L
"lyyti"
Vieras
Me ollaan 40-kymppisiä vanhempia, joilla on yksi 2,5v lapsi (pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen saatu). Lapselle ostettiin aikanaan kaikki uutta: vaunut, kaukalot, sitterit jne. Nyt kun neiti on kasvanut jo niistä ulos, niin ajattelin myydä ne Huutiksessa eteenpäin, ovathan ne vielä todella hyväkuntoiset ja alunperinkin laadukkaat. No nyt meidän (hyvänpäivän) tuttu soitti ja sanoi, et meiltä varmaan saisi nuo tavarat lainaan kun esikoisensa syntyy kohta. Ajatuksissani harmitti jo valmiiksi, kun eihän tutulta (ihan hyvätuloinen, työssäkäyvä, parusuhteessa elävä ihminen) kehtaa pyytää samaa hintaa kuin vieraalta. Tämä tuttu (joka ei tiedä lapsettomuushistoriastamme tai -hoidoistamme mitään) vielä kehtasi sanoa, että ei me kuitenkaan enää tehdä lapsia kun ollaan niin vanhoja *ARGH*. Kerroin tälle tuttavalle sitten, että olin ajatellut laittaa tavarat juuri myyntiin. Hän vain nauroi, että ei todellakaan ollut aikeissa ostaa niitä, vaan halusi saada tavaramme lainaan (ilmaiseksi). Lisäsi sitten vielä siihen, että me voidaan myydä ne tavarat sitten kun hän ei enää niitä tarvi (kuinkakohan monen lapsen jälkeen)...Sanoin tähän (hämmästyksestäni selvittyäni), että kyllä me myydään noi tavarat, koska olen kotona KHT:lla ja raha tulee meille tosi tarpeeseen. Tämä tuttu suuttui, paasasi hetken ihmisten ahneudesta ja löi luurin korvaan...Että niin ahneita ollaan
