kun "kaikki" eroaa..

[vieras]

Olen miettinyt samoja juttuja kuin ap. On kans parin vuoden sisällä nekin lähipiirin parit eronneet, joiden ei koskaan pitänyt ja joista ei koskaan olisi sitä uskonut. On myös pistänyt miettimään, että miten itselle tulee käymään lopulta. ja sitten kun miehenikin vielä meni reilu vuosi sitten ja petti minua, vaikka hänen piti olla viimeinen ihminen tässä maailmassa joka sortuu siihen. Näiden kaikkien kokemusten jälkeen voin vain sanoa, että ne jotka ovat yhdessä sinne vanhuuteen asti niin kyllä se vaatii ihan helvetinmoista tahtomista. Ja emme mekään siis ole eronneet, yhdessä jo 15vuotta vaikka ollaan vasta 30v. Mutta todella olen saanut tahtoa rakastaa!

 

[eräs]

kaveri eros, aloin miettiin kans, että meni rikkaamman perässä, koska ei jaksanut elää kädestä suuhun kituuttaen. Siis mietin, josko tekis saman, mutta ei hyvää miestä voi rahaan vaihtaa. Kaikki ja koko koulutus pitäis aloittaa uudestaan.
Kun on niiden hyvien ja onnellisten pariskuntien kanssa tekemisis, huomaa, että mekin ollaan kyllä onnellisia, ollaan vaikka itteksemmekin. Mutta ne muut suhteet peilautuu omaan, sitä ap varmaan tarkoitti. Teille olis ny hyvä olla niidenkin kanssa, jotka ovat yhdes onnellisia, ettei teidän suhde saa huonoo esimerkkii vaan ja ainoastaan

 

[vieras]

Meidän läheltä on myös eronneita todella paljon ja nämä ovat kaikki tulleet yllätyksenä. Moni näistä ovat juuri pitkässä suhteessa olleet.
Tätä itsekin pohdin ja mietin, että miksi juuri nyt on niin moni eronnut ja tiedä onko huuhaata, mutta kuulemma nyt on astrologiassa jotain isoja muutoksia. Jotain erilaisia ohituksia, jotka liittyvät rakkauteen ja tekee muutoksia elämässä.(ns. tarkistaa oikeat rakkaudet) Tiedä onko perää, mutta itse alkanut jopa uskomaan tuohon näkemykseen nyt ja voihan se hyvin pitää paikkaansa.

 

[vieras]

Meillä on neljän perheen tiivis ystäväpiiri, jossa kolme pariskuntaa ovat seurustelleen yläasteelta tai lukiosta lähtien ja yksi on tavannut toisensa parikymppisinä. Nyt ollaan kolmekymppisiä kaikki, eikä kukaan ole eronnut. Eli ei "kaikki" eroa, vaikka siltä ehkä tuntuukin. Kyllä löytyy meitä, jotka jaksaa vielä tehdä töitä parisuhteensa eteen

Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa sen verran, että kaikkein kriisialttein vaihe on silloin kun pariskunnalla on jo "kaikki" (unelmakoti ja kaikki mallillaan). Jostain syystä kaikkia eronneita on yhdistänyt myös se, että on kaksi lasta, joista nuorempi on 2- tai 3-vuotias.

 

[vatruska]

Meiltä on jo moni ystäväpari eronnut ja omat vanhempammekin on eronneet. Itse olemme olleet avoliitossa kohta 20 vuotta eikä meillä ole erotilanteita vielä tullut. Sataprossasesti en ole varma, että suhde kestää loppuelämän. Mutta toivon kuitenkin. Mutta naimisiin ei mennä, koska silloin se suhde kariutuu varmasti tai niin ainakin ystäville on tapahtunut.

 

[vieras]

Mä taas en vain jaksa uskoa, että nuorena alkanut suhde kestäisi (nuorena = n. 16-18 v). Siihen ikään mennessä ei ole tarpeeksi ehtinyt saamaan kokemuksia (en tarkoita seksikokemuksia vaan yleensä elämän kokemusta), että jossain vaiheessa herää ajatus/haave jostain muusta tuntemattomasta. Oli se sitten "parempi" puoliso, toinen työ, koulutus tms. Mutta se tunne, että jotain puuttuu tai tyytymättömyys vain saadaan täytettyä, kun kokeilee omia siipiä, ilman puolisoa.
Itseni mukaanlukien löysin "täydellisen" miehen 16-v, suhde kesti 12 v. Kaiken piti olla hyvin, mutta jotain vain puuttui, ei vain enää sytyttänyt. Jälkeenpäin olen katunut vain sitä, etten eronnut aiemmin. Vaikka sisimmässä tiesin, ettei tästä tule mitään, olin päättänyt uskoa rakkauteen ja suhteeseen -siinä meni monta hyvää vuotta hukkaan!
Kolme vuotta vietettyäni rauhallista sinkkuelämää (en ollut bilehile tai baarikärpänen), löysin uuden rakkauden joka kolahti ja lujaa. Tiesin haluavani tämän miehen kanssa perheen ja viettää elämäni hänen kanssaan. Ja niin tässä toista lasta syntyväksi odotellaan.
Minä ja exäni oltiin ulkopuolisten silmissä ns. täydellinen pari, eihän me voida erota, eihän meillä ole mitään syytä, meillähän on kaikki hyvin. On tietty valitettaavaakin, mutta yhtä ystävää lukuunottamatta kaikki nuoruuden tuttavapariskunnat ovat jo eronneet.

summa summarium minun näkemykseni vain on, että nämä teinisuhteet joko päättyvät ennemmin tai myöhemmin tai ovat onnettomia.

 

[annupannu]

Meillä on neljän perheen tiivis ystäväpiiri, jossa kolme pariskuntaa ovat seurustelleen yläasteelta tai lukiosta lähtien ja yksi on tavannut toisensa parikymppisinä. Nyt ollaan kolmekymppisiä kaikki, eikä kukaan ole eronnut. Eli ei "kaikki" eroa, vaikka siltä ehkä tuntuukin. Kyllä löytyy meitä, jotka jaksaa vielä tehdä töitä parisuhteensa eteen

Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa sen verran, että kaikkein kriisialttein vaihe on silloin kun pariskunnalla on jo "kaikki" (unelmakoti ja kaikki mallillaan). Jostain syystä kaikkia eronneita on yhdistänyt myös se, että on kaksi lasta, joista nuorempi on 2- tai 3-vuotias.

Niin nämä liittyy näihin elämän kriiseihin. Sekin on tavallaan pieni kriisin paikka, kun huomaa että monta vuotta mennyt haaveiden toteuttamiseen, ja kun ne on siinä niin mitäs nyt? Pitäisi oppia olemaan onnellinen ilman sitä jatkuvaa hakemista ja tavoittelua. Ja tokihan siihen hommaan tarvitaan ne kaksi joka siitä vaikean tekeekin.