kun tulee sellainen olo että haluaisi asua sittenkin yksin..

["Neith"]

siis silloin kun on kränää miehen kanssa, niin tulee sellainen olo että voi kumpa saisi käännettyä aikaa taaksepäin ja pysyisi lapsen kanssa vain kahdestaan..
silloin kun kränä on selvitetty niin ei tuota oloa ole..

olenkohan mä jotenkin omituinen
en siis halua pois suhteesta, suhteessa menee hyvin pääsääntöisesti.. mutta aina silloin kun tulee jotain normi riitaa, miehellä ja lapsella on jotain kränää jne. niinn mie vaan haaveilen omasta asunnosta missä minä ja poika voitais olla

olenko nykyisin täysin kykenemätön käsittelemään tuollaisia tilanteita ja siksi ensimmäinen vaihtari mulle on pakeneminen tilanteesta..

 

["vieras"]

onko teillä pitkä suhde? onko mies poikasi isä?

 

["Neith"]

[QUOTE="vieras";22091144]onko teillä pitkä suhde? onko mies poikasi isä?[/QUOTE]

yhdessä oltu 1v8kk eikä mies ole pojan isä..
siis voisin kuvitella että osa noista tunteista juontaa juurensa juurikin tähän että poika on vain mun, eli kun mies pitää kuria pojalle (joka siis on suotavaa ja normaalia) niin mulle tulee ihmeen ristiriitainen olo, kuin olisin kahden tulen välissä.. toisaalta mun pitäisi olla miehen kanssa samoilla linjoilla kasvatuksen suhteen ja sitten tas kyseessä on mun rakas pieni poika (ei siis tässä ole mitään järkeä)

 

["mä"]

Ymmärrän sun tunteesi täysin, olen itsekin käynyt nuo joku aika sitten läpi. Alkuun tilanne oli juuri tuollainen, oman kodin kaipuu riitatilanteissa. Siitä se kivi lähti vyöryämään ja oman kodin kaipuu alkoi olla joka päiväistä ilman riitaa. Pikku hiljaa rakkauskin haihtui ja tilalle tuli inho miestä kohtaan. Kenelläkään ei enää ollut hyvä olla ja erohan siitä sitten tuli, kun ei lapsen kanssa enää pystytty asumaan miehen kanssa (oli siis myös lapsen toive, että jäätäisiin taas kaksin).

Nyt meillä kahdestaan oma koti. Itse olen paljon iloisempi ja energisempi, lapsi ei kiukuttele eikä tappele ja on muutenkin paljon positiivisempi lapsi. Me tulemme asumaan näin siihen asti, kun lapsi lentää pesästä. Meille ei vain sovi mikään uusioperhekuvio missään muodossa.

Sinuna puhuisin avoimesti nyt noista tuntemuksistasi ja yrittäisin tehdä asioiden eteen jotain, ettei tilanne menisi kuten meillä (vaikka meidän kohdalla tämä oli hyvä asia). Mitä se jotain sitten on, sitä en osaa valitettavasti kertoa.

 

[chef]

Mä kyllä ymmärrän sen että mikäli lapsi ei ole biologisesti yhteinen niin vaikka mies kuinka kohtelisi todellisuudessa lasta oikein ja juuri kuten pitääkin, niin jotenkin sitä silti välillä puolustaa sitä lasta naarasleijonan tavoin vaikkei siihen siis oikeasti olisi edes syytä.

Tästä kyllä pääsee ajan kanssa yli

 

["Neith"]

[QUOTE="mä";22091188]Ymmärrän sun tunteesi täysin, olen itsekin käynyt nuo joku aika sitten läpi. Alkuun tilanne oli juuri tuollainen, oman kodin kaipuu riitatilanteissa. Siitä se kivi lähti vyöryämään ja oman kodin kaipuu alkoi olla joka päiväistä ilman riitaa. Pikku hiljaa rakkauskin haihtui ja tilalle tuli inho miestä kohtaan. Kenelläkään ei enää ollut hyvä olla ja erohan siitä sitten tuli, kun ei lapsen kanssa enää pystytty asumaan miehen kanssa (oli siis myös lapsen toive, että jäätäisiin taas kaksin).

Nyt meillä kahdestaan oma koti. Itse olen paljon iloisempi ja energisempi, lapsi ei kiukuttele eikä tappele ja on muutenkin paljon positiivisempi lapsi. Me tulemme asumaan näin siihen asti, kun lapsi lentää pesästä. Meille ei vain sovi mikään uusioperhekuvio missään muodossa.

Sinuna puhuisin avoimesti nyt noista tuntemuksistasi ja yrittäisin tehdä asioiden eteen jotain, ettei tilanne menisi kuten meillä (vaikka meidän kohdalla tämä oli hyvä asia). Mitä se jotain sitten on, sitä en osaa valitettavasti kertoa.[/QUOTE]

mie kyllä miestä rakastaqn, mies rakastaa mua, mies rakastaa poikaa ja poika rakastaa/tykkää miehestä..
ja normaalisti arki sujuu, ollaan perhe jne.
se on vain nämä konflikti tilanteet jossa tätä tunnetta esiintyy :|
eli 98% ajasta en todellakaan halua asua kahdestaan pojan kanssa vaan haluan olla tässä suhteessa
meillä ei edes riidellä kovin usein, eikä miehen aj pojan välillä ole mitään vakavempia ongelmia, lähinnä normaalia uhmikselle rajojen asettamsitaq ja niistä kiinni pitämistä..

täytynee jutella miehen kanssa, josko tuntemukset muuttuisivat ihans illä.. tai ehkä tähän auttaa aika