Kukaan ei pidä minusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksin vain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yksin vain

Vieras
Olen koko elämäni ajan ollut enemmän tai vähemmän yksinäinen. Kukaan ei käy kylässä, soita, viestittele tai kutsu mihinkään mukaan. Työkavereissa on monta samaa ikäluokkaa olevaa kuin minäkin. He näkevät toisiaan vapaa-ajallakin, tekevät yhteisiä reissuja jne. Minua ei ole kertaakaan pyydetty mihinkään mukaan. Tunnen itseni ulkopuolíseksi.
Olen tyytynyt "kohtalooni", mutta eihän tämä hyvältä tunnu. Olen nyt varsinkin viime päivien aikana miettinyt miksi kukaan ei pidä minusta? mikä minussa on vikana?
 
[QUOTE="orion";30101446]Pidätkö itse itsestäs?
Pyydätkö itse niitä toisia johonki mukaan tai kylään, tai tarjoatko itses mukaan? Soitatko heille, viestitteletkö?[/QUOTE]

tiedän itse kokemuksesta että yuohon on aika suuri kynnys jos on suurinpiirtein koko elämän ollut ulkopuolisen ja yksinäisen osassa. Vaatii aika kovaa itsetuntoa alkaa yhtäkkiä pyydellä toisia jonnekin tai kylään tai alkaa soitella, jos on kasvanut lapsesta lähtien siihen tiettyyn rooliin. Ja sitten myös jos sua pidetään ulkopuolisena jossain yhteisössä, niin sekin tekee vaikeaksi sen tietyn roolin rikkomisen.
 
tiedän itse kokemuksesta että yuohon on aika suuri kynnys jos on suurinpiirtein koko elämän ollut ulkopuolisen ja yksinäisen osassa. Vaatii aika kovaa itsetuntoa alkaa yhtäkkiä pyydellä toisia jonnekin tai kylään tai alkaa soitella, jos on kasvanut lapsesta lähtien siihen tiettyyn rooliin. Ja sitten myös jos sua pidetään ulkopuolisena jossain yhteisössä, niin sekin tekee vaikeaksi sen tietyn roolin rikkomisen.

Tottakai se tekee sen vaikeaksi. Mutta tuo on asia, missä pitää kehittyä, jos haluaa muuttaa sen yksinäisyyden. Pitää mennä mukaan, olla muille ystävällinen, osoittaa heille kiinnostuksensa. Siitä se lähtee.
 
tiedän itse kokemuksesta että yuohon on aika suuri kynnys jos on suurinpiirtein koko elämän ollut ulkopuolisen ja yksinäisen osassa. Vaatii aika kovaa itsetuntoa alkaa yhtäkkiä pyydellä toisia jonnekin tai kylään tai alkaa soitella, jos on kasvanut lapsesta lähtien siihen tiettyyn rooliin. Ja sitten myös jos sua pidetään ulkopuolisena jossain yhteisössä, niin sekin tekee vaikeaksi sen tietyn roolin rikkomisen.

Niinhän se on, itselleni se on myös todella vaikeaa. Itse en joskus ennen edes tajunnu, että suurin syy mun yksinäisyyteen onki omassa toiminnassa ja asenteissa.
 
[QUOTE="orion";30101446]Pidätkö itse itsestäs?
Pyydätkö itse niitä toisia johonki mukaan tai kylään, tai tarjoatko itses mukaan? Soitatko heille, viestitteletkö?[/QUOTE]

En pidä, miksi pitäisin? Entinen opiskelukaveri oli kirjoittanut ajanvarauskalenteriin "***(nimeni) on mitätön" Tämä kuvaa aikalailla sitä, miten ajattelen itsestäni tällä hetkellä.

En ole pyytänyt kylään ja en tosiaan itteeni ruppee tarjoon mukaan, se on jo tuppaamista. En ole se uusin työyhteisössä, vaan moni on tullut jälkeenkin ja he kuuluvat tähän "nuorten" porukkaan.
Työyhteisössä järjestetään pari-muutaman kerran vuodessa yhteisiä illanistujaisia, mutta kertaakaan en ole ollut mukana. Monet kysyy ja mankuu mukaan monia ja harmittelee jos joku ei pääse, minulta saatetaan muodon vuoksi kysyä "tuletko pikkujouluihin?",mutta ei millän lailla harmitella jos en pääse.
 
En tajua.

Ihmisestä pidetään, jos hän pitää toisista. Ja itsestään. Jos on narsisitisesti herne nenässä ja korsi hankaa selkää seitsemän patjan altakin, ja odottelee vaan että toiset kerjää mua mukaan koska sit oon niiden mielestä ihana, niin eihän siitä mitään tule.

Taidat olla pilalle paapottu muksu? Ei me kato kaikki olla sun äitejä, ja tyrkyttämässä ehdotonta rakkautta ventovieraalle.
 
Jos sinua pyydetään johonkin, mistä tiedät että se on "muodon vuoksi"? Minulla on kokemuksia samanlaisista tunteista kyllä. Mutta suurin osa muitten torjuvuudesta on kyllä oman pään sisällä. Jos joku osoittaa ystävällisyyttä, pyytää mukaan tai huomioi, kyllä heti huono itsetunto keksii selitykset: ei ne oikeasti ole kiinnostuneita minusta, pakosta/muodollisuudesta/säälistä vain! Jos joku katsoo minuun päin, katse tuntuu vihaiselta/pilkalliselta/säälivältä/mikä nyt omiin luuloihini sattuu sopimaan, vaikka enhän todellisuudessa voi tietää mitä toinen ajattelee vai ajatteliko juuri jotain ihan muuta!

Mutta jos ajatellaan reipasta ja sosiaalista ihmistä: luuletko että hän koskaan sellaisia miettii? Ei, vaan hän uskoo iloisena että juuri hänen seuraansa kaivataan. Eikä ole kyse siitä että oikeasti hänestä pidetään ja minusta ei, vaan siitä miten itse suhtaudumme muihin ja uskommeko toisista hyvää! Kyllä yleisesti ihmisillä on hyvä tahto toisia kohtaan, jos ei ole erikseen vihoihin jouduttu. "Hiirulaisia" ehkä joskus vältellään siksi, kun on huomattu ettei heihin saa kontaktia, ja suomalainen taipumus on jättää kohteliaasti rauhaan sellainen joka itse vetäytyy.

Ainoa asia mitä voit tehdä on nyt kohentaa omaa itsetuntoasi. Kyllä sinun täytyy oppia arvostamaan itseäsi, sillä olet ihan samanlainen ihminen kuin reippaat ja itsevarmat. Kun arvostat itseäsi ja olet itsevarmempi, uskot myös varmemmin että toisetkin voivat pitää seurastasi. Avainjuttu on myöskin se, että teet muille mitä toivot itsellesi: mene tutustumaan ja juttelemaan, pyydä joku kahville. Niin minäkin jouduin tekemään, vaikka mielessäni tuskailin miksi minun, ujon ja kömpelön, pitää "aina" tehdä aloite, miksei voisi tulla se jolle se olisi luonnostaan helpompaa? Mutta mistä ne toiset aina tietäisivät mitä minä haluan jos en tuo sitä ilmi...


Ja mistä sitä itsetuntoa? Soiita vaikka terveyskeskukseen ja pyydä päästä psykologin juttusille. Tai jos olet pienten lasten vanhempi, neuvolan kautta saa hyvin apua. Netistäkin voi löytyä apuja, mutta monesti se on kyllä liian kevyttä liirumlaarumia tyyliin "Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet", mikä ei huonoitsetuntoista oikein auta - vähän kuin laihdutusohjeita etsivälle neuvottaisiin että "laihdu!"
 
Just oli taas paras ystäväni niin välttelevä, kun lypsää miehiltä rahaa ja aina jotain hyötyy. En ole muulloin mitään. Kun kyllästyy lypsettävään, vai tekisikö tenän, kelpaan taas.
 
Musta kukaa ei ole välittänyt olen muile ollut kiltti ja sillei ja ollu yrittänyt olla mukana ja kaikkee mut silti mua kiusataa ja kaverit *kaveri* ei puolusta mua ja sanoo vaa ok. Kuulunko tähä maaha?
 
En pidä, miksi pitäisin? Entinen opiskelukaveri oli kirjoittanut ajanvarauskalenteriin "***(nimeni) on mitätön" Tämä kuvaa aikalailla sitä, miten ajattelen itsestäni tällä hetkellä.

En ole pyytänyt kylään ja en tosiaan itteeni ruppee tarjoon mukaan, se on jo tuppaamista. En ole se uusin työyhteisössä, vaan moni on tullut jälkeenkin ja he kuuluvat tähän "nuorten" porukkaan.
Työyhteisössä järjestetään pari-muutaman kerran vuodessa yhteisiä illanistujaisia, mutta kertaakaan en ole ollut mukana. Monet kysyy ja mankuu mukaan monia ja harmittelee jos joku ei pääse, minulta saatetaan muodon vuoksi kysyä "tuletko pikkujouluihin?",mutta ei millän lailla harmitella jos en pääse.

Vain sinä voit yksin tässä maailmassa päättää oletko pitämisen arvoinen ihminen. Olet malliesimerkki ajatuksen voimasta. Hoet joka hetki itsellesi arvottomuuttasi ja vuosien saatossa olet tehnyt työsi täydellisesti. NÄytät niin esimerkkiä muillekin, että tänne vaan potkimaan otsaan ja inhoamaan minua koko porukalla. Voin kuvitella, miten joku työkaverisi haluaa olla sinulle ystävällinen, kutsua joka vuosi sinutkin pjouluihin mukaan, toivoen, että kerrankin sanoisit "kiva, kiitos kutsusta, tulen mielelläni mukaan", mutta joka kerta toljotat häntä hankalan näköisesti työkaverisi kuumeisesti miettiessä miten sinut saisi joskus innostumaan. Työkaverisi menee sen jälkeen jonkun luotettavan luokse ja kysyy onko hänen naamassa jotakin vikaa, koska sinä näytät henkistä keskisormeasi hänelle joka kerta kun sinua koettaa pyytää mukaan. Hän ei tiedä, että sinulla on synkkä mielikuva itsestäsi, eikä hän edes jää miettimään sitä koettaessaan saada oman mielialansa taas kuntoon sinun käytöksesi jälkeen.

KOkeile joskus, ihan vaan piruuttasi, sanoa itsellesi, että olet mukava ja kiinnostava ihminen. Tee se ilman suurempia elkeitä. Koska olet henkisesti vahva ja ajatuksesi voimakas kaikkeen kielteiseen, niin eipä sinulla ole minkäänlaista vaivaa koettaa joskus sanoa jotakin myönteistäkin itsellesi. Sillä hyvällä voi olla vaikutusta sinuun, mutta varoitan, todellakin joudut irti nykyiseltä mukavuusalueeltasi ja sinusta voi tuntua ihan kamalalta huomata, että helkutti, en olekaan tasaisesti p***a tyyppi. On haastavaa joutua luopumaan siitä rakkaasta tunteesta, jonka kanssa on turvallista elää ja muistaa joka aamu aloittaa päivänsä haistattamalla itselleen.
 
Huono itsetunto tuossa on kyseessä. Itse pitää asiaa prosessoida ja tehdä oma itsetunto terveelle tasolle. Juhliin täytyy osata mennä mukaan itse ilman että anellaan ja siellä mennään itse seuraan. Minä oletan, että jos minua pyydetään mukaan, sitä tarkoitetaan enkä asiaa enempää väännä siten että "ei minua kuitenkaan haluta, kunhan on pakko kysyä". Itse olen vieraassa kaupungissakin aloittanut uudet kaverisuhteet niin että olen mennyt ekan kerran yksin aina mukaan ja siitä on kaveruudet ajan kanssa lähteneet. Ja tärkeä asia on myös se, että osaa olla porukassa eikä vaan kahdestaan jonkun kanssa. Itse ottaa osaa keskusteluun ja on oma itsensä. Minun äiti on kuvaamasi kaltainen eikä itse mene sosialisoimaan ja jättäytyy reunalle ja ei osallistu. Sitten saan kuulla, kuinka on yksinäistä ja ei ole ystäviä. Tylsää kuunnella kun itse menen työssä aina kahville mukaan ja osallistun ja tutustun itse uusiin ihmisiin tilannetajuisesti. Itsetunto muodostuu lapsuudessa joten nyt sitä itse muuttamaan omassa elämässä.
 
Mulla on usein sama tunne kuin aplla. Minun vika on se, että olen harmaata massaa. Olen melko huomaamaton. Koulukiusatuksi joutuminen koulutti minusta tämmösen hiiren. Haluaisin olla suositumpi, mutta vastuun ottaminen pelottaa. :(
Parempi näin, minun mielestäni.
 

Yhteistyössä