Kun vauvakuume jännittää

[Bubba]

synnytyksen jälkeinen masennus on tosi yleistä, paljon yleisempää kuin tiedetään koska valtasosa jää tilastojen ulkopuolelle. Asia on edelleen tabu ja siitä vaietaan paljon. On täysin normaalia tuntea ahdistusta, surua ja luopumisen tuskaan kun tulee äidiksi. Elämänmuutos on valtava. Ja tunteet lasta kohtaan ovat ristiriitaisia ja tulevat aina olemaan. Mutta senkin kanssa oppii elämään. Lapsi tavallaan vie sinulta tosi paljon jotain "omaa" mutta tilalle saat paljon sellaista mitä on tosiaan vaikea kuvailla. Omalle elämälle tulee syvempi tarkoitus lapsen kautta ja se on jotain todella tyydyttävää. Mutta matka ei ole helppo eikä täysin surutonkaan.

Jos kokee masennuksen ja alakulon oireita täytyy hakea apua. Se on äärimmäistä viisautta ja mahtavaa rakkaudenosoitusta lastaan kohtaan, että äiti huolehtii omasta terveydestään. Se voi olla raskasta, mutta kannattaa, koska elämä muuttuu paremmaksi ja tunteista pääsee eroon avun kautta. Ihan varmasti. Onneksi neuvoloissa ainakin suurimassa osassa osataan suhtautua asiaan vakavuudella. Ja jos ei osata, pitää vaan jaksaa hakea apua muualta.

Olen itse käynyt läpi jonkinasteisen synnytyksen jälkeisen masennuksen joten tiedän mistä puhun.

Tärekintä on että asiaa ei häpeä. Masennukseen sairastuu usein ihmiset jotka ovat tavallista tunneälykkäimpiä.

 

[mizela]

Mä en ekalla kerralla jännittänyt näitä asioita ku en sillätavalla kuumeillut vaan huomasin vaan joskus 6vkon jälkeen olevani raskaana. Mietin vaan pahoinvoinneissani et tän on paras olla tän arvoista. Ja kyllähän se on ollutkin. Synnytys oli karmea ja vuosi meni valvoessa mut kaikenkaikkiaan äitiys on ollut tosi opettavaista ja ihanaa. Vaikka vauva oli rakas niin tuntuu että vuosi vuodelta se rakkaus vaan kasvaa ja uskon et se kasvaa sen verran et se teini ikä menee saman äitinrakkauden piikkiin =) Nyt ku esikoinen on kohta kolme niin ollaan tässä nyt kk ruvettu yrittämään toista ja jollain tavalla jännittää ihan kauheesti kanssa kun ekaa kertaa ollaan tekemässä tietoista valintaa että "nyt me halutaan vauva meille". Lähinnä jännittää että koska saadaan kertoa asiasta kaikille, maha alkaa näkyä, kuinka jännää on se eka ultra ja miten esikoinen suhtautuu sisarukseen. Myös jännittää et jos asiat ei menekään yhtä helposti kuin ekan kanssa, mitä jos tulee keskenmenoja tai en raskaudu ollenkaan, koliikki... Tää kuumeilu vaihe on kyllä kieltämättä aika kihelmöivä =)