Kun suhde on yksipuolinen

[töps]

Olen seurustellut kuukausia erään miehen kanssa ja nyt minusta alkaa tuntumaan, että suhde on lähinnä minun ylläpitämää. Hän kyllä pitää minuun toisinaan yhteyttä jne. Kuitenkin kaikki tapaamisten sopimiset on minun käsissä. Hän myös ei voi koskaan suunnitella asioita etukäteen. ja tämä tuntuu pahalta. Olen ihminen, joka tykkää tehdä suunnitelmia etukäteen. Se on ihanaa. Hän ei koskaan lupaa minulle kovin paljon etukäteen, että nähdään. Olen kyllä puhunut asiasta hänen kanssa, mutta hän on vain sanonut, ettei kykene tekemään etukäteen suunnitelmia. Osittain tämä voi olla totta, mutta välillä minusta tuntuu, että hän odottaa, että ilmaantuuko kyseiselle päivälle jotain parempaa. Näin minusta vain tuntuu.

Minusta tuntuu myös pahalta, että näemme vain kerran tai pari viikossa. Se ei ole mitä haluaisin. Olen puhunut tästäkin. Muutosta ei ole tullut. osa syy on se, että aikataulumme menevät ristiin, mutta tiedän, ettei hän edes haluaisi nähdä useammin.

Tuntuu, ettei minulle ole muuta vaihtoehto kuin lähteä. Se on vain vaikeaa, koska välitän todella hänestä. Ja minun on aina ihan hyvä olla hänen kanssa, mutta silloin kun olemme erossa tuntuu, pahalta kun tajuan tilanteen. Sen, ettei suhteella ehkä ole tulevaisuutta.

 

[Sivupersoona.]

Muuten etsittekö itsellenne johtajaa?

 

[rouva 34]

Käsi sydämelle ja kysy itseltäsi kuinka vakavasti mieskaverisi sinut ottaa? Näin nopeasti ajatellen kyseessä on hänen taholtaan enemmänkin vain jonkinmoista tapailua ilman vakavampaa tarkoitusta. Sinä et voi, kuten jo olet huomannut, pitää suhdettanne yllä pelkästään sinun aktiivisuudellasi vaan tahto tapaamisiin ja sitoutumiseen on oltava molemmin puolista. Vaikka kirpaisee ota etäisyyttä ja katso sieltä kauempaa suhdettanne uudelleen kannattaako siihen panostaa vai joko jatkat yksin eteenpäin....

Sydäntäsi särkee,mutta kannattaako antaa sen särkeä ikuisuuksia? Oliskohan jotakin kivaa odottamassa kulman takana, jos vain uskallat ottaa rohkeita askelia?

 

[töps]

Näin se taitaa olla. Olen päättänyt etten aio itse enää tehdä mitään. Edes pitää häneen yhteyttä. Annan asioiden olla. Toisaalta haluaisin ehkä puhua tilanteesta, mutta koen sen turhaksi, sillä tiedän, ettei hän halua noin vain erota. Ja olen jo kerran puhunut.Aion todella miettiä, mitä tekisin. Eroaminen on vaikeaa, mutta tiedän itsekin, että jos suhteessa on vain paha olla, on parempi lähteä. Tiedän myös itse, että haluan vakavan suhteen, joten en mitenkään haluaisi tuhlata aikaani johonkin välimuotoon.

 

[töps]

toisaalta minusta tuntuu, että paha oloni vain pahenee, jos en saa asialle jotain ratkaisua.

Välillä myös mietin sitä, että onko vika vain minussa. Olenko liiaan takertuva. En suinkaan soittele jatkuvasti, mutta otan yhteyttä, jos hänestä ei kuulu mitään.

 

[Mih]

Oletko keskustellut vakavasti ja asiallisesti hänen kanssaan suhteestanne ja molempien odotuksista suhteenne tulevaisuudesta? Jos et, tee se mitä pikimmin, vaadi häneltä selvä vastaus ja toimit sitten sen mukaan miltä silloin tuntuu. Ei ole hyvä päättää suhdetta arvailujen perusteella, jos kerran pidät hänestä. Silloin jää kuitenkin epävarmuus, eikä voi varmasti sanoa tekikö oikein. Jotkut miehet vain ovat hiukan saamattomia tällaisissa asioissa, eli kysy suoraan, haluaako hän olla sinun kanssasi vai ei. Jos haluaa, sovitte pelisäännöt ja sillä siisti. Jos kaveri ei halua keskustella, se on sitten siinä. Tiedät silloin missä mennään. Rohkeasti vain kysymään.

 

[Lyhyestä virsi kaunis]

Kuinkahan monta hellua miehellä lienee, varmaan joka viikonpäivälle omansa.
Katso, miten pitkään menee, ennenkuin mies soittaa oma-alotteisesti....jos 2-3 viikkoa menee, ettei mitään kuulu hänestä, parempi on unihtaa koko juttu.

 

[Ajatuksia yksipuolisuudesta...]

Olen itse myös elänyt tuollaisessa suhteessa. Jos mies ei oma-aloitteisesti halua soittaa, ehdottaa tapaamisia ja olla yhdessä, mielestäni se kertoo jo tarpeeksi. Se, mitä mies sanoo, ei välttämättä ole kovin merkityksellistä, jos teot kertovat ihan muuta.

Ja auttaako puhuminen tuollaisessa tilanteessa lopultakaan yhtään mitään? Jos mies olisi kanssasi samalla vakavuudella, kuin sinä hänen kanssaan, kyllä hän soittelisi ja olisi yhtä innokas, kuin sinä itsekin. Toki miehelle voi sanoa, että voisitko soitella useammin ja tehdä aloitteita minun suuntaani, mutta kuka nainen haluaisi sellaisen miehen, joka lähestyy naista vain naisen pyynnöstä? Aito kiinnostus ja lähestyminen mieheltä tulee vain ja ainoastaan hänen omasta vapaasta tahdostaan ja ilman mitään patistamista tyyliin "soita minulle useammin.."

Mies tietää, että sinä olet hänestä erittäin kiinnostunut ja välität kovasti. Jos hän ei ihan itse ja omasta aloitteestaan halua nähdä useammin ja pitää tiiviimmin yhteyttä, mieti ihmeessä, että onko tuo mies sinua varten. Ymmärrän, että tunteesi häntä kohtaan ovat voimakkaat, mutta kun hänen tunteensa eivät ole samanlaiset sinua kohtaan, haluatko lopultakaan "uhrata" omia tunteitasi moiseen mieheen? Välität toki miehestä, mutta muista, että ennen kaikkea sinun tulee välittää itsestäsi ja antaa itsellesi sellainen elämä ja parisuhde, jonka SINÄ haluat ja ansaitset.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja päätä: Minun kanssani ei pelleillä ja jos ei miehessä tuon enempää riitä munaa ja tunteita, niin painukoon hel****iin! Älä jää mokoman häntäheikin satunnaisseuralaiseksi, kun se ei selkeästikään tee sinua onnelliseksi. Ja sitä paitsi; Kun mies näkee, että sinä pidät puolesi, etkä suostu tuollaiseen, ehkä hänenkin arvostuksensa sinua kohtaan kasvaa ja kenties hän tajuaa vasta todella sinut menetettyään, kuinka tärkeä hänelle olitkaan. Tee vaikka sellainen päätös, että kuukauteen et ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Jos olet hänelle tärkeä, hän tulee ovesi taakse ja pyytää sinut takaisin. Ja jos ei tule, niin eipä ole sitten rakkautesi arvoinen.

Tsemppiä ja voimia itsesi arvostamiseen siinä määrin, että uskallat rohkesti luopua suhteesta, joka ei ole arvoisesi!!

 

[reetta pofkb]

Välttämättä se, että mies ei halua sopia tapaamisia kovin paljon etukäteen ei liity siihen, ettei hän arvostaisi sinua. Olen huomannut kantapään kautta, että on ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua lyödä mitään lukkoon etukäteen vaan haluavat aina katsoa, mikä sattuu silloin huvittamaan ja miettivät vasta viime tipassa, jaksanko lähteä jne. Tämä on raivostuttavaa!!! Ymmärrän ap:tä hyvin, koska itsekin haluan suunnitella asiat etukäteen. Ja tällaisesta tulee juuri se tunne, että toinen haluaa katsoa, ilmaantuuko jotain parempaa kyseiselle päivälle, ja jos todellakaan mitään parempaa tekemistä ei ole tarjolla, sitten voin tavata sinua. Argh!

Mutta: muista, että tämä voi olla kiinni luonteesta eikä liity siihen, välittääkö hän sinusta. Mutta hyvä kysymys on silti, sopiiko kaksi noin erilaista ihmistä yhteen? Yhteinen elämä voi olla vaikeaa, jos toinen haluaa suunnitella kaikenlaista ja toinen katsoo sitten viime tipassa, mikä sattuu huvittamaan.

 

[töps]

Kyse on osittain luonne-eroista. Tiedän, ettei hän vain pysty suunnittelemaan elämäänsä toisin kuin minä. Se silti sattuu, ettei meillä ole koskaan yhteisiä sauunnitelmia enkä tiedä kaunko voin elää näin.

Tuntuu vain, että alan yhä enemmän haaveilla oikeasta suhteesta: jossa nähdään useammin, pidetään tiiviimmin yhteyttä jne.

 

[seuraava askel]

tuosta yleensä on että nainen alkaa "psykologisoimaan" miestä.
Hetkeä ennen sänkyynmenoa nainen kysyy, johtuuko mahdollisest ankeasta lapsuudesta tuo puhumattomuus ja viikkotolkkuinen jopa näkymättömyys.
Mies vastaa housut kintuissa että "joo, johtuu, oli ankea lapsuus"
sitten naisen ei tarvitse enää miettiä, rakastaako mies vai ei. sillä tottakai rakastaa. Kyse on vain totaalisesta kyvyttömyydestä näyttää rakkautta ja toteuttaa sitä. Ja sehän vaiva paranee sillä että nainen pistää oman elämäns sivuun, ja alkaa terapoimaan miestä. Mies tykkää eritoten niistä terapiavaiheista, joissa hän saa "etääntyä" traumojen vuoksi omille matkoillensa mitään puhumatta ja soittamatta, ja niistä kun hän tulee takaisin ja pääsee naisen syliin hoitoon, kun on taas ollut niin kauan hukassa itseltään ja pelkää.

 

[molemminpuolista homma pitää olla]

Olen seurustellut kuukausia erään miehen kanssa ja nyt minusta alkaa tuntumaan, että suhde on lähinnä minun ylläpitämää. Hän kyllä pitää minuun toisinaan yhteyttä jne. Kuitenkin kaikki tapaamisten sopimiset on minun käsissä. Hän myös ei voi koskaan suunnitella asioita etukäteen. ja tämä tuntuu pahalta. Olen ihminen, joka tykkää tehdä suunnitelmia etukäteen. Se on ihanaa. Hän ei koskaan lupaa minulle kovin paljon etukäteen, että nähdään. Olen kyllä puhunut asiasta hänen kanssa, mutta hän on vain sanonut, ettei kykene tekemään etukäteen suunnitelmia. Osittain tämä voi olla totta, mutta välillä minusta tuntuu, että hän odottaa, että ilmaantuuko kyseiselle päivälle jotain parempaa. Näin minusta vain tuntuu.

Minusta tuntuu myös pahalta, että näemme vain kerran tai pari viikossa. Se ei ole mitä haluaisin. Olen puhunut tästäkin. Muutosta ei ole tullut. osa syy on se, että aikataulumme menevät ristiin, mutta tiedän, ettei hän edes haluaisi nähdä useammin.

Tuntuu, ettei minulle ole muuta vaihtoehto kuin lähteä. Se on vain vaikeaa, koska välitän todella hänestä. Ja minun on aina ihan hyvä olla hänen kanssa, mutta silloin kun olemme erossa tuntuu, pahalta kun tajuan tilanteen. Sen, ettei suhteella ehkä ole tulevaisuutta.

Noin käyttäytyy mies jolla ei ole aitoja tunteita naista kohtaan ja joka ei halua mitään vakavampaa suhdetta jonkun naisen kanssa, olet vain hauskaa ajan viettoa.
Kaikenpäälle tuollaisella tyypillä voipi olla toisia naisiakin.

Itse en ottaisi enää yhteyttä moiseen tyyppiin antaisin olla, katsoisin mitä tapahtuu. jos ei tapahdu mitään niin mies ei vaan välitä sinusta aidosti, haluatko miehen joka ei välitä että sinä välität??

aina olet se ' yhdeydenottaja' miehestä ei kuulu mitään jos et itse ota yhteyttä.
ihan selvä juttu.

 

[töps]

Olen kokeillut välillä sitä, etten pidä itse yhteyttä. Hän kyllä soittaa Ehkä liittoittelen tuota, ettei hän pidä yhteyttä. Kyllä hän pitää, mutta ei ehkä niin tiivisti kuin haluaisin. Hän muutenkaan pidä ihmisiin yhteyttä. Viihtyy aika hyvin itsekseen. En oikeastaan usko, että kyse olisi siitä, ettei hän välitä minusta. Hän nyt ehkä vain pysty antamaan minulle sellaista suhdetta, jonka haluaisin.

 

[Hidas Hilma]

Kysymys: Miksi miehen pitäisi muuttua, miksi sinä et muuttuisi? Esimerkiksi tämä:

"Olen ihminen, joka tykkää tehdä suunnitelmia etukäteen. Se on ihanaa. Hän ei koskaan lupaa minulle kovin paljon etukäteen, että nähdään. Olen kyllä puhunut asiasta hänen kanssa, mutta hän on vain sanonut, ettei kykene tekemään etukäteen suunnitelmia."

Niin, sinä haluat, hän ei miksi sinun halusi olisi se tärkeämpi? Miten olisi kompromissit puolin ja toisin?

Jotkut miehet syttyvät hitaasti, mitä sinun kuukausia kestänyt seurustelu tarkoittaa, eli kauan olette olleet yhdessä?

 

[Minun mies]

oli aikoinaan myös sellainen että viihtyy itsekseen. aloimme olla yhdessä ja huomasin tuota samaa, että mies ei ihan tiiviisti pidä yhteyttä ja ei tunnu kaipaavan yhtä kovasti.
Laittoi sen milloin työn ja milloin yksinviihtymisen tiliin. Muuttui hetkeksi aikaa ja niin muutimme yhteen.
Nyt 7 vuoden jälkeen ja jo monta vuotta sitten, hän aloitti sen uudelleen. Hän ei kerro mitään, hän ei soittele, hän ei kysy mitään, mutta kaikki pitää tapahtua hänen ehdoillaan, ja raivostuu jos olen liian lähellä tai vaadin sitä mitä hän ei voi antaa, eli parisuhdetta.
Eli jos se on tuota alussa, niin mun mielestäni se tulee olemaan sitä ihan loppuun asti kunnes eroaa.Ainakin oman samankaltaisen kokemuksen perusteella.
Ja se on tuskaa ihmiselle, joka nimenomaan haluaa päin vastaista elämää, yhteiselämää, eikä "soitan sinulle kun sopii" elämää.

 

[Paremman puutteessa]

Täysin selvä tapaus tämä ap:n tapaus. Nainen kuvittelee seurustelevansa, mies vain tosiaan käväisee silloin tällöin, kun muuta ei ole. Tuttu nainen, jolta saa. - Näitä tämänmoisia "suhteita" on maailma pullollaan. Silloin, kun mies seurustelee, hän löytää kyllä aikaa valloitukselleen ja pitää huolen siitä, että muut eivät pääse hänen apajilleen. Ihan oma-aloitteisesti.
Te ette seurustele. Jos satunnainen tapaaminen ei helpota sinun tarpeitasi, unohda koko kaveri, sillä eikös tuo ole jo nöyryyttävääkin?

 

[yritttelijä]

Pahinta tuossa tarinassasi on se, että ette voi keskustella asiasta. Entäpä kun suhteenne etenisi, asuisitte yhdessä jne ja teille tulisi joku tosi iso ongelma? Miten selviäisitte siitä, kun mies vetäytyy omiin oloihinsa eikä halua puhua asiasta mitään. Vaikka mies ei ehkä ole hyvä puhumaan, hänen pitäisi ainakin olla kyvykäs kuuntelemaan, että mitä sinulla on sydämmelläsi.

Oma miehenikin on vetäytyjä-tyyppiä eikä halua olla aktiivinen. Alussa mies oli aktiivinen sängyssä, nyt minä teen aloitteetkin. Ärsyttävää! Tosin puhun sitten miehelle, hän kuuntelee ja aika usein yrittää muuttaa tapojaan. Hänelläkin on tuota vaivaa, ettei asioita suunnitella etukäteen. Käytännössä kuitenkin elämässä joutuu junailemaan asioita (työ, harrastukset, rahatilanne), jonka vuoksi esim. kesälomareissu on sellainen juttu, johon mun pitää etukäteen säästää rahaa enkä voi tosta noin vain lähteä reissuun jne.

Et voi muuttaa miestäsi eikä omia tarpeitakaan kannata mitätöidä. Yritä jutella vakavasti, mutta jos mitään muutosta parempaan ei tapahdu, niin ehkä kannattaa riuhtaista itsensä irti suhteesta ja etsiä sellainen mies, jolta saat haluamasi määrän yhdessäoloa.

 

[töps]

Voin olla naiivi, mutta en näe olevani hänelle hätävara paremman puutteessa. Suhteemme ei ole seksikeskeistä jne. Hänelle on usein se, että tapaamme kaksi kertaa viikossa. Sen useammin hän ei ole tavannut entisiä tyttöystäviäänkään. Hänelle on tärkeää, että saa olla välillä rauhassa. Toisinaan hänellä on päiviä, jolloin ei vain pysty näkemään ihmisiä.

Olen keskustellut tilanteestamme. Siitä, etten ehkä kauaa jaksa moista suhdetta. Ensimmäisellä kerralla hän oli itkuinen, toisella kerralla suuttui. Olen myös kertonut, että minun sattuu se, ettei hän pysty suunnittelemaan mitään. Olen yrittänyt ymmärtää, mutta en kuitenkaan pysty siihen kovin usein.

Eroamista en haluaisi, mutta se tuntuu välillä ainoalta vaihtoehdolta.

 

[huoh,ottaja]

Kuulostaa hieman siltä, että ap tavallaan puolustelee itse itseänsä ja vastaa omiin kysymyksiinsä. Jos kerran kaikki on okei ja ymmärrät miestä, niin that's it- mitä täällä vetämään sanojaan edestakaisin?

 

[Suivo Tokari]

Kuulostaapa aloitus melko tutulta. Minulla samanmoista säätöä takana jo kohta vajaan vuoden ja mikään ei ole muuttunut. En tiedä miksi enää viitsin edes vaivautua. Aina kun päätän, etten enää pidä yhteyttä mieheen, tämä hankkiutuu jossain seuraani anovin katsein. Tod. näk. omistushalua herää.

Mies ei ole aktiivinen; kaikki tapaamiset (joita nyt on lähinnä ollut ehkä viikonloppuisin, kerran-pari kuussa) ovat minun aloitteellisuuteni varassa. Jos olenkin pyytänyt häntä jonnekin viikolla, hän onnistuu torpedoimaan kaiken ja vetoaa siihen, että luuli etten ole tosissani jne jne. En muista milloinka hän olisi pyytänyt minua johonkin. Seurassani ollessa puhelin piippailee mitä kummallisimpiin aikoihin ja miehelle maistuu myös alkoholi joka viikonloppu- joko minulle soitetaan baarista kännissä tai ei ollenkaan Lisäksi mies kritisoi minua jatkuvasti ja jollain tavalla haluaa osoittaa, kuinka huono ihminen olenkaan. Itsessään hän ei tunnu näkevän vikoja tai käytöksessään korjattavaa. Kun sitten hermostun hänelle, olen minä tietysti se hurjapää ja liian temperamenttinen.

Tiedän, kuulostaa hirveältä ja olen ilmeisen typerä edes uhratessani ajatuksiakaan tähän tapaukseen. Jollain tasolla luulin kai olevani kovinkin ihastunut. Mutta, yksipuolisesti, kyllä. Säälittävästi, kyllä. Kaikkea se tunne teettää. Parasta/pahinta tässä lienee se, että minulla kyllä olisi vientiä muualla. Tästä on päästävä selville vesille tai itsetunto tipahtaa niin, etten enää osaa vaatia rehellistä, avointa ja vastavuoroista suhtautumista itseeni ollenkaan.

Tsemppiä aloittajalle. Ota kuule elämäsi omiin käsiisi ja mieti, oletteko kuitenkin liian eri puista veistettyjä. Ei tiikeri raidoistaan pääse

 

[Garmista katson]

Mies on itsekäs oman napansa ympärillä elävä otus tai suhteisiin pettynyt katkera mies tai pitkään yksin ilman naissuhdetta ollut äidinpoika. Mikä näistä kuvaisi parhaiten nykyistä miesystävääsi. Minulla on onni omistaa kaikki nämä kolme ominaisuutta yhdessä paketissa kun en ymmärtänyt ajoissa perääntyä. Voin sanoa, että yksikin näistä ominaisuuksista tekee naisen sairaaksi joten RAAAANNNNNNN

 

[kiukkupussi]

Pitkin taas aikani kuluksi eksyä tänne lukemaan näitä iänikuisia yleistyksiä. Se ettei miehestä kuulu, ei kokemusteni perusteella tarkoita välttämättä sitä, että hänellä olisi muita naisia. Kykenemättömyys pitävien suunnitelmien tekemiseen taitaa olla luonteenpiirre. Jos tälläinen ihminen vielä käy töissä, opiskelee, harrastaa ym. on tiiviin seurustelun sovittaminen aikatauluun mahdotonta. Lisäksi kaikki ihmiset eivät halua seurustelun takia luopua omasta elämästään ja tekevät toiselle tilaa elämässään aina vähän kerrallaan. Kiinnittäisin huomiota tekeekö mies näin myös kavereilleen. Jos sinä olet ainut, jonka kanssa ei asioista voi sopia, voi vetää herneen nenään, mutta jos mies harrastaa samanlaista temppuilua kavereiden ja sukulaisten kanssa, se kuuluu vain hänen luonteeseensa. Jossain kohtaa täytyy miettiä minkä kanssa voit elää ja mistä tulee liian paha mieli.

 

[sohvis]

Sain sellasen kuvan,olet nainen ja olet suivaantunut suhteessasi.Et saa mitä haluaisit saada.Kyllähän se kiukuttaa jos toinen menee minne lystää ja toinen jää kaihoilemaan.Vaihtoehtoja on olemassa.Niitä kannattaa harkita ,itkeäkö jonkun perään vai tehdä oma ratkaisu?

 

[Suivo Tokari]

"Oma mieheni" (hah haa, kaikkea muuta) ei tee kavereilleen kuten minulle.
Niiden kanssa sovitaan juhannuksenvietostakin jo jouluna ja soitellaan aamut ja illat.
Kotona sukulaisissa käydään säännöllisesti ja harrastuksia ei ihan joka illalle mahda olla. Sitten kun olen miehelle etäinen ja välinpitämätön ja sanon, ettemme sovi yhteen ja jos tästä jotain olisi tullakseen niin olisi tullut jo, hän on aivan järkyttynyt ja haluaa jutella plus osoittaa huomiota.

Oikeastaan en enää välitä onko kaikki tuo tyhmyyttä, välinpitämättömyyttä vai arkuutta vai pelkkää itsekästä peliä. Puolivillaiseen köydenvetoon en enää lähde. Kannattaa miettiä, tuhlaako aikansa paskasäätöön vai elääkö täysillä.

 

[Karu totuus]

Kiitos kaikille tähän ketjuun osallistuneille, aloittaja mukaan lukien! Samoissa liemissä olen minäkin lillunut liian pitkään. Totta joka sana täällä, irti tällaisesta suhteesta ja äkkiä! Meillä oli näin jo suhteen alusta lähtien, että mies meni menojaan ja minä odottelin "varalla" kun miestä sattus kiinnostamaan tavata. Ajattelin että kyllä tämä tästä muuttuu kun seurustelu on kestänyt vähän kauemmin ja vakavoituu. Paskan marjat, meno on muuttunut yhä vaan älyttömämmäksi. Alkuun mies sentään yritti edes joskus toimia minun toiveideni mukaan ja jopa pitää kiinni lupauksistaan. Mitä pidemmälle edettiin sitä enemmän alkoi tulla valheita, petettyjä lupauksia ja poissaoloja. Asioista ei saanut keskustella vaan silloin mies hermostui.

Lopputulos: minä yksin kotona miettimässä missä mies taas menee ja koskas mahtaa tulla. Useimmiten oli kavereiden kanssa baarissa eikä vaan kiinnostanut tehdä muuta. Eli kun se vähäinenkin "alkuhuuma" hiipui hiipumistaan, samoin kävi miehen käytökselle. Alamäki alkoi ja vauhti on nyt niin kova että minä hyppään tässä kohtaa kyydistä. Harmittaa että olen tuhlannut aikaani tällaiseen suhteeseen, mutta kaikesta oppii. En suostu enää koskaan varallaolijaksi kenellekään. Uskon täysin että jos mies on oheisen kaltainen luonteeltaan, se ei koskaan tule muuttumaan, ei koskaan eikä mistään syystä. Päinvastoin tällaiset piirteet näyttävät vain pahenevan ajan myötä ja kun niitä rikkoutuneita suhteita on tarpeeksi takana, sekin jättää lisää jälkiä joita on lähes mahdotonta korjata myöhemmin. Tuloksena on ihmissuhdetaidoton, itsetunnoton, alkoholisoitunut, yksinäinen mies. Karua tekstiä, mutta valitettavan totta..