G
Gilmore Girl
Vieras
Heippa hei Kaksplussan kanssasisaret ja veljet! Olen tämän palstan vakilukija, mutta harvemmin kirjoittelen tänne. Nyt tuntuu, että kaipaisin aatoksianne ja ehkä vähän lisätsemppiä. Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksista(saa olla silti eri mieltä).
Asia koskee uuden parisuhteen aloittamista eron jälkeen. Itse olen eronnut avioliitosta 4 vuotta sitten, eikä minulla ole ollut juurikaan mitään tapahtumia sen jälkeen. Minusta tuntuu, että KAIKKI muut ihmiset löytävät uuden ihmisen lähes samantien tai pian pitkänkin ihmissuhteen päättymisen jälkeen. Itselläni on ollut vain muutama viritys tai muutaman illan juttu, joista ei ole tullut sen kummempaa. Seksiäkin olen harrastanut viimeksi vuosi sitten(partnerin kanssa siis). Tämä ei tee tiukkaa, koska en kaipaa lähelleni ketä tahansa vain seksin vuoksi.
Ero oli tietysti tuskainen, vaikka meillä ei lapsia ollutkaan. Sovussa asiat kuitenkin hoidettiin ja edelleen olemme yhteydessä vähintään kuukausittain viestein ja puheluin. Tunteita ei siihen suuntaan enää ole, toivon ainoastaan olevamme kavereita loppuelämämme. Koen, että viiden vuoden suhteen jälkeen entinen mieheni tuntee minut niin hyvin, että haluan pitää hänet elämässäni.
Ystäväni sanovat minua kauniiksi naiseksi, ja saankin ulkona ollessani miehiltä huomiota. Miksi kohdalleni ei kuitenkaan ole sattunut uutta suhdetta? Pari vuotta ajattelinkin olevani yksin eron jälkeen, mutta tämä 4 vuotta alkaa olla jo rangaistusta jostain?!
Elämässäni on paljon rakkautta ystävien, perheen ja monien elämässäni olevien lasten muodossa. Työasiani ovat kohdillaan ja minulla on ihana asunto. Kaikilta muilta osin olen siis oikeinkin onnellinen. Voiko olla niin, ettei minua ole tarkoitettu elämään parisuhteessa tai löytämään romanttista rakkautta?! Onko asia niin kuin äitini sanoi: "Ehkä sinun kohtalosi on elää yksin?"
Voiko olla niin, että minun osakseni on varattu kaikenlaista muuta rakkautta paitsi romanttista? Näin kolmikymppisenä minun on surullisena todettava, etten ole tainnut koskaan vielä olla oikeasti rakastunut, luullut vain niin.. Eli pitäisikö minun olla onnellinen ja tyytyväinen siihen, mitä minulla on, ja lakata haaveksimasta muuta?