Kun vauva ei viihdy mahallaan ja kääntyminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pallottaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pallottaja

Vieras
Miten vauvat on oppineet kääntymään jos ei viihdy mahallaan? Istumaan puskee kovaa aina kun on sylissä, mutta mahalleen laitettaessa alkaa maailmaa raastava huuto. Selällään on ihan tyytyväinen joitakin aikoja. Ikää on nyt 4kk.
 
Meillä tyttö ei myöskään viihtynyt mahallaan 3-4 kuisena, eikä se mahallaanolo itseasiassa yhtään nopeuta kääntymistä, sillä ensinhän vauva kääntyy tietoisesti selältä mahalle. Näin meilläkin, eikä oikeastaan ikinä oppinut kääntymään toisinpäin, mutta eipä tarvinnukaan kun kääntyi mahalle ja siitä sitten lähtikin eteenpäin. Mahalta selälle kääntyi vahingossa jo 2kk iästä lähtien, kun pää oli niin painava ja kallistui vähitellen ja humps, olikin kääntynyt.
 
Ei meidänkään kuopus tykännyt olla mahallaan, kun oli mahavaivoja kovasti ja pitkään. Oppi kääntymään mahalleen muistaakseni 7-kuisena, 8-kuisena kampesi sitten jo seisomaan. Istumaan älysin laittaa 6-kuisena ja siinä pysyikin vallan mainiosti, ja viihtyi hyvin leikkimässä. Ei tullut silti peppukiitäjää, vaan siirtyi istumasta vähitellen konttausasentoon. Niillä on ihan omat tavat kaikilla vauvoilla...
 
Ei viihdy meilläkää mahaltee vaikka on pari kertaa selältä mahaltee vahingossa kääntynytkin..Kaikki aikanaa...Tosin meillä ei viihytä enää selälteekkää juuri ollenkaa..rupee olee jo vähän hankalaa tää elo sen suhteen..
 
Meillä yksikään lapsista ei ole viihtynyt mahallaan, mutta kääntyneet ovat kuitenkin heti 3-kuisina. Jotenkin se mahalleen kääntyminen tuntuu olevan enemmän refleksi pienillä vauvoilla. Eli meillä oli sitten ongelma, kun vauvaa sai koko ajan olla kääntämässä takasiin selälleen, kun ei siinä mahallaan viihtynyt. Kaikki liikkuminen tuli sitten ihan ajallaan, vaikka mahallaan oltiin todella pieniä aikoija ennen kuin ryömimään oppivat. Neuvolassa aina hoettiin sitä samaa, että pitää pitää mahallaan. Itkevää vauvaa on tylsä pitää väkisin...
 
Meillä 3 lasta, jotka eivät aikoinaan viihtyneet mahallaan. 2 lasta oppi kääntymään 7 kk:n iässä, 1 oppi vasta 9 kk:n iässä. Kaksi oppi kävelemään 1 v 4 kk:n iässä ja yksi oppi 11 kk:n ikäisenä. Nyt ovat kaikki jo koululaisia ja erittäin liikunnallisia. Ei olisi silloin paikallaan kököttäviä vauvoja katsoessa uskonut, että 10 vuotta myöhemmin kaapit täyttyvät mitaleista ja pokaaleista :D
 

Yhteistyössä