Jos teillä on useampia kummilapsia niin muistatteko heitä tasapuolisesti kaikkia vai jotakin/joitakin enemmän kun toisia? Itselläni on 5 kummilasta ja lahjojen suhteen pyrin tasavertaisuuteen kaikkien kesken mutta muu yhteydenpito riippu myös vähän siitä kuinka usein tulee oltua kummilasten vanhempien kanssa yhteyksissä (eli kuin läheisiä ovat). Minua vain harmittaa kun meidän lapsen yhdet kummit ovat kummeja myös toiselle hyvän kaverini lapselle ja meidän lapsi saa heiltä aina aika arvokkaan ja hyvän lahjan mutta tämä toinen heidän kummilapsensa saa jonkun tosi pienen, halvan lahjan eli vaikka oma lapsemme saa heiltä enemmän niin silti mua harmittaa miksi he eivät muista tätä toista kummilasta samalla tavalla vaikka muuten ovat heidän kanssaan samalla lailla tekemisissä kun meidänkin kanssa. Tämä toinen perhe ei ole asiasta mitään maininnu mutta huomaan kyllä heistä että vähän ihmettelevät tätä.
Voisin sanoa sellaisen esimerkin että nyt lapsemme sai heiltä synttärilahjaksi n.40euron arvoisen lahjan ja samoilla synttäreillä puhuivat että löysivät 2euron synttärilahjan tälle toiselle, mun olis mieli tehnyt sanoa, että olisitte tästä meidän lapsen lahjasta käyttäneet osan siihen toiseen kummilapseen, he ovat sentään vielä opiskelijoita ja me taas työssä käyviä joten meillä on paremmin rahaa ostaa omillemme enemmän. No ehkä pikku juttu, mutta itse en kohtele noin eriarvoisesti kummilapsiamme :heart: