Kun ei ole aikaa ruoanlaittoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kotikokki"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No minä voin ihan myöntää että en ole kovin hyvä arjen pyörittämisessä saati keittiössä. Mieheni naureskelee välillä poltan pohjaan kummallisia asioita yms. Luulen että johtuu osittain siitä että olen yksinhuoltaja isän kasvattama ja lapsuudessa söimme useimmiten eineksiä. Pikkuhiljaa olen opetellut kokkaamista mutta edelleen se tuntuu projektilta johon täytyy keskittyä. Sitten jos tulee häiriöitä monesti mulla vaan menee pieleen. Onneksi mieheni on osaa ja tykkää kokata:D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kvart över;23831541:
No on kyllä pitkä päivä! Ethän sä ehdi nukkumaan ollenkaan..?

Niinpä. Siksi nukunkin mielummin ne neljä tuntia kuin teen ruokaa. Ei mulla sentään kaikki päivät oo tollasia, 12 tuntia taitaa olla lyhimmillään, mutta sillonkin teen kyllä kotona töitä vielä. No ei voi valittaa ku rakastan työtäni :)
 
Tiedättekö, että ihan oikeasti on olemassa niin kiireisiä ihmisiä, että siihen ruoanlaaittoon ei meinaa olla aikaa. Meillä esim. on pieniä lapsia, opiskelua, työtä, siivousta, ulkoilua, ihan kaikkea... Mistä noista voisi tinkiä? Ei oikein mistään, mutta pakkohan se on. Minä vielä pidän ruoanlaitosta, mutta aika on tosi kortilla. Itse siis sanoisin, että ei toisten ratkaisuja voi liian pikaisesti mennä arvostelemaan. Kaikesta kiireestämme huolimatta teemme tosiaan isompia satseja kerralla, joita sitten syömme pari pv, tai laitamme osan pakkaseen. Silloin tällöin on joku eines paketti jääkaapissa kaiken varuilta, jos ei pakastimessa satukaan olemaan hätävaraa. Kaipa tämä kuitenkin tästä. Itse olemme valintamme tehneet, mutta joo... jotkut ovat kiireisiä.
 
No jotkut ovat varmaan kiireisiä, mutta kun tuossakin perheessä niiden kuuden pizzan lämmittämiseen menee ihan yhtä paljon aikaa kuin menisi yksinkertaisen ruoan laittoon. Ja ko naisella vielä on ihan tavallinen toimistotyö 8-16, ei opiskeluja, ei harrastuksia jne. Illalla istui tuolla pihalla vaikka kuinka kauan. No onhan se tärkeätä tietysti lasten kanssa ulkoillakin, mutta kyllä minä mielummin olisin 20 minuuttia vähemmän ulkona ja käyttäisin sen ajan ruoanlaittoon.
 
Nämä ovat myös arvovalintoja. Minä olen vammaisen lapsen yksinhuoltaja, ja tingin ensimmäisenä siivouksesta ja ruuanlaitosta. En suostu tinkimään lapsen kanssa seurustelusta ja käytännön asioiden harjoittelusta, kuten pukemine, riisuminen, vessassa käynti jne. Joku voi nyt ajatella että mikset harjottele sitä ruuanlaittoa. Siksi että se on vielä aivan liian hankalaa, monimutkaista ja abstraktia lapselle. Aikanaan toivottavasti.

Meillä syödään parina päivänä viikossa eineksiä, ja parina päivänä perusruokaa, perunaa, kastikkeita, makarooneja. Yritän satsata hedelmiin, koska itsekkin tiedän että ruokavalio on aika yksipuolinen.
 
Teen yleensä pari ruokaa viikossa ja niistä riittää hyvin koko viikoksi. Toinen on soppaa ja toinen jotain uuniruokaa. ja yleensä teen edellisenä iltana joskun 8 :n aikoihin valmiiksi....
 
Alkuperäinen kirjoittaja niimpä;23831964:
Teen yleensä pari ruokaa viikossa ja niistä riittää hyvin koko viikoksi. Toinen on soppaa ja toinen jotain uuniruokaa. ja yleensä teen edellisenä iltana joskun 8 :n aikoihin valmiiksi....

tää toimii silloin kun ruokaa ei tarvitse olla armeijalle=)
mä joskus kans erehdyn tekemään ison satsin jotain ruokaa, ajatellen et siitä syödään kaks päivää..ja ruokailun jälkeen joudun aina toteamaan et eipäs sitten syödäkkään =)
 
Minulle ruoka ja ravinto on tärkeintä, riittävän levon lisäksi. Liikunta toki myös, mutta arkiliikunta on riittävä. Liikuntaa saa kun raastaa, pilkkoo pienii, touhuaa kotona. Ainakin minulle lääkäri sanoi, että verenpaine kuin nuorella tytöllä samoin muut tulokset. Ja olen jo keski-ikäinen.

Ruokaan on aina aikaa. Tosin en jaksa aina tehdä vaikka aikaa olisi. väsyttää. en mitenkään erityisesti nauti. tällöin voi syödä jotai nhyvää kuten ostaa kaupan tiskiltä jotain hyvää valmista. kuten savukalaa.
 
Arvovalintojahän nämä kaikki viime kädessä ovat... Toiselle on tärkeää tarjota lapsille monipuolista, kotona valmistettua ruokaa. Toiselle on tärkeää käyttää se aika johonkin muuhun, joku ehkä pelaa, leikkii ja ulkoilee lasten kanssa, joku on ehkä itsekkäämpi ja varaa sen ajan itselleen. Mutta lopultahan meillä kaikilla on aikaa niihin asioihin jotka koemme tärkeäksi sillä me TEEMME aikaa niille.

Meilläkin lapsilla on aina KAMALA nälkä kun päiväkodista tullaan kotiin. Minulle on tullut tavaksi, että pilkon heille lautasellisen kurkkua, tomaattia, paprikaa, porkkanaa ym ja annan sen naposteltavaksi telkkarin eteen. Katselevat sen 20-30 min lastenohjelmia ja sillä aikaa minä saan kaikessa rauhassa tehdä sen "oikean" ruoan. Ja olen vaan tyytyväinen jos salaattilautanen on mennyt ihan tyhjäksi sinä aikana. Kunnon ruokaahan se on nuo tuoreetkin..
 
[QUOTE="mutsi";23829570]Itse taas koen keitot lähes työläimmiksi ruuiksi, varsinkin jos niihin laittaa perunoita, jotka tulee ensin kuoria ja paloitella. Kun on iso perhe, ei ihan muutama pottu riitäkään. :)

Jos pitää saada nopeasti ruokaa, keitän riisiä ja paistan paloiteltuja kanan rintafileitä pannulla. Valmista puolessa tunnissa.
Tai sit makarooni-jauheliha-sekoitusta.
Tai verivanukkaita, jotka tosin ovat puolivalmiita.
Tai tai tai...onhan niitä nopeita ruokia.[/QUOTE] mitä ovat verivanukkaat.??
 
Te olette kyllä kaikki superkokkeja. Mulla menee helposti se 10-15min siihen, että vesi kattilassa kiehuu, pannu on kuuma ja perunan, riisin yms. kypsymiseen menee 20-30minuuttia. + sitten valmistelu työt ennen kun pääsee edes valmistusvaiheeseen.

Jauhelihaa ja broileria meillä enimmäkseen käytetään.. Lihasuikaleiden kypsymiseen meillä menee tunnin verran ettei ole sitkeää, paisteilla menee myös yli tunti..
 
[QUOTE="vieraS";23832307]Te olette kyllä kaikki superkokkeja. Mulla menee helposti se 10-15min siihen, että vesi kattilassa kiehuu, pannu on kuuma ja perunan, riisin yms. kypsymiseen menee 20-30minuuttia. + sitten valmistelu työt ennen kun pääsee edes valmistusvaiheeseen.

Jauhelihaa ja broileria meillä enimmäkseen käytetään.. Lihasuikaleiden kypsymiseen meillä menee tunnin verran ettei ole sitkeää, paisteilla menee myös yli tunti..[/QUOTE]

Ihan sama täällä!

Multa olis varmaan tuon ap:n ruoankin tekemiseen mennyt vähintään 20min, ennemmin ehkä 30 jos siis lasken siitä kun astun keittiöön.
 
[QUOTE="eve";23829481]Meillä ei tuollainen tekisi kauppaansa. Jauheliha ja spagetti on ihan ok mutta kyllä esim. kunnon jauhelihakastikkeen hauduttamiseen menee jo puoli tuntia.[/QUOTE]

Haudutettu jauhelihakastike? Meillä ihan vaan kiehautetaan...
 
Mun pitää kyl sanoa että meillä pitää ruoka olla heti pöydässä kun päikystä haetaan. Päästään hakemaan muksut vasta vähän ennen viittä ja ovat sen verran pieniä että syövät sitten jo iltapalansakin klo 19 aikoihin ennen kuin menevät nukkumaan. Yleensä teen jonkun kiusauksen tms edellisenä iltana tai sitten keitän perunoita aina (joskus on onneks lyhyempiä päiviä liikkuvan työn ansiosta) sen verran enemmän että seuraavana päivänä ne voi heittää vaikka nakkien kanssa pannulle.
 
Hirveän moni sanoi, että heillä mainitsemani ruoka ei uppoaisi pakastevihannesten takia. Ehkä meidän lapset on jotenkin kummallisia, mutta tuolla tuo 2v nyt vetää eilisen ruoan tähteitä kaksin käsin ja on ensimmäisenä etsinyt sieltä porkkanat ja kukkakaalit. Muun syö sitten myöhemmin. Toinen annos meneillään. Ei taida tänään jäädä äidille lounasta ollenkaan (isommat muksut saa onneksi ruoan koulussa ja eskarissa)...
 
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;23831251:
no, mulla olis aikaa, mut en jaksa joka päivä tehdä kunnon ruokaa, tosin meillä sit lapset tekee kun mä en jaksa:whistle:

mä herään 3:15, poljen töihin 3,5km matkan, teen 9-10 tunnin työpäivän, haen lapsen hoidosta, pyöräilen kaupan kautta kotiin, ja olen kotona 15-16 aikaan, oikeesti mä vaan en aina jaksa.(varsinkin nyt, kun viimeviikolla tää oli jokapäiväinen työvuoro, tällä viikolla onneks vain 4 tuollaista päivää..)

ja kun syömäreinä on 4 aikuista (tai yksi näistä on 13v) ja yksi 6v, niin ap:n esimerkin mukaista ruokaa ei tuosta vaan paistinpannulla mahdu tekemään=)

mut pääsääntöisesti pyrin tekemään ruokaa kun kotiin tuun

pastan keitto ei oo viakeeta ja se on myös nopeaa. siihen sekaan vaikka nakkeja, kinkkusuikaleita ja tomaattimurskaa, niin ruokaa on valmis. Tämä on myös sellainen ruoka joka varmasti myös 13v osaa tehdä.
 

Yhteistyössä