Kun olit nuori, olitko kaunis ja suosittu?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ellu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En ollut kaunis, enkä suosittu. Liikuin muitten mielestä luuserien ja nörttien porukassa.

Onneksi sittemmin olen kaunistunut. Nykyään olen myöskin kohtalaisen suosittu tapaus. :)

Itse asiassa nykyään mulla on ongelma, koska en lapsena ollut suosittu ja itsetunto oli huono, nykyään joudun karistelemaan innostuneita miehiä pois ympäriltäni pörräämästä. En oikein koskaan oppinut käsittelemään miehiä oikein ja niistä yleensä muodostuu minulle ongelma, kun ne luulevat minusta jotain muuta mitä oikeasti haluan antaa ymmärtää.
 
En ollut kaunis ja suosittu. Olin kiusattu (ei tosin kauhean pahasti, lähinnä sanallista) sukunimeni ja harrastukseni takia (joka oli ratsastus). Liikuin siis muiden heppatyttöjen kanssa, eli en todellakaan niiden suosittujen. :D
 
Olin oman pienen lapsuudenkaveriporukan kanssa. Olen aina ollut vähän sosiaalisesti kömpelö, niin eipä olisi ollut asiaakaan näiden pintaliitäjien joukkoon... 17 vuotiaana kehitin vielä aknenkin, ei ollut helppoa :D Mutta ei se, että on suosittu, takaa sitten koulujen jälkeen hyvää elämää. Minulla on komea, kiltti ja luotettava mies, oma iso koti, hyväpalkkainen ja mukava työ, enkä edes enää ole finninaama ;) Sen sijaan osa näistä suosituista elää vieläkin railakasta elämää, eletään sinkkuna ja vuokralla, opintotuet maksamatta ja visa vinkuu. Saatetaan olla Siwan kassalla töissä. Toki osa on sitten menestyneitä ja "aikuisia". Pointtini oli se, ettei sieltä pintaliitäjistä aina se elämän edellytys tule.
 
Olin nätti, mutta en suosittu. Tai riippuu mistä iästä puhutaan. Kyllä mä siinä yli 17v olin suosittu ainakin poikien/miesten keskuudessa, nimenomaan ulkonäköni vuoksi. Koulussa olin kuitenkin kiusattu.

Harrastin rullaluistelua, lenkkeilyä ja koirien kanssa olen aina touhunnut. Kavereita oli ties minkälaisia, en osaa oikein kuvailla. En ole enää tekemisissä heidän kanssaan.
 
En ole koskaan ollut kaunis ja suosittu, kadehdin kyllä silloin ja kadehdin hieman vieläkin ns. suosittuja tyttöjä. Heillä tuntuu elämä menneen aika mukavasti, itse muistelen vieläkin kiusaamiskokemuksia. Great.
 
Tavallaan. Meidän koulussa oli kaksi erillitä suosittujen piiriä, minä kuuluin toiseen niistä. Vaihdoin yläasteella koulua, ja olin sielläkin osittain suosittujen piireissä. Olen aina ollut tunnettu, ja herättänyt erilaisia mielipiteitä, mutten koskaan pelkästään suosittu. Kauneudesta en tiedä.. Kasvoni ovat kauniit, olen aina ollut kuitenkin vähän ylipainoinen, mutta poikakavereita silti riitti. Tyylini taas oli usein hirveä, pukeuduin kauheisiin vaatteisiin ja meikkasin liikaa.
Sanoisin että olen ollut siinä ja siinä.
Harrastin aina lähinnä yksinäni taidetta, olin kaupungilla kavereiden kanssa ja käytin alkoholia.
 
Koskaan en ole ollut kaunis ja nuorena olin äärettömän ujo, joten olin helppo sylkykuppi. Urheillut olen aina ja muutaman koulukaverin lisäksi oli myös harrastuspiireistä kavereita. Muiden kanssa en sitten uskaltanutkaan puhua ja välillä kärsin myös masennuksesta, josta en tietenkään uskaltanut kenellekään puhua. Vieläkin itkettää, kun ajattelee nuoruusvuosia.
 
En. Olin taiteesta kiinnostunut boheemi älykkö-erakko, jota katsottiin kieroon ja yritettiin koulukiusata. En alistunut kiusaamiselle, jättivät minut rauhaan. Vastapainoksi boheemiudelle olin peloton, jääräpäinen ja sponttaniksin. Tein hulluja asioita, ja teen vieläkin. Ystäviä ei oikein ollut, ei ennen lukiota.

Nykyään olen taiteesta kiinnostunut spontaani boheemi-erakko, hyvin ''suosittu'' sellainen. Tuntemattomat ihmiset tulevat kaupungilla kysymään olenko mä mä ja mitä mulle kuuluu.
 
teini-iässä olin ruma kuin ruutanan perse :p luulin että se olisi kohtaloni ainiaan, mutta rumasta ankanpoikasesta kuitenkin kuoriutui ihan siedettävän näköinen naikkonen. vähän päälle 20-vuotiaana en sitä edes tajunnut, ihmettelin vain miten kaikenmaailman tuntemattomat miehet kävivät kyselemässä kelloa tai tulitikkuja tms, tarjosivat kyytiä ja kommentoivat säätä sun muuta :D
 

Yhteistyössä