synnytyksen jälkeinen masennus on tosi yleistä, paljon yleisempää kuin tiedetään koska valtasosa jää tilastojen ulkopuolelle. Asia on edelleen tabu ja siitä vaietaan paljon. On täysin normaalia tuntea ahdistusta, surua ja luopumisen tuskaan kun tulee äidiksi. Elämänmuutos on valtava. Ja tunteet lasta kohtaan ovat ristiriitaisia ja tulevat aina olemaan. Mutta senkin kanssa oppii elämään. Lapsi tavallaan vie sinulta tosi paljon jotain "omaa" mutta tilalle saat paljon sellaista mitä on tosiaan vaikea kuvailla. Omalle elämälle tulee syvempi tarkoitus lapsen kautta ja se on jotain todella tyydyttävää. Mutta matka ei ole helppo eikä täysin surutonkaan.
Jos kokee masennuksen ja alakulon oireita täytyy hakea apua. Se on äärimmäistä viisautta ja mahtavaa rakkaudenosoitusta lastaan kohtaan, että äiti huolehtii omasta terveydestään. Se voi olla raskasta, mutta kannattaa, koska elämä muuttuu paremmaksi ja tunteista pääsee eroon avun kautta. Ihan varmasti. Onneksi neuvoloissa ainakin suurimassa osassa osataan suhtautua asiaan vakavuudella. Ja jos ei osata, pitää vaan jaksaa hakea apua muualta.
Olen itse käynyt läpi jonkinasteisen synnytyksen jälkeisen masennuksen joten tiedän mistä puhun.
Tärekintä on että asiaa ei häpeä. Masennukseen sairastuu usein ihmiset jotka ovat tavallista tunneälykkäimpiä.
Jos kokee masennuksen ja alakulon oireita täytyy hakea apua. Se on äärimmäistä viisautta ja mahtavaa rakkaudenosoitusta lastaan kohtaan, että äiti huolehtii omasta terveydestään. Se voi olla raskasta, mutta kannattaa, koska elämä muuttuu paremmaksi ja tunteista pääsee eroon avun kautta. Ihan varmasti. Onneksi neuvoloissa ainakin suurimassa osassa osataan suhtautua asiaan vakavuudella. Ja jos ei osata, pitää vaan jaksaa hakea apua muualta.
Olen itse käynyt läpi jonkinasteisen synnytyksen jälkeisen masennuksen joten tiedän mistä puhun.
Tärekintä on että asiaa ei häpeä. Masennukseen sairastuu usein ihmiset jotka ovat tavallista tunneälykkäimpiä.