Kun sitä "väärää" miestä vaan ei saa pois mielestä, mitä ihmettä tehdä?

[samaa mieltä]

Edellisen kanssa samaa mieltä. Miksi ihmeessä jäit miehesi luokse pettämisen jälkeen? Miksi pistit hänet käymään sen koko myllyn jota tarvitaan uskottomuuden anteeksiantoon? Mitä silloin ajattelit?

Joskus toinen mies taustalla ja ajatuksissa tuo turvallisuutta. Että kyllä minäkin VOISIN olla onnellinen. Mutta halojaa! Sinun onnesi ei ole valitettavasti kiinni omasta aviosiipastasi tai tästä kaukaisten rantojen prinssistä. Vastuu omasta onnellisuudestasi on SINULLA. Nyt sain sellaisen käsityksen, että tyrkkäät siitä vastuuta jommalle kummalle.

Laita oma elämäsi kuntoon. Hae itsellesi mahdollisimman hyvää oloa omista jutuistasi. Panosta nykyiseen suhteeseesi. Ja sen jälkeen mieti, että mitä haluat. Ei kai kukaan halua arkista avioliittoa kun tosimies kurkkii nurkan takana. Jokainen haluaisi Sen Ihku Oikean Ja Ihanan Tosimiehen. Joskus se onkin siinä nenän edessä, mutta sitä ei osaa nähdä. Katso ensin peiliin, sitten ympärillesi.

 

[Tällaisia]

En ymmärrä miksi toisaalta lapsellisten pitää kärvistellä kylmässä liitossa, ettekö te luule etteivät lapset sitä huomaa.Ihmettelevät korkeintaan kun eivät koskaan näe halaamista, hellyyttä tms kotona. Voi vain miettiä millaisia aikuisia näistä tulee ja millaiset parisuhteet heillä aikanaan on. No on ainakin terapeuteilla töitä, se on varmaa.

Tällaisia, jotka ravaavat lääkärissä ja mielenterveystoimistossa yhtenään...

Meillä isä ja äiti olivat yhdessä lasten takia niin kauan kunnes olin murrosikäinen. Sitten he jo vihasivat toisiaan niin syvästi että toisen tavaroita käytiin hajottamassa ja rahat käytettiin kostoksi yhteiseltä tililtä ym hauskuuksia. Ja sitten heillä olikin minun ikäisestäni hyvä välikapula käytettävissään.

En minä nyt tähän eroon elämääni perusta mutta on vaikea ollut oppia rakastamaan ja olla lähellä kun mallia ei ole saanut ennen kuin ihan muutamana viime vuosina. Ylipäätään onnellisena oleminen on haasteellista, kun sitä ei ole elämässään juuri nähnyt.

 

[pirujen maalaus]

En ymmärrä miksi toisaalta lapsellisten pitää kärvistellä kylmässä liitossa, ettekö te luule etteivät lapset sitä huomaa.Ihmettelevät korkeintaan kun eivät koskaan näe halaamista, hellyyttä tms kotona. Voi vain miettiä millaisia aikuisia näistä tulee ja millaiset parisuhteet heillä aikanaan on. No on ainakin terapeuteilla töitä, se on varmaa.

Tällaisia, jotka ravaavat lääkärissä ja mielenterveystoimistossa yhtenään...

Meillä isä ja äiti olivat yhdessä lasten takia niin kauan kunnes olin murrosikäinen. Sitten he jo vihasivat toisiaan niin syvästi että toisen tavaroita käytiin hajottamassa ja rahat käytettiin kostoksi yhteiseltä tililtä ym hauskuuksia. Ja sitten heillä olikin minun ikäisestäni hyvä välikapula käytettävissään.

En minä nyt tähän eroon elämääni perusta mutta on vaikea ollut oppia rakastamaan ja olla lähellä kun mallia ei ole saanut ennen kuin ihan muutamana viime vuosina. Ylipäätään onnellisena oleminen on haasteellista, kun sitä ei ole elämässään juuri nähnyt.

Niin, ja näitä perheitä on suomessa läjäpäin. Hampaita kiristellään, masispillereitä syödään, kumppania petetään, hermot menee, tapellaan jne, mutta on vaan kestettävä kun on tullut tehtyä ne yhteiset lapset, joiden takia on oltava ainakin siihen asti kun nuorin täyttää 15v. Sen jälkeen voikin erota, äiti on helpottunut päästyään eroon miehestään, joka sitten muuttaa sen kolmikymppisen sihteerinsä kanssa yksiin. Ja joka jättää hänet viimeistään vuoden päästä, sen jälkeen mies alkaakin sitten itkeä kurjaa kohtaloaan lähipubissa.

 

[broken*]

En ymmärrä miksi toisaalta lapsellisten pitää kärvistellä kylmässä liitossa, ettekö te luule etteivät lapset sitä huomaa.Ihmettelevät korkeintaan kun eivät koskaan näe halaamista, hellyyttä tms kotona. Voi vain miettiä millaisia aikuisia näistä tulee ja millaiset parisuhteet heillä aikanaan on. No on ainakin terapeuteilla töitä, se on varmaa.

Juuri näin! Itse kärsin vanhemmista jotka eivät eronneet, ei sitten millään vaikka olisi pitänyt. Muistan, että jo 10- vuotiaana pyysin äitiäni eroamaan isästä mutta äiti sanoi, että ei voi koska meidän on kuitenkin parempi olla perheenä, taloudellisesti. Ja vitut! Olipa kiva seurata sitä loputonta tappelua ja ukon dokaamista, kaikkea kivaa mitä siihen liittyi. Lopulta kun olin 16-vuotias vanhemmat lopulta erosivat. Minun kannalta se oli myöhäistä. Vahinko oli jo tapahtunut, olin nähnyt ja kokenut ihan liikaa asioita mitä lapsen ei tarvitsisi koskaan kokea. Kiitos.

 

[no mutta]

Väkivaltaiset ja alkoholisoituneet kodit eivät ole sen arvoisia, että niissä kenenkään pitäisi kärvistellä.

Mutta, jos esim. perheen äiti ajattelee, että hänen kokema onnellisuutensa on vääjäämättä, myös onnellisuutta lapsille, niin kyllä on törkeän itsekästä. Ja samalla tuhotaan lasten koti, missä kaikki sujuu lukuunottamatta äidin onnellisuusvajetta.

 

[aivanjoo]

Väkivaltaiset ja alkoholisoituneet kodit eivät ole sen arvoisia, että niissä kenenkään pitäisi kärvistellä.

Mutta, jos esim. perheen äiti ajattelee, että hänen kokema onnellisuutensa on vääjäämättä, myös onnellisuutta lapsille, niin kyllä on törkeän itsekästä. Ja samalla tuhotaan lasten koti, missä kaikki sujuu lukuunottamatta äidin onnellisuusvajetta.

Tunnen tapauksen, jossa perheenäiti rakastui varattuun perheelliseen mieheen. Äiskä halusi lastensa onnen vuoksi jättää perheensä ja saman teki myös tuo ukkomies. Mikä oli tulos? Kaksi onnellista ihmistä ja 7 onnetonta, joista 5 lapsia! Juoppo tai väkivaltainen ei ollut kukaan, mutta koska "ihmisellä on vain yksi elämä, se on elettävä täysillä!"