V
vieras
Vieras
miestäni? Tilanne on se, että mieheni on työttömänä. Töitä miehelleni olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta mieheni ei ole ollenkaan kiinnostunut työskentelemään alallaan. Nytkin hän sai töitä, mutts ei pystynyt olemaan töissä kun viikon, ja sitten lopetti. Hän ei oikein tiedä mitä elämältään haluaa, kaikinpuolin. Hän ei jaksa/halua osallistua kotitöihin, eikä osaa ottaa minua eikä toisinaan poikaammekaan huomioon. Tuntuu, ettei hän edes halua käyttää aikaansa elämänsä tai yhteisen elämämme pohtimiseen, vai huitelee milloin missäkin, harrastuksissaan tai muualla, pojasta tai minusta tai minun tunteistani välittämättä. Olimme myös jokunen aika sitten erossa miehen toiveesta, mutta melkein heti hän halusi meidät takaisin ja sanoi, että haluaa olla yhdessä ja se mikä hänen elämässään mättää, ei johdu meistä vaan jostakin muusta. Oma oloni on toisinaan toivoton, ihan vaan mieheni tilaanteesta johtuen. Tiedän, että hänellä on paha olla ja siksi myös minullakin. Minua ei pelottaisi lähteä ja aloittaa uusi elämän pojan kanssa, mutta kuitenkin rakastan miestäni, enkä haluaisi jättää häntä. Haluaisin olla hänen tukenaan ja apunaan kaikessa, mutta en tiedä kuinka se onnistuisi, eikä miehenikään osaa sanoa.
Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun sekavan sepustukseni. Apua kaipailisin kovasti!
Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun sekavan sepustukseni. Apua kaipailisin kovasti!