Kun tietäisinkin, mitä teen väärin (työmarinaa)

[ei tule mitään]

Olen pian nelikymppinen, keski-ikäinen ja kaikkea muuta. Ja tähän päivään mennessä minulla ei ole ollut ainuttakaan normaalia, vakituista ja kokopäiväistä työsuhdetta.

Alan olla niin turhautunut tähän, ettei ole tosikaan. Ja suurin turhautumiseni syy on se, että en kerta kaikkiaan tiedä, että mitä teen väärin, että minua ei vakituiseksi työntekijäksi haluta.

Määräaikaisiin työsuhteisiisiin olen päätynyt aina silloin tällöin, mutta ei niistä mistään ole sen pidempiaikista poikinut. Ja ne pari vakituisempaa missä olen ollut, olivat osa-aikaisia/vuokratöitä, joissa ei töitä (ja palkkaa) sitten käytännössä juurikaan ollut.
Ja joitain on loppunut koeaikana

Kun tässä vaan tietäisi, että missä ihmeessä sitten mokaan joka kerta joko työnhaussa tai työssä ollessani. Miten sitä lähtisi edes korjaamaan asioita, kun ei tiedä, mistä kiikastaa. Olenko tehnyt jonkun supermokauksen töissä, mitä en ole tajunut (eikä siitä ole sanottu). Vai olenko tehnyt ja sanonut jotain sellaista tajuamattani, mistä työhaastattelija/pomo/joku toinen työntekijä on ottanut nokkiinsa niin pahasti, että ovat päättäneet, että minua ei palkata.

Tällaista tässä ihmettelen.

 

[Sopivasti lihava mäyrä]

Mä ehkä sinuna kysyisin. Ihan suoraan. Kun seuraava työsuhde loppuu, kysy että missä mättää. Sä et voi korjata sellaista, mitä et tiedä. Se voi olla joku pieni asia, joku mitä et edes itse huomaa. Tai sitten voi olla niinkin, että sussa ei ole mitään vikaa, vaan niissä paikoissa. Itse totesin ennen vakipaikan saantia, että kannattaa olla samaa mieltä kaikkien kanssa, olla tavallaan taustalla muttei kuitenkaan ihan hajuton ja mauton. Joustava, iloisella tuulella (muttei liian, etteivät luule sua vajaamieliseksi), osallistuva (mutta tosiaan rajoitetuin mielipitein, ehdoton ei kannata olla minkään asian suhteen). Nuoleskella oikeita tyyppejä, niin tympeältä kuin se kuulostaakin. Mutta sekin pitää tehdä taidolla, ei niin että kohde sen tajuaa .