Kun ei enää lapsia tulossa, miten käsittelit asian?

[Vekotiitus]

Koko ajan yritän prosessia läpikäydä, järki sanoo että kolme riittää mutta sydän sanoo muuta... :heart: On vaikea uskoa että katuisin jos hankkisimme jossain kohtaa vielä neljännen lapsen mutta pelkään että kadun vielä vanhempana katkerasti jos se jää kokematta.

Eikö muka ikinä enää jännitystä tärppäsikö? Ekojen sydänäänien tikutusta neuvolassa? Pieniä liikkeita masussa ja myöhemmin kunnon potkaisuja? Ei koskaan enää sanatonta ihmetystä ultrassa pienen raajojen heilahduksia katsellessa? Ei ihanaa sisäänpäin kääntynyttä keskittymistä itseen ja ihmeeseen jota kantaa sisällään? Eikö enää rankkaa mutta palkitsevaa synnytystä jonka päätteeksi saa oman suloisen tuoksuvan nyytin vihdoin syliinsä? Tutustumista ihan upouuteen pikkuruiseen ihmiseen ja sitä herävää lähes pakahduttavaa rakkautta? Ja kaikkea sitä muuta ihanuutta?

Toki siinä kaikessa on huonotkin puolensa, välillä turhankin kanssa, mutta silti mietin... Olen kyllä kuullut väitettävän että oli niitä lapsia kuinka monta tahansa luopuminen voi olla ihan yhtä vaikeaa. Ehkä sen päätöksen saa joskus vielä tehtyä?
(Vaan hyvin sen on luonto järjestänyt että jälkeläisiä tulee kun ei malta lakata lisääntymästä! )

 

["hoo"]

Mulla on asia vielä käsittelemättä. Kaksi lasta on ja kolme on ollut aina haaveissa. En ole halunnut lapsia ihan peräjälkeen, joten sitten kun kakkonen oli sopivan ikäinen isoveljeksi, häneltä löytyi syöpä ja siinä meni muutama vuosi ilman ajatustakaan lapsesta. Nyt molemmat on jo niin isoja ja helppoja, ettei tähän enää halua lapsia.
Jotenkin olen "pettynyt" ettei meillä ole kuin kaksi, mutta en kyllä enempää tähän nyt halua. Nämä saa riittää!

 

[Ina harmaana]

Meille riitti kolme. Yks syy oli viimeinen synnytys, jossa menin todella huonoon kuntoon. Ei tehnyt enää mieli synnyttämään. Nyt nuorin on ekalla ja tuntuu mukavalta saada elää taas "omaa" elämää eli harrastaa mitä haluaa Jos tuo synnytys ei olis ollut niin kaamea olis ehkä voinut vielä yhden tehdä... ehkä....

 

[Ultramariini]

Ennenkuin aloin odottaa kuopusta, kävin läpi melkoisen kriisin itseni kanssa siitä, haluaisinko vielä yhden lapsen. Päätettyäni antaa onnelle vielä luvan saapua, tein ihan alusta asti itselleni selväksi, että kolmas lapsemme jäisi viimeiseksemme. Työstin asiaa koko raskauden ajan, ja silloin se ei tuntunut kovin haikealta, koska viimeisin raskaus tuntui hyvin raskaalta. Mutta jo synnytyssairaalassa oli hyvin haikea olo.
Ja ihan niin loppuun asti työstetty asia ei kuitenkaan ollut kun kuvittelin.. luulin, ettei sellaisia haikeita tunteita ja sellaista jos vielä sittenkin -tunteita enää tulisi. Mutta tulihan niitä.
Vei usemman vuoden, ennekuin se ajatus.. jos vielä .. kokonaan väistyi. Kerran luulinkin olevani raskaana. Se oli oikeastaan aika moinen järkytys, eikä olisi ollut kovin toivottu asia. Mutta silti sitten kun se osoittautuikin vain kuvitelmakseni tunsin kaikesta huolimatta pettymystä. ..

 

["Tiitu"]

Luulin potevani ikuista vauvakuumetta, mutta nyt kun kolmas on jo 2 vuotta, minusta tuntuu siltä, että ainakin hetkeksi riittää. Voihan sitä vaikka jokusen vuoden päästä katsoa tilanne uusiksi, kun ikää on tällä hetkellä "vasta" 28. Jos rahatilanne olisi parempi muutaman vuoden päästä, saattaisin ihan hyvin harkita ehdottavani miehelle neljättä lasta, mutta ei vielä... =) Olipas sekavaa, eikä tainnut vastata kysymykseenkään, mutta kai sen vaan jostakin tietää sitten, kun "riittää". =)

 

["muu"]

Hei "mulla", täällä on samanlainen kohtalotoveri.
Lapsi on kolmen ja ystäväpiirissä kaikilla samanikäisillä alkaa olla pikkusisarus tehtynä.
Minun raskauteni meni loppuvaiheessa niin pieleen, että mies ehti jo miettiä hautajaisia (pienen keskosen ja minun). Hän ei siis koskaan tule suostumaan toiseen lapseen. Me olimme aina puhuneet kahdesta lapsesta ja siitä luopuminen on ollut todella rankkaa.

 

["mulla"]

[QUOTE="muu";22061412]Hei "mulla", täällä on samanlainen kohtalotoveri.
Lapsi on kolmen ja ystäväpiirissä kaikilla samanikäisillä alkaa olla pikkusisarus tehtynä.
Minun raskauteni meni loppuvaiheessa niin pieleen, että mies ehti jo miettiä hautajaisia (pienen keskosen ja minun). Hän ei siis koskaan tule suostumaan toiseen lapseen. Me olimme aina puhuneet kahdesta lapsesta ja siitä luopuminen on ollut todella rankkaa.[/QUOTE]

Hali sulle! Kamala tilanne teilläkin, mutta ilmeisesti loppu hyvin - kaikki hyvin, teilläkin? Mä jouduin oleen sairaalassa pitkään ja mies oli kotona. Se sanoi, ettei enää koskaan halua olla niin huolissaan musta ja lapsesta. Ja se sairaala-aika on mulle toisaalta se juttu, minkä voimalla mä pystyn kestään tän. Se oli niin kamalaa aikaa, aivan mieletön ikävä kotiin, ei ketään tuttuja, vieraita ei voinu käydä sen sikanuhan takia, jne. Olin 200 kilometrin päässä kotoo ja kyllä meinas pää hajoilla. Ja jos mä nyt viel tulisin raskaaks ja mulla olis toi pikkunen, joka jäis kotiin ilman mua niin.. se on se ajatus, mitä mä en kestäis. Ja sillä mä pystyn hyväksyy tän.
Mutta myös ne hengenvaaralliset komplikaatiot mitä vois tulla mulle ja sen myötä vauva olis vaarassa, ne pitää mut totuudessa. Etten ees liikoja haaveile, koska tää on nyt mun elämä ja pitää olla vaan onnellinen kaikesta mitä on.

Mutta rankkaa se haaveistaan luopuminen on. Se miten on aina puhuttu meidän lapsIsta, niin nyt sitte pitää vaan hyväksyä, että on vaan yksi lapsi. Ja joku sanoi että pitää muista serkut ja muut lapset, niin on sekin totta. Tottakai niistäkin voi tulla lapselle tärkeitä ystäviä ja sitä mä todella toivon. Mut se sisarus, sitä ei mikään korvaa.

On myös haastavaa miettiä, miten saa lapsesta kasvatettua tasapainosen ja reilun ihmisen, vaikkei ole sisarusta jakamassa kaikkea ja opettamassa tavoille.

 

[enmitenkään]

En mitenkään.
Ei tarvitse olla ahne ja tarvitse täyttää maapalloa. Kahdessa lapsessa on enemmän työtä kuin tarpeeksi jos aikoo joskus ehtiä jotain muutakin tehdä. Jos on kunnianhimoinen ihminen, ja haluaisi tehdä kaiken kympin arvoisesti, jo 2 lapse äitiys kunnolla suoritettuna olisi hieno ura.Kun siihen päälle toivoo muutakin uraa, niin päivänselvää että lapsiluku on täynnä.

 

[uppppppppppppppppp]

up

 

[Horuksen silmä]

Onhan se ollut vaikea ja haikea päätös.
Tavallan sitä on vahvistanut sillä että on laittanut kaikki vauvakamat kiertoon. Että ei enään edes alitajuisesti haikaile vauva-aikojen perään. Ne on ohi ja nyt katse tulevaisuuteen jossa lapset ovat päivä päivältä "itsenäisempiä".

 

[miw]

Mä olen helpottunut ja odotan aikaa, että pääsen omiin harrastuksiin ilman lastenhoitojärjestelyjä. Perheemme on täysilukuinen ja pikkulapsiaika on parin vuoden päästä takana. Olen laittainut kaiken kiertoon aina sitä mukaan, kun ne ovat kuopukselta pieneksi jääneet. Sen huomasin, että kun kesällä löysin yhden unohtuneen laatikon, jossa oli aivan pieniä vaatteita, iski haikeus ja niista oli vaikeampi luopua kuin 86 cm vaatteista. Mun neuvo siis on se, että myy tavaroita jatkuvasti eikä panttaa mitään puolta vuotta pidempään.

 

["mä"]

Mulle asia oli tosi helppo. Alunperin halusin vain kaksi lasta, mut sit meille hiukan yllättäen tuli vielä kolmas ja neljäskin. Joten kun odotin nelosta, mulle oli itsestään selvää, että teetän sterilisaation nelosen sektion yhteydessä. Olen onnellinen, että saimme neljä lasta, mutta enää en vauvoja kaipaa. Eikä mun ole sitä milläänlailla tarvinnut käsitellä, että meille ei enää lapsia tule.

 

["vielä"]

olis ihana kuulla kokemuksia.. itselle tämä toinen jää viimeiseksi miehen tahdosta, vaikka itse olisin halunnut enemmän. eli siis toive haudattava..

 

["vieras"]

Luen näitä juttuja ja mökötän itsekseni. Sitten mies ihmettelee ja kyselee, mikä on... kuitenkin se vakuuttaa rakastavansa minua kaikkine vikoineni ja pientä perhettämme, yhdellä lapsella. Kyllähän minä sen tiedänKeskityn muihin asioihin ja nautin siitä, että olen elämäni kunnossa, kroppa näyttää paremmalta kuin vuosiin ja huolehdin itsestäni. Ikää on sen verran, että sekin puoltaa lapsiluvun olevan täynnä ja vähän muitakin syitä, mutta ehkäisyä emme käytä. Todennäköisyys kokea pieni ihme on käytännössä olematon, mutta aina sille on jossakin mielen sopukoissa portti auki. Pienet vaatteet ja tarvikkeet olen pakannut varaston perukoille sitä myöten, kun käyttäjä on niistä kasvanut ohi ja vaunuja, rattaita jne. meillä ei ole ollut vuosiin riesana.

 

[Heavyfreak]

Mulla on silleen eri tilanne että tavallaan mä en saanu itse tehdä sitä päätöstä siitä et kuin monta lasta tulee. Vaan mun terveys teki sen, sairastan siis endometrioosia. Yhden lapsen kuitenkin sain joka olikin aikamoinen ihme ja olen siitä todella onnellinen. Olisin kuitenkin toisenkin lapsen halunnut mutta tilanne vain meni niin pahaks että vaihtoehtoina oli joko kohdunpoisto tai järjettömät kärsimykset 3 viikkoo kuukaudesta. Mä valitsin sen kohdunpoiston. Sinällään en ole sitä katunut ja olen asian käsitellyt mutta on se myönnettävä että pieni suru aina välillä tulee. Yhden kerran katselin telkkarista tollasta dokkaria, olikohan nimeltään vauva tulossa tms. ja siinä vaiheessa kun se vauva syntyi ja äiti sai sen rinnalleen niin multa tyyliin hanat aukes kun ajattelin että mä en tule enää koskaan kokemaan tuota mahtavaa tunnetta.

Mut loppupeleis kuitenki, mä oon suunnattoman onnellinen siitä että mä tuon tytön sain enkä jää suremaan sitä että ainoaksi jäi. Näin tämä vain meni ja se on hyväksyttävä.

 

[Champion]

Vajaa vuosi sitten olin tyytyväinen päätökseen kahden lapsen riittävän meille ja elämä luisti hyvin. Sit tulin kuiteskin raskaaksi ja tuli keskenmeno. Päätettiin et antaa tulla sit se kolmas jos tulee ja taas keskenmeno. Nyt en pääse yli kolmannen lapsen tulemisesta ja voin sanoa et olin onnellisempi sillon kun olin vielä tyytyväinen kahteen lapseen.

 

["juups"]

Meillä kolme lasta ja lapsiluku täynnä. Mun ei mielestäni tarvinnut edes käsitellä asiaa, se vain vahvasti tuntui jo kolmannen synnytyksessä, että tää on nyt tässä, että tää on viimeinen kerta, kun olen täällä. Ja kyllä se todella olikin, miehelle kun on tehty vasektomia. Jos sattuisimme joskus eroamaan, menisin itsekin sterilisaatioon.

Mä olin 29-vuotias (mies 33-vuotias), kun tuo meidän kuopuksemme syntyi ja mua taas välillä ärsyttää se, että jotkut väittävät, että ikämme takia olemme hätiköineet (siis irl kukaan ei näin sano, mutta esimerkiksi tällä palstalla on usein tullut tuota kuultua). Ettemme voi kuulemma tietää sitä, ettemme halua enää lapsia enempää (toistemme tai jonkun muun kanssa). Mutta kun mä tiedän omalta kohdaltani asian ihan varmaksi, samoin mies omaltaan. Meille miehen vasektomia oli suuri helpotus! Nyt on muiden asioiden aika elämässämme, perheestä nautimme tämän kokoisena kuin se nyt on.

 

[poliisi]

Mulla 1 lapsi ja myin ja annoin pois vauvatarvikkeet ja kamat saman tien kun siitä iästä oli päästy. Ei ole tullut ees mieleen että tekisin enemmän, että eipä kriiseistä ole tietoa.

 

[meillä]

Eipä tuossa ole ollut mitään käsittelemistä. Molemmille on tuo kaksi lasta riittänyt ja korkeintaan huumorilla ollaan aikoinaan puhuttu kolmannesta.
Nyt puhutaan lähinnä "kauhulla" että ajattele jos nyt pitäis aloittaa taas kaikki alusta kolmannen kanssa.
Lapset on jo 14 ja 16 vuotiaat.

 

[nostoa]

nostoa

 

["uppis"]

----

 

[Keittiönoita]

En käsitellyt mitenkään. Tai siis asiahan oli jo käsitelty, kun kerran lapsiluku oli päätetty. Mä olen laittanut kummankin lapsen vaatteet sitä mukaa kiertoon, kun lapsi itse on niistä kasvanut ulos. Muutaman pienen vaatteen olen jättänyt muistoksi.

 

[Aikansa kutakin]

[QUOTE="nnn";22060959]En mä mitenkään kamalasti sitä käsitellyt. Nää asiat hoidetaan meillä järjellä. Kaksi haluttiin ja saatiin, niihin riittää resurssit ja varat ja tämä on tässä. Sit odotellaan uusia kehitysvaiheita[/QUOTE]

Meillä ihan samalla tavalla. Toisaalta kun katselee tuota pikkuista ja ajattelee ettei meillä enää kukaan koskaan nuku äp laatikossa vähän isot 50 cm vaatteet päällä niin hitusen haikea fiilis on.
Ei kuitenkaan niin haikeat että lähtisin uudelleen imetysrumbaan, eikä varsinkaan tuohon uhmaikään kun näistä päästään.

Ja hei, että saa nukkua rauhassa aamulla pitkään, ilman että kukaan huutaa yöllä. SITÄ mä odotan!

 

["mooses"]

Järki? Mikä ihmeen järki on pienessä lapsiluvussa. Omia tunteitaan kannattaa kuunnella. Jos lapsia rakastaa, kannattaa niitä tehdä niin paljon kuin on mahdollista.

 

["mooses"]

[QUOTE="vielä";22063105]olis ihana kuulla kokemuksia.. itselle tämä toinen jää viimeiseksi miehen tahdosta, vaikka itse olisin halunnut enemmän. eli siis toive haudattava..[/QUOTE]

Ei suinkaan. Jokainen voi päättää elämästään ja lapsiluvusta...