N
NannaManna
Vieras
Mitä tehdä, kun uskonto ja uskominen Jumalaan on itselle hiljainen ja harras asia, sellainen josta en välitä puhua ja sitten kysellään että olenko todella uskis? Käynkö ihan todella kirkossa? Olenko ihan tyhmä?
En ole tyhmä, en sinisilmäinen enkä heikko ihminen. Uskon Jumalaan omalla tavallani ja kirkko, vaikka en siihen paljoa uskontoa enää liitä, on minulla rakas paikka jo lapsuudesta ja tunnen rauhoittuvani siellä. Tunnen olevani kotona. En noudata Raamattua kirjaimellisesti sillä näen sen ihmisen teoksena enemmän kuin Jumalan sanana. En usko, että Jumala tarvitsee kirkkoa mihinkään vaan on olemassa kaikkialla. Sinussa, minussa, puissa, taivaalla, maanpäällisissä asioissa, jopa tieteessä.
Onko muita joilla samanlainen ajatusmaailma?
En ole tyhmä, en sinisilmäinen enkä heikko ihminen. Uskon Jumalaan omalla tavallani ja kirkko, vaikka en siihen paljoa uskontoa enää liitä, on minulla rakas paikka jo lapsuudesta ja tunnen rauhoittuvani siellä. Tunnen olevani kotona. En noudata Raamattua kirjaimellisesti sillä näen sen ihmisen teoksena enemmän kuin Jumalan sanana. En usko, että Jumala tarvitsee kirkkoa mihinkään vaan on olemassa kaikkialla. Sinussa, minussa, puissa, taivaalla, maanpäällisissä asioissa, jopa tieteessä.
Onko muita joilla samanlainen ajatusmaailma?