Kuinka voin auttaa/tukea

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
miestäni? Tilanne on se, että mieheni on työttömänä. Töitä miehelleni olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta mieheni ei ole ollenkaan kiinnostunut työskentelemään alallaan. Nytkin hän sai töitä, mutts ei pystynyt olemaan töissä kun viikon, ja sitten lopetti. Hän ei oikein tiedä mitä elämältään haluaa, kaikinpuolin. Hän ei jaksa/halua osallistua kotitöihin, eikä osaa ottaa minua eikä toisinaan poikaammekaan huomioon. Tuntuu, ettei hän edes halua käyttää aikaansa elämänsä tai yhteisen elämämme pohtimiseen, vai huitelee milloin missäkin, harrastuksissaan tai muualla, pojasta tai minusta tai minun tunteistani välittämättä. Olimme myös jokunen aika sitten erossa miehen toiveesta, mutta melkein heti hän halusi meidät takaisin ja sanoi, että haluaa olla yhdessä ja se mikä hänen elämässään mättää, ei johdu meistä vaan jostakin muusta. Oma oloni on toisinaan toivoton, ihan vaan mieheni tilaanteesta johtuen. Tiedän, että hänellä on paha olla ja siksi myös minullakin. Minua ei pelottaisi lähteä ja aloittaa uusi elämän pojan kanssa, mutta kuitenkin rakastan miestäni, enkä haluaisi jättää häntä. Haluaisin olla hänen tukenaan ja apunaan kaikessa, mutta en tiedä kuinka se onnistuisi, eikä miehenikään osaa sanoa.

Toivottavasti edes joku jaksoi lukea loppuun sekavan sepustukseni. Apua kaipailisin kovasti!
 
Ensinnäkin teijän tarttis nyt yhessä istua alas ja sanot, että haluat jutella teijän tilanteesta perinpohjasesti, ettei homma luisu käsistä. Mitä mies elämältään haluaa? Millanen työ kiinnostais, vai kiinnostaako mikään. Jos oma ammatti ei tunnu houkuttelevalta ni soittaa työökäriin ja mennä siellä ammatinvalintaasioista juttelemaan sellasen hyypän kanssa, joka niihin on perehtyny. Uudelleenkoulutus saattas olla ihan jees.
Mutta jos mikään ei kiinnosta ni sitte on vähän hankalampi juttu. Asenteessa vikaa, jos on muuten terve ja työtätekevä mies. Jos on jotain työtä estävää sairautta ni se on jo erijuttu (tästä on meijänperheessä kokemuksia ja jos haluat ni laita YV:tä).
Vaikuttaa vähän sille, että miehes on vähän masentunut, jos ei kotonakaan mikään kiinnosta. Haluaa olla teijän kans yhessä, muttei silti viihdy kotona, koska mieluummin luuhaa millon missäkin. Olikohan se pyyntö saada teidät takas, vaan siksi, että on pyykinpesijä kotona ja ruoka valmiina :whistle: Toivottavasti näin ei oo.
Kunnon keskustelun paikka on jokatapauksessa. Jos ette ite pääse puusta pitemmälle ni suosittelisin tilaamaan jutteluaika vaikka perheneuvolasta. Jos siis molemmilla on kuitenki halu korjata tilanne.
Jaksamista sulle ja koko perheelle :hug:
 
Joo, kovasti olen yrittäny saada keskustelua aikaiseksi, mutta kuten sanoin, mies on aika sekasin omassa elämässään ja vastailee vaan "en tiiä". Ammatinvalinnanohjaajalla on käynyt kolme kertaa ja sanoi ettei kokenyt siitä olevan mitään hyötyä, mut minusta hieno juttu että kuitenkin kävi. Ja tosiaan, mies on kaikinpuolin terve ja kyllä kykenisi sinänsä käymään töissä, mutta häntä ei vaan ollenkaan kiinnosta kyseinen ala.
Ja mitä pyykinpesijään ja ruoanlaittajaan tulee, olen miettinyt itse ihan samaa. Taitaapa muutenkin pitää minua aika itsestäänselvyytenä.
Noh, pitää katsella. Kiitos vastauksesta! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Minna:
miehesi on masentunut pyydä häntä hakeutumaan hoitoon.

Itse mietin myös tänään, että olisiko kyseessä jonkinnäköistä masennusta, mutta uskoisin että tämä tilanne johtuu lähinnä tuosta työasiasta, ja että jos mieheni löytäisi miellyttävää työtä, hänen olonsa korjaantuisi. Mutta mietin vaan kuinka voisin häntä tällä hetkellä parhaiten tukea.
Mutta täytyy jutella tuosta masennus asiasta hienovaraisesti vaikka tänään illemmalla.
 
itse pitkään työttömänä olleena tunnistan itseni kuvauksestasi - sillä erotuksella että en ole koskaan halunnut eroon puolisostani. mutta se mitä itse kaipaan omassa tilanteessani, kun jatkuvasti tulee torjutuksi työelämässä (ei riitä työkokemus jne),on se semmoinen henkinen tuki ja tarve saada hyväksyntää edes niiltä kaikkein lähimmiltään. eli jos teen jotakin kotona,siivoan tms. että ilmaitaisiin että huomataan minun tehneen kodin hyväksi jotakin, eikä vasta sitten huomattaisi, kun jokin asia jääkin tekemättä. eli ainakin minä kaipaan itsetuntoni ja ihmisarvoni säilyttämisen vuoksi joskus kiitostakin vaikka "kissä kiitoksella elää". itsetunto ja mieliala on vain niin matalalla joskus, että tuntuisi hyvälle kun joskus kiitettäisiin. en sano että sinä et miestäsi kiittäisi, mutta me tarvitsemme puolisoiltamme tsemppiä, että jaksamme uskoa siihen että meillekin se oma paikka elämässä ja työelämässä vielä joskus löytyy. yksin kun asioita pähkäilee, usko huomiseen ei aina oikein tahdo riittää, mutta pienen tuen avulla jaksetaan taas yrittää eteenpäin. tsemppiä sinulle ap, välität aidosti puolisostasi kun haluat tukea häntä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
itse pitkään työttömänä olleena tunnistan itseni kuvauksestasi - sillä erotuksella että en ole koskaan halunnut eroon puolisostani. mutta se mitä itse kaipaan omassa tilanteessani, kun jatkuvasti tulee torjutuksi työelämässä (ei riitä työkokemus jne),on se semmoinen henkinen tuki ja tarve saada hyväksyntää edes niiltä kaikkein lähimmiltään. eli jos teen jotakin kotona,siivoan tms. että ilmaitaisiin että huomataan minun tehneen kodin hyväksi jotakin, eikä vasta sitten huomattaisi, kun jokin asia jääkin tekemättä. eli ainakin minä kaipaan itsetuntoni ja ihmisarvoni säilyttämisen vuoksi joskus kiitostakin vaikka "kissä kiitoksella elää". itsetunto ja mieliala on vain niin matalalla joskus, että tuntuisi hyvälle kun joskus kiitettäisiin. en sano että sinä et miestäsi kiittäisi, mutta me tarvitsemme puolisoiltamme tsemppiä, että jaksamme uskoa siihen että meillekin se oma paikka elämässä ja työelämässä vielä joskus löytyy. yksin kun asioita pähkäilee, usko huomiseen ei aina oikein tahdo riittää, mutta pienen tuen avulla jaksetaan taas yrittää eteenpäin. tsemppiä sinulle ap, välität aidosti puolisostasi kun haluat tukea häntä.

eikö ap sanonut, että töitä olisi, mutta puolisoa ei kiinnosta oma ala eikä kiinnosta miettiä, mikä kiinnostaisi. Eli työt ei kiinnosta.

Jos ei ole masentunut, niin sitten kai on laiska. Itse en haluaisi laiskaa miestä. Mutta jos ap on tyytyväinen, niin mikäs siinä. Toista tuskin voi muuttaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
itse pitkään työttömänä olleena tunnistan itseni kuvauksestasi - sillä erotuksella että en ole koskaan halunnut eroon puolisostani. mutta se mitä itse kaipaan omassa tilanteessani, kun jatkuvasti tulee torjutuksi työelämässä (ei riitä työkokemus jne),on se semmoinen henkinen tuki ja tarve saada hyväksyntää edes niiltä kaikkein lähimmiltään. eli jos teen jotakin kotona,siivoan tms. että ilmaitaisiin että huomataan minun tehneen kodin hyväksi jotakin, eikä vasta sitten huomattaisi, kun jokin asia jääkin tekemättä. eli ainakin minä kaipaan itsetuntoni ja ihmisarvoni säilyttämisen vuoksi joskus kiitostakin vaikka "kissä kiitoksella elää". itsetunto ja mieliala on vain niin matalalla joskus, että tuntuisi hyvälle kun joskus kiitettäisiin. en sano että sinä et miestäsi kiittäisi, mutta me tarvitsemme puolisoiltamme tsemppiä, että jaksamme uskoa siihen että meillekin se oma paikka elämässä ja työelämässä vielä joskus löytyy. yksin kun asioita pähkäilee, usko huomiseen ei aina oikein tahdo riittää, mutta pienen tuen avulla jaksetaan taas yrittää eteenpäin. tsemppiä sinulle ap, välität aidosti puolisostasi kun haluat tukea häntä.

eikö ap sanonut, että töitä olisi, mutta puolisoa ei kiinnosta oma ala eikä kiinnosta miettiä, mikä kiinnostaisi. Eli työt ei kiinnosta.

Jos ei ole masentunut, niin sitten kai on laiska. Itse en haluaisi laiskaa miestä. Mutta jos ap on tyytyväinen, niin mikäs siinä. Toista tuskin voi muuttaa.

eli sun mielestä me kaikki työttömät ollaan laiskoja. ilmeisesti siis minäkin. ajattele sinä niin kuin haluat. ap kuitenkin kyseli kuinka tukea/auttaa puolisoaan. taas tuli todistettua mitä meistä työttömistä ajatellaan. terveisin laiska luuseri (sun mukaan)

 

Yhteistyössä