Kummassa lapsuus on mielestäsi parempi elää: kerrostalossa vai omakotitalossa? Perustelut mukaan.

[kaks ja puol]

Mun mieletä ehdottomasti omakotitalossa. Oon itsekin lapsena asunut sekä omakoti-että kerrostalossa, niin voin täydestä sydämestä sanoa, että kyllä sieltä omakotitalosta on parhaimmat muistot jäänyt mieleen.

Käytiin vaan sisällä syömässä ja muu aika luuhattiin pihalla. Kesälläkin oli ihana vaan makoilla nurmikolla ja lukea Aku Ankkoja.

Nyt asutaan vielä vähän aikaa kerrostalossa lapsen kanssa, niin ei tämä mun mielestä kauhean hohdokasta oo ollu. Aina kun ulos lähtee, niin pitää miettiä, että mihin sitä nyt oikein tulis tänään mentyä. Yleensä ollaan menty sitten vaan leikkipuistoon tunniksi.

Omakotitalossa ei oo sellasta ongelmaa, saa olla vaikka koko päivän ulkona touhottamassa niin halutessaan.

Onneksi päästään kohta muuttamaan omakotitaloon, saa meidän lapsi kokea samanlaisen lapsuuden kuin itsekin olen kokenut.

 

["mie"]

Omakotitalossa! On tilaa missä temmeltää, perheen rauha ja tietysti myös perheen status.

 

[Echo]

Ei sillä kämpällä väliä vaan että millainen on lapsuudenperhe.

 

[Peyote]

eipä se minusta lapsuutta mihinkään suuntaan muuta. olen asunut molemmissa lapsena.

 

[Ken guru]

Tavallaan omakotitalossa. Mutta jos saisin sen wanhanaikaisen kerrostalohulinan takaisin, että pihalla oli aina lapsia, huonollakin säällä vähintään joku, niin sitten kerrostaloelämäkin voisi olla o.k.

Mutta yksiä parhaita lapsuuspihamuistoja itselläni on esim. sellainen että maattiin kaverin mökillä teltassa ja luettiin Kivisiä ja Sorasia, Aku Ankkoja ja Jetsoneita. Että se oma tila olisi myös lapsille kiva. Oma piha missä voi kasvattaa mansikoita ja tomaatteja, ja lojua poissa muiden katseilta jne.

Meillä on nyt omaa pihaa, ja on se pienten lasten kanssa helpompaa kun saa rattaat terassille kun beibi nukkuu, ja pihalle voi laittaa uima-altaan lapsille jne.

 

[Data]

Riippuu enemmän asunnon sijainnista kuin siitä onko kyseessä omakotitalo vai kerrostalo.

Itse asuin maatilalla ja siinä oli omat puolensa. Esimerkiksi mopoilla sai ajella jo kymmenvuotiaana ja pellolle oli tehty rata peltoautoa varten. Toisaalta uimapaikka ei ollut kummoinen puro kun taas kaupungissa on hyvät kirjastot ja uimahallit.

 

[PeskyPixie]

Riippuu ihan siitä missä se kerrostalo tai omakotitalo sijaitsee, millainen yhteisö ympärille on rakentunut ja millainen perhe lapsen kanssa siellä asustaa.

Itse olen asunut lapsuuteni 6-vuotiaasta eteenpäin omakotitalossa, omat lapseni nyt kerrostalossa. Ja täällä voivat kyllä lapset ihan hyvin luuhata ulkona pihalla kaikki päivät ja vaikkapa lueskella Aku Ankkaa pihanurmella. Eipä sitä mikään estä sen enempää kuin omakotitalossakaan.

 

["Seppo"]

Eipä sitä mikään estä sen enempää kuin omakotitalossakaan.

Paitsi raiskaajat ja neekerit

 

["vierailija"]

Ei voi sanoa, että toinen olisi automaattisesti toista parempi tai huonompi. Kummassakin on puolensa. Kumpaakin olen lapsena kokenut.

Vanhemman kannalta omakotitalo on turvallisempi. Kerrostalossa taas kavereita usein enemmän. Tuotakaan mä en allekirjoita, etteikö kerrostalon pihassa olisi tekemistä. Useimpien talojen pihoissa on vähintään keinut ja hiekkalaatikko, usein vielä liukumäki ja kiipeilytelineitä, mitä harvassa omakotitalon pihassa on. Totta ihmeessä asuntoa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen puoleen!

Nyt oman lapsen kohdalla olen huomannut, että kerrostalossa sai leikkiseuraa selkeästi helpommin! Melkeinpä aina joku kaveri löytyy leikkimään, jos ei omasta niin naapuritalosta. Ja kyläilykin sujui samassa talossa kätevesti, jo pienestä pitäen pystyi kulkemaan itsekseen kaverille tai sieltä kotiin.

 

[Jaaaaa]

No eiköhän kummassakin ole omat hyvät puolensa. Me asutaan kerrostalossa, ja tässä on tosi kiva ja suojaisa iso piha, paljon leikkilaitteita, tilaa potkia palloa ja pyöräillä. Paljon lapsia ja helppo pyytää ulos. Tässä lähellä on myös uimaranta ja luistelukenttä sekä hiihtoladut, kyllä aina löytyy tekemistä! Tylsempää olisi asua jossain missä ei olisi naapureita ja pelkkää peltoa ja metsää.

 

["vieras."]

Noin sata vuotta sitten lapsuudessani asuimme kerrostalossa ja se oli kivaa. Aina oli kavereita, tekemistä ja viereisessä skutsissa paineltiin fillareilla, rakennettiin majoja, kaivettiin kuoppia jonkun omituisen syyn takia, vaklattiin kännikaloja ja pompittiin junanraiteilla. Joskus kävin leikkimässä naapurissa olevissa okt:ssa, mutta ei se ollut niin erityistä kun eivät kaikki kotipihamme kakarat päässeet mukaan.

Talkkaria pelättiin, mutta samalla myös saatiin häneltä apua hädän tullen. Talkkari oli pihan auktoriteetti ja piti kunnioittaa Eikä siellä vanhemmat hääränneet seassa häiritsemässä leikkeä. Ihan pienimmät roikkuivat tietysti äitiensä helmoissa kotona.

Kun muutinmme okt:n ollessani yhdeksän, se oli ihan hirveää. Poljin monet kerrat vanhan kodin pihalle leikkimään, koska eihän jollakin okt-alueella ole erityisen paljon lapsia. Nykyäänhän lapset ei saa enää huutaa, melskata ja purkaa energiaansa, joten en ihan päässyt jyvälle mitä palstamammat meinaavat tehdä lastensa kanssa okt:n pihalla. Vaikuttaa vähän siltä, että mammoilla on ehkä kivaa, mutta lapsilla????

 

[Sopivasti lihava mäyrä]

Mäkään en usko, että asumismuoto sinänsä vaikuttaisi lapsuuden onnellisuuteen. Mä olen asunut omakotitalossa lapsuuden ja hyviä puolia oli mm. se, ettei kukaan tullut rikkomaan lumiukkoja ja lumimajoja. Huonoja puolia taas se, että kavereita oli aikast niukasti. Mun tyttö on asunut koko ikänsä kerrostalossa. Kavereita on yleensä paljon, etenkin kesällä niitä on joka pihalla pyörimässä. On enemmän virikkeitä, esim. keinuja, kiipeilytelineitä yms. Ja nurmikolla voi myös lukea Aku Ankkoja, pitää piknikkiä, harjoitella tanssiesityksiä jne jne. Joka pihalla on myös hiukan erilaiset pelit ja vehkeet, joten niissä vieraillaan sen mukaan mitä tekee mieli tehdä.

 

["vieras."]

Mun mielestä oli ihanaa elää kerrostalossa ja viettää kesälomat maalla omakotitalossa. Ja hei, kyllä me kerrostalojen lapsetkin olimme tosi paljon ulkona taloyhtiöiden pihoilla, nurtsia löytyi sieltäkin.

 

[Keittiönoita]

Asuin lapsuuteni kerrostalossa, mutta kesät vietin maalla omakotitalossa. Molemmissa oli kivaa. Kerrostalossa oli enemmän kavereita.

 

[Ciervo]

Nyt itse äitinä ajattelen, että omakotitalossa olisi mukavinta - tai siis helpointa vanhempien kannalta, kun voisi laittaa lapset keskenään pihalle ja vilkaista välillä ikkunasta, hillua alasti ulkona jne.
Kasvoin itse maalla omakotitalossa ja muistan, että inhosin sitä. Kadehdin kerrostaloissa asuvia kaupunkilaislapsia, joilla oli aina kavereita ja pihalla sellaiset hienot, yhteiset leikkipaikat.
Itse jouduin leikkimään pitkälti yksin ja sisarusten kanssa kotona enkä päässyt myöhemminkään juuri mihinkään, sillä asuimme niin kaukana kaikesta.

Kummasti on silti myöhemmällä iällä ruvennut kaipaamaan sinne jumalanselän taakse, mutta en mä omia jälkeläisiäni sinne veisi...säälittäisi liikaa.

 

[leijona76]

Itse olen lapsuuteni asunu molemmissa ja puolensa oli kummassakin. Nyt asutaan kerrostalossa ja tuon vilperin kanssa ois paree omakotitalo/rivari.

 

["Kirkonrotta"]

Molemmissa asuin lapsena ja ehdottomasti hauskempaa oli leikkien kannalta kerrostalossa. Meillä oli todella yhteisöllinen taloyhtiö, jossa järkättiin kirppareita, elojuhlia ja vanhemmat lapset piti meille nuoremmille kerhoa siihen varatussa tilassa. Piha oli täynnä elämää ja aktiviteetteja. Samassa rapussa asuville kavereille oli helppo juosta sukkasillaan kylään ja pääsi nopeasti kotiin syömään välissä. Se oli suorastaan mahtavaa. Omakotitalo oli sisältä hieno ja oma piha iso, mutta yhteisöllisyys puuttui ja isot leikkivät lapsijoukot. Vanhemmat elivät omakotitalossa unelmaansa, minä ikävöin melko usein vanhaa elinympäristöä.

 

["Muumi"]

Mun unelma olisi sellainen 50-luvun kt asunto leveine ikkunalautoineen ja lankkulattioineen. Asuimme lasten ollessa 2-3v kt:ssa, joka oli ihana, mutta ei ihan se unelma kämppäni. Nyt 6v asuttu ok-talossa. Onhan tää ihanaa, kun lapsilla omat huoneet, n oma piha ja grillikatokset sun muut missä vietämme aikaa kera ystävien.

Mutta kyllä mulle edelleen se kt on helppoutensa vuoksi se unelma. Mutta ei vielä. Nyt nautin kun saamme rauhassa mekkaloida, eikä tarvitse miettiä naapureita. Ja siis meillä ei enää pahaa älämölöä ole, kun lapset jo suht isoja, mutta taapero ja uhmaiät on kyllä helppoa ok-talossa. Mä kun niin herkästi olin pahoillani naapureiden puolesta ja pidin huonoa omatuntoa jos lapsi sai jonkun kiukkukohtauksen.
Mutta sitten kun nää on omillaan, niin ehkä saan ylipuhuttua miehen siihen kt-asuntoon

 

["Liisi"]

Itse asuin lapsuuteni 0-10 v. rivitaloyhtiössä, jossa oli paljon lapsia. Se oli ihanteellista aikaa. Turvallinen piha, vanhemmilla näköyhteys isolle leikkipihalle, paljon leikkikavereita. Tosin tämä idylli sijoittuu 70-luvulle ja noita isoja leikkipihoja ei välttämättä enää niin paljon ole, kun koko ajan tiivistetään, eivtätkä lapset saa leikkiä enää pihoilla ilman valvontaa.

 

[astrolabe]

Riippuu enemmän asunnon sijainnista kuin siitä onko kyseessä omakotitalo vai kerrostalo.

Itse asuin maatilalla ja siinä oli omat puolensa. Esimerkiksi mopoilla sai ajella jo kymmenvuotiaana ja pellolle oli tehty rata peltoautoa varten. Toisaalta uimapaikka ei ollut kummoinen puro kun taas kaupungissa on hyvät kirjastot ja uimahallit.

Kaupungissa voi sivistyä. Maalla voi kuolla nopeasti tai vammautua loppuiäksi. Ihan reilua.

 

[L@ur@]

Asumalla rivitalossa, saan kaiken. Yhteisön, leikkipuiston kavereineen ja oman pihan

 

[viisikymppinen isoäiti]

omakotitalossa. siellä ei tarvitse hiipiä, eikä pelätä jos lähtee vähän isompiakin ääniä. omakotitaloissa on yleensä aina jonkunlainen oma piha.

 

[Mörköäiti]

Kummallinen kysymys. Ei tuo asumismuoto vielä kerro paljon mitään. On erilaisia kerrostaloja, erilaisia omakotitaloja. Joku kerrostalo on täynnä mummoja tai sinkkuja, toisessa taas asuu paljon lapsiperheitä. Parhaimmillaan kerrostaloissa on viihtyisät pihat, kun jossain toisessa talossa on pelkkä parkkipaikka. Sekä omakoti- että kerrostaloaumisessa merkitsee myös ympäristö - onko esimerkiksi kivoja leikkipaikkoja, kuten metsää, lähellä. Ei aina omakotitalonkaan pihassa mitään tekemistä keksi, eikä siinä lähistöllä aina mitään kavereita asu. Myös se, voiko lapset laittaa yksin pihaan leikkimään, vaihtelee niin kerrostalosta riippuen - umpinaiseen pihaan rauhallisella alueella ehkä voi, vilkkaan tien vieressä olevaan ei välttämättä. Mutta samahan se on omakotitalossakin - jos lähellä on iso tie, vesistö (vaikka pieni ojakin), tms, niin kyllä siinä pihassa joutuu vahtimaan.

Ilmeisesti ap asuu sellaisessa kerrostalossa, jossa ei ole leikkipihaa,kun ei pihassa voi olla. Se on kyllä omaakin ajattelemattomuutta - kannattaako perheellisen valita sellainen talo? Ja oman kokemukseni mukaan nimenomaan omakotitalojen pihoista tullaan sinne leikkipuistoon, koska lapset haluavat myös laskea liukumäkeä, kiipeillä, yms. eikä omakotitalojen pihoissa yleensä ole sellaisia leikkimahdollisuuksia kuin puistoissa. Puistoista haetaan myös kavereita, joita ei omakotitalojen pihoissa samalla lailla ole kuin kerrostaloissa.

Itse vietän nyt kesät lasten kanssa omakotitalossa, ja ihan yhtä lailla käydään leikkipuistossa, metsässä, rannalla, yms sieltä kuin nyt täältä kerrostalon pihasta. Tylsää siellä pihassakin olisi aika nököttää... Molemmissa asumismuodoissa on lasten kannalta paljon hyviä puolia. Ja sekin vaikuttaa paljon, missä kaupungissa ja millä asuinalueella taloon.

Lapsuuden onnellisuuden kannalta asumismuodolla ei ole merkitystä. Ratkaisevampaa on perhe ja muu lähipiiri, sekä sekin, onko lapsella kavereita.

 

[Mörköäiti]

omakotitalossa. siellä ei tarvitse hiipiä, eikä pelätä jos lähtee vähän isompiakin ääniä. omakotitaloissa on yleensä aina jonkunlainen oma piha.

Kuvittelen nyt mielessäni kerrostalon, jossa kaikki vaan hiipivät

 

[Mörköäiti]

Onneksi päästään kohta muuttamaan omakotitaloon, saa meidän lapsi kokea samanlaisen lapsuuden kuin itsekin olen kokenut.

Varoitan etukäteen, että nämä haaveet voivat karahtaa kiville. Lapsi on eri, talo on eri, piha on eri, ympäristö eri, aika on eri... Se lapsuus voi sittenkin olla täysin erilainen kuin sinun. Ja ne asiat, joita suunnittelet lapsen tekevän, voivat jäädä syystä tai toisesta häneltä silti tekemättä.