kun ei saa itseään kuriin

[masentaa]

Hei... Lueskelin tuossa kirjoituksianne ja mietin, että miten ihmeessä saatte itsenne pidettyä kurissa ja jaksatte lenkkeillä ja liikkua. Minulla puolen vuoden ikäinen vauva, ja n. 10 kiloa vielä painoa enemmän kuin ennen raskautta, enkä jaksa tehdä mitään sen karistamiseksi!

Kyllä tottavie haluaisin näyttää hyvältä, sellaiselta kuin ikäiseni nuoren naisen kuuluisi näyttää, mutta olo on niin voimaton! Tuntuu etten mahda itselleni yhtään mitään. Koko ajan tekee jotakin mieli. Kotiin en kyllä osta herkkuja, mutta syön sitten väkisin jotain muuta... Inhottaa katsoa itseään peilistä, maha roikkuu ja vaatteet eivät istu, näytän karmealta!! Hävettää lähteä ihmisten ilmoille, tai kyläilemään, ja vihaan itseäni kun olen tällainen saamaton itsekuriton löllykkä! Säälin miestäni, kun hänellä on tällainen akka josta ei silmäniloksi ole, enkä voi häntä syyttää siitä ettei makuuhuoneessa paljoa tapahdu... Voi luoja, mistä saisi voimia tehdä tälle tilanteelle jotakin?!

Saatan olla päiväkausia postumatta kotoa, vauvan kanssa olen päivät pitkät melkein iltaan saakka yksin. Ei ihme että on voimaton olo kun sisällä istuu. Manaan katkerana, että miksi en laihdu yhtään, vaikka todellakin tiedän ettei tällä syömisellä voikaan laihtua! Aamuisin nukun niin pitkään kuin vain suinkin, vauva nukkuu jopa yhteentoista ja niin minäkin. Sitten on enää hankala saada itseään liikkeelle, kun suihkuun ehtii joskus puolenpäivän jälkeen... Joka päivä päätän, että nousen viimeistään kahdeksalta, mutta ei vaan jaksa. Nukkuisin varmaan koko päivän jos olisi mahdollisuus. Voi että tämä tilanne tympii. Tämä vuodatus tänne oli nyt aivan turha, mutta jonnekin oli pakko valittaa.. Tuskinpa minulle voi muuta neuvoa antaa kuin, että ota itseäs niskasta kiinni. Kun se oliskin niin helppoa.

 

[Selenicereus]

Sulla on niin pieni vauva vielä, ettei mitään kiirettä ole kiloja tiputtaa! Vaikka itsestä siltä tuntuisikin.. mulla lähti ne viimeiset 7kg pois vasta kun poikanen oli vuoden vanha. Ja niiden tiputtamiseen piti tehdä töitä.

Jos sinulla on oikeasti vaikeuksia "käynnistyä" aamuisin, niin varovasti kysyn, että oletko miettinyt synnytyksen jälkeisen masennuksen mahdollisuutta..? Mun tuttavapiiriin kuuluu parikin masennuksesta kärsinyttä nuorta naista. Toiselle suositeltiin kalaöljyä(!) ja toiselle annettiin lääkkeet.

Mutta jos masennuksesta ei ole kyse, niin sitten laihdutuksen aloittaminen = päätös tehdä se. Niskasta kiinni ottamisesta en puhu, tutustu vaikka kirjallisuuteen eri ruokavalioiden (ja laihdutuksen) osalta, ne antaa joskus kummasti lisäpuhtia

 

[sallah]

Kannattaa aloittaa pienin askelin, sulla vielä niin pieni vauvakin. Mieli piristyy kummasti kun pääsee vähän liikkeelle kotoa ja syöminenkin vähenee automaattisesti. Esimerkiksi vaunulenkki kerran päivässä tuo kivaa rutiinia ja siihen tottuu pian niin, että tulee paha olo jos ei pääse kävelemään.

Toivottavasti kevään tulo piristää :heart: :hug:

 

[masentaa]

Kiitos vastauksista. Olen ymmärtänyt niin, että synnytyksen jälkeisessä masennuksessa ei "jaksa" vauvaa eikä pysty iloitsemaan hänestä, mutta sellaista minulla ei ole, siis olen onnellinen vauvasta ja jaksan hyvin hoitaa häntä ja leikkiä ja touhuta yms, eikä se tympäise. Joka päivä mietin minkä ihanan lahjan olen saanut, ja olen kiitollinen terveestä kauniista prinsessastani. Että jotenkin en usko että minua mikään baby blues vaivaa...?

Minusta taas tuntuu siltä, että synnytyksestä on jo niiin kauan että olisi jo pitänyt ehtiä palautua... Lähipiirissä on paljon pikkuvauvoja, ja muut äidit on tyyliin kuukauden kuluttua näyttäneet ihan entiseltään. Kaikki hokivat raskausaikana, että kilot lähtee kuule ihan itsestään imettäessä, ja nyt tunnen jotenkin epäonnistuneeni kun olen näin tuhdissa kunnossa!

Minulle ei tuo varmaan kevätkään mitään intoa, minä kun tykkään pimeästä vuodenajasta ja auringonpaiste ottaa päähän aivan suunnattomasti. Taidan olla aika synkkä tapaus.. Ärsyttää jo etukäteen kun miettii jotain kesähellettä.

Miksei kaikille ole annettu loistavaa itsekuria ja rautaista tahtoa?! Tunnen itseni joksikin ruokahaluni uhriksi joka jonkin horroksen vallassa syö, syö ja syö! No enhän minä mitään hillittömästi syö, luulenpa että joskus ennen muinoin olisin näillä syömisillä laihtunutkin, mutta enpä enää. kyllä nyt on läskit tiukassa.

 

[taustalla]

Itse olen 7. kuulla raskaana, olin jo normaalipainon ylärajoilla ennen raskautta, ja jo nyt painoa on tullut n. 13 kg lisää. Olen ahtanut ihan kaikkea tähän asti. ensimmäisestä lapsesta tuli 20 kiloa painoa mitkä lähtivät neljässä kuukaudessa pois. Tosin silloin kävelin vaunujen kanssa 2 kertaa päivässä 2 tuntia. Olin vain unohtanut miten vaikeaa se painon pudotus oli.

Nyt on ollut pakko ottaa itseäni niskasta kiinni. Teen ihan typeriä asioista millä huijaan vaan itseäni. esim. jos mies menee suihkuun, on pitäny äkkiä juosta kaapille ahmimaan ruokaa. Tätä kesti jonkin aikaa ennenkuin tajusin että itseäni minä siinä huijaan. Mies on aina rakastanut ja sanonut sen ollessani minkä kokoinen tahansa, isona ja pienenä.

Lopetin vuosi sitten tupakanpolton, mikä ehkä osaltaan antaa minulle uskoa siihen että minulla on selkärankaa myös itse päättää siitä mitä syön. Pitää vaan kaivaa se selkäranka ensin jostain... Olen päättänyt että hedelmiä ja kasviksia saan syödä päivässä niin paljon tahansa kun haluan, jos vaan jätän sn yhdenkin suklaapatukan ostamatta ja syömättä. Päivä kerrallaan oli pakko edetä röökin lopettamsien kanssakin. Aina se hetki kerrallaan. Ja muistaa että itseäni varten minä tätä teen, en muita.

Kannattaisi sinun varmaan neuvolassa sanoa tuosta asiasta? MInusta sinä kuulostat aika masentuneelta..

Voimia ja jaksamisia paljon sinulle :hug: . Muista että se hyvä olo ja mieli lähtee sinusta itsestäsi. ei miehestä eikä kavereista

 

[taustalla]

Et ole yksin tilanteesi kanssa. MEitä löytyy varmasti monia. Itseäni on auttanut kovasti, kun olen tehnyt tietyt rutiinit, jotka hoidetaan, vaikka kuinka laiskottaisi. Vaunulenkki tehdään kahdesti päivässä kelien mukaan. Ihmisiä tavataan, jos ehditään. Lenkkien pituus vaihtelee, mutta kuitenkin ulos mennään! Kiloja on vielä monia (vauva 10kk), maha roikuu jne., mutta koitan vain kestää, enkä odota kaikkea tapahtuvaksi liian nopeasti. Olin myös aika pettynyt, kun kilot eivät karisseetkaan, kuten joillakin tutuilla synnytyksen jälkeen, tyyliin "laitokselle jäi 10kg").Olin ennen raskautta tosi hoikka, joten muutos on suuri nykyiseen, vaikken nytkään ole isokokoinen. Itsestähän näissä asioissa on kuitenkin kyse, eikä oikein auta, vaikka muut sanovat, etten ole ylipainoinen tms. Tsemppiä! Kyllä se kadonnut vyötärö sieltä löytyy joskus...

 

[viiden äide]

Minulle tuli heti mieleen että kun olet paljon kaksisteen vauvan kanssa, niin laita tyttö vaunuihin ja lähde ulos lenkille...Tiedän, että se lähteminen ja pukeminen on väsyneenä jo "ajatuksena" raskasta...mutta yleensä kun ulos pääsee, niin siellä jo mieli piristyy kun pääsee raikkaaseen ulkoilmaan... =) En tietenkään tarkoita mitään paukkupakkasta tai kaatosadetta...

Ja sitten kun napostelut vaihtaa esim. porkkanoihin tai muihin kevyempiin vaihtoehtoihin...niin olokin keventyy kun ei syö liian raskaasti... =)

 

[stepu]

Samaa mieltä kun edellinen. Alkuun se lenkille lähtö on se vaikein juttu, mutta ulkona sitten tulee hyvä olo kun saa raitista ilmaa ja mielikin virkistyy. Kohta sitä jo aina aamuisin odottaa että vauvaa alkaisi nukuttaa että pääsisi jo lähtemään lenkille

On minullakin päiviä kun ei kiinnostaisi lähteä ulkoilemaan, onneksi on nuo koirat, ne antavat sen viimeisen niitin sille että on "pakko" lähteä ulos, säässä kuin säässä.. Ja oikein kylmällä ilmalla tai kaatosateessa kävelyn jälkeen, on niin hyvä olo. Energiaa on ja jaksaa taas juosta tytön perässä ja kestää hetkittäisiä kiukuttelujakin paljon paremmin.

Itselleni on jo tuohon liikkumiseen tullut jonkinlainen addiktio. Olo on heti kärtyinen, masentunut, mikään ei toimi tai huvita, kämppäkin on sekaisin, kaikki ärsyttää jne, jne, jos ei ole päässyt liikkumaan. Tyttö on ihan samanlainen. Kovilla pakkasilla kun ei päästy ulkoilemaan, niin oli todella ärsyyntynyt ja minä tietysti kanssa Mies olikin meidän kanssa silloin ihan pulassa

Aloita siis pienin askelin, ota tavoitteeksi esim. 3krt/vko pikkulenkki. Huomaat että lenkki pitenee ihan itsestään kun kunto kasvaa ja olo alkaa keventyä. Ennen kaikkea mieli paranee ja napostelunhalu pienenee. Ota aikaa hyvälle ololle, jaksat itsekin paremmin arjessa kun liikut. Vaakaa ei kannata tuijottaa, keventymisen huomaa parhaiten sillä kun vaatteet tuntuvat löysemmiltä ja jaksat paremmin kaikin puolin.

Hyppää pois tuosta "masennuksen ja haluttomuuden" oravanpyörästä vielä kun pääset. Mitä enemmän itseäsi "inhoat" sitä vaikeampi sinun on ryhdistäytyä. Etsi niitä puolia itsestäsi joista pidät ja unohda hetkeksi ne joista et pidä. Käy kyläilemässä kavereilla, lähde kaupungille, tai mihín vain kotoa, niin että sinulla ei ole aikaa "sääliä ja inhota" itseäsi, saat muuta ajateltavaa ja kyllä se aurinko alkaa vielä sinullekin paistaa.

Tsemppiä!

:flower:

 

[hanne]

Tiedän tunteen..itsekkin koin juuri samoja tuntemuksia vauvan ollessa pieni ja söin herkkuja ns.siihen masennukseen...Lihoinkin ns.vasta raskauden jälkeen koska olin todella jumissa kotona lapsen kanssa.Syyllistin myös itseäni siitä jos jossain kävin ilman lasta...joka oli todella typerää sillä äiti jolla on joskus omaa aikaa jaksaa olla parempi äiti.Enkä tarkoita nyt mitään baareissa notkumista...
Jotenkin sain itseni kuitenkin innostumaan urheilusta(josta muuten tuli elämäntapa) ja siinä samalla kilot karisivat ja lopulta painoin vähemmän kuin ennen raskautta.Kaikista tärkeintä oli kuitenkin se että sain itelleni "jonkun" oman jutun ja mielialani kohosi huomattavasti...seksi-elämäkin piristyi ja oli ihana huomata et kroppaa muuttuu ja pystyi pukeutumaan taas nuorekkaasti...
Onko sinulla ystäviä lähettyvilläsi?Voisitko pyytää vaikka ystävääsi mukaanne lenkille tai jos vaikka alottaisitte yhdessä uuden harrastuksen?Kerro miehellesi tuntemuksistasi ja jos hänkin voisi kannustaa sinua se olisi hyvä juttu..Voittehen lenkkeillä miehen kanssa yhdessäkin esim.hänen vapaapäivinään?
Minä itse otin lenkkeilystä lähes pakkomielteen, tosin samalla kun työntelin vaunuja koirammekin pääsi lenkille ja sitä teimme satoi tai paistoi.Kyllä ihmiset varmaan välillä ihmettelivätkin..
Mutta kokeileppa...jo muutaman päivän lenkkeilyjen jälkeen huomaat kuinka hyvää se teille tekee ja minä ainakin jäin kiiinni siihen ihanaan tunteeseen...Tsemppiä sullekkin!

 

[hanne]

Tiedän tunteen..itsekkin koin juuri samoja tuntemuksia vauvan ollessa pieni ja söin herkkuja ns.siihen masennukseen...Lihoinkin ns.vasta raskauden jälkeen koska olin todella jumissa kotona lapsen kanssa.Syyllistin myös itseäni siitä jos jossain kävin ilman lasta...joka oli todella typerää sillä äiti jolla on joskus omaa aikaa jaksaa olla parempi äiti.Enkä tarkoita nyt mitään baareissa notkumista...
Jotenkin sain itseni kuitenkin innostumaan urheilusta(josta muuten tuli elämäntapa) ja siinä samalla kilot karisivat ja lopulta painoin vähemmän kuin ennen raskautta.Kaikista tärkeintä oli kuitenkin se että sain itelleni "jonkun" oman jutun ja mielialani kohosi huomattavasti...seksi-elämäkin piristyi ja oli ihana huomata et kroppaa muuttuu ja pystyi pukeutumaan taas nuorekkaasti...
Onko sinulla ystäviä lähettyvilläsi?Voisitko pyytää vaikka ystävääsi mukaanne lenkille tai jos vaikka alottaisitte yhdessä uuden harrastuksen?Kerro miehellesi tuntemuksistasi ja jos hänkin voisi kannustaa sinua se olisi hyvä juttu..Voittehen lenkkeillä miehen kanssa yhdessäkin esim.hänen vapaapäivinään?
Minä itse otin lenkkeilystä lähes pakkomielteen, tosin samalla kun työntelin vaunuja koirammekin pääsi lenkille ja sitä teimme satoi tai paistoi.Kyllä ihmiset varmaan välillä ihmettelivätkin..
Mutta kokeileppa...jo muutaman päivän lenkkeilyjen jälkeen huomaat kuinka hyvää se teille tekee ja minä ainakin jäin kiiinni siihen ihanaan tunteeseen...Tsemppiä sullekkin!