on stressaantunut lapsi. Lento oli päiväsaikaan, mutta ei saanut nukuttua päiväunia lentokoneessa joten väsymys meni överiksi, lentokentällä on kiireistä ja matkatavaroiden kanssa oli vaikea keskittyä itkevään lapseen.
Kyllä se matkustaminen on pienelle vauvalle stressaavaa. Ei se ihan niin ole, että ulkomaille voi tosta noin vaan lähteä kun vauva kulkee missä vain. Ihan pieni vauva on herkkä ärsykkeille, äänille, hajuille ja yleiselle turvallisuudentunteelle.
No mitä muuta siellä voi olla kuin tyyni, kun ei voi kuin odottaa? Jos kone on myöhässä, en voi siihen vaikuttaa. Jos matkatavarat meni väärään paikkaan, en voi siihen vaikuttaa. Mä en voi vaikuttaa siellä mihinkään mitenkään, jotne yhtä hyvin voin nukkua oikean portin lähellä.Alkuperäinen kirjoittaja mietityttää vain;30081460:Kuinka moni äiti on täysin tyyni kiireisellä lentokentällä pienen vauvan kanssa?
Alkuperäinen kirjoittaja mietityttää vain;30081460:Kuinka moni äiti on täysin tyyni kiireisellä lentokentällä pienen vauvan kanssa?