N
nimetön
Vieras
haluaisin kuullamielipiteitä/vastaavia tilanteita miten käynyt.. Mä erosin esikoisen biologisesta isästä tytön olles 10kk (oltiin oltu lapsesta saakka ollaan-ei olla suhteessa,kihloissa 15vuotiaina, laps synty 21vuotiaana..) aluks hän oli lapsen elämäs mutta jäi sitten pikkuhiljaa ja aikani soittelin ja itkin että tulisit kattomaan lasta jne mutta sitten se jäi, tyttö on nyt yli 7, viimeks nähnyt biologisen isän 3v synttäreillä, jolloin edellisestä näkemisestä oli jo vuosi jne.. Nykyinen mies tuli kuvioihin kun tyttö oli vähän alle 3v. tulivat tosi hyvin toimeen ja mies oli sellainen kun pitääkin olla lapselle. hyvä isä hahmo. ja hänen suku otti hyvin vastaan meidät jne. 4.5v:nä tyttö sai pikkusiskon, jonkakanssa meni hyvin kunnes tämä alkoi liikkumaan ja tuli mustasukkasuutta luonnollisesti. huomiota sai edelleen myös kahdenkeskistä äidiltä jne. uhma alkoi selvästi myös tuossa 3v korvilla eikä loppua oo oikeastaan näkynyt.. pikkuveli syntyi reilu vuodenpäästä keskimmäisenjälkeen, huono käytös jatkuu esikoiselta. ei siinä kiukussakaan niin mitään, ymmärrän sen ja olen koittanut aina pitää kurin,jutella ja tehdä sovinnot jne, mutta nyt tuntuu kuin mies olisi noin 2vuotta ollut itse tosi vaikea.. ei niinku tule esikoiselle mitään positiivista koskaan oikeastaan.. aina vaan puhuu tälle rumasti, syyttää esikoista pienempien huonosta käytöksestä ja aikuisten riidoista jne. tuntuu kuin ois ihan umpikujassa, ollaan perheneuvolassa käyty jne, ei juurkaa apua.. sitten kun yritä puhua että tämä tilanne ajaa meidät eroon lopulta, vastaukset on tyyliin et "sitähän sä haluat, eroa". vaikka nimenomaan olen puhunut, pyytänyt et käydään p-nlassa jne että asiat saisi kuntoon!! en käsitä missä on se ihminen johon rakastuin, joka hän oli ensimmäisen 1.5vuotta =(. tosi paha mieli esikoisen puolesta ja tämä rikkoo parisuhteenkin ihan jo. silloin harvoin kun menee ok, mies puhuu esikoiselle kuten muillekin lapsille, -kuten isän kuuluu, munki olo on tosi hyvä, sitten taas alkaa se vaikeusniin oon ihan maas ja ahdistaa ja tulee jo unettomuutta,tykytyksiä,pelkotiloja. entiä mitä tehdä, rakastan miestä mut tuntuu et ei se rakkaus riitä..lapset menee kuitenkin mulla kaiken edelle.
