Kun ystävyys alkaa hiipua :(

[Yksin jäänyt]

Mulla on ystävä, jonka kanssa olemme olleet kuin siskot noin 6v.
Ennen tehtiin kaikkea yhdessä ja reissuttiin porukalla (minä ja mieheni ja hän puolisoineen). Lomille suunniteltiin yhteistä tekemistä ja puolin jos toisin pyydettiin kaveria aina juttuihin mukaan.
No... meille syntyi lapsi pari vuotta sitten. pikkuhiljaa yhteydenpito on alkanut hiipua. Ystäväni ei juurikaan pidä lapsista ja vaikka on lapsemme kummi, ei juurikaan ole kiinnostunut hänestä. Sekin olisi (kai) ihan ok, mutta nyt on alknut vissiin minunkin seura nyppimään Vaikka mä ehdotan mitä niin mikään ei käy. Aina on sopinut menoja jonkun toisen kaverin kanssa tai sit juuri se mun ehdottamani juttu ei kiinnosta. Mä en todellakaan puhu vain lapsestani sille, että sekään ei voi olla syynä. Voin lähteä vaikka baariin tms. kun lapsenvahti kyllä järjestyis, mutta eipä ole enää mukaan pyydetty. Lisäksi hän usein on puhunut, miten kauheeta olis elää maalla omakotitalossa ja lapsi olis ja ei pääsis minnekään jne. Eli just kuin mun elämä, paitsi että mä pääsen jos haluan. En vaan jaksa viikolla riekkua kapakassa, tai viikonloppuisinkaan usein.
Mua loukkaa että olen jäänyt ihan ulkopuolelle. Toisaalta olen myös ajatellut, että ei tupata kun ei tykätä. Jos ystävyys mitataan siinä, miten paljon jaksaa juosta kulttuurielämässä tai dokaamassa niin sit se varmaan oli tässä.
Kiva vaan kun hän on ainut kenen kanssa olen oikeasti ikinä ollut niin läheinen ystävä.

 

["mami"]

Samoja fiiliksiä täällä, lapsettomat sinkkukaverit on kyllä jättäytyneet todella sivuun lapsen tulon jälkeen. Onneksi on pari hyvää kaveria, joilla on muksuja.. On se elämä vaan niin erilaista, eikä tosiaan baareissa juokseminen ja perhe-elämän yhteensovittaminen on kyl aika mahdotonta joten kyllä ne baarit jää kakkoseksi..

 

["Mä"]

No, elämä on. Ystäviä tulee ja menee, ja vihamiehiä kertyy.
Ehkäpä ystävällesikin vielä iskee joskus vauvakuume, ja sitten hän joutuukin muuttamaan katsantokantaansa..
Täytyy sanoa, että onneksi mä olen toistuvasti lapsesta saakka tullut niinsanottujen ystävien hylkäämäksi, ja nykyään osaan olla ihan tyytyväinen yksikseni ja riippumattomana kenenkään kaveruudesta.
Ei tuo sun ystäväsi niin fiksulta kuulosta, että kannattaa moista surra.

 

[koettu molemmin puolin]

lapsettoman kateus on usein niin kova, että sitä ei ole varaa itse tiedostaa ollenkaan. ja miksei mustasukkaisuuskin, kun semmoinen kävelevä vaahtosammutin tulee ja varastaa hänen paikkansa. mutta harva kehtaa myöntää olevansa mustasukkainen vaahtosammuttimelle.

luulen että ainoa toimiva konsti olisi laittaa ystävä hoitamaan lasta senverran paljon, että heidän välilleen muodostuu side.

 

[aijaa]

luulen että ainoa toimiva konsti olisi laittaa ystävä hoitamaan lasta senverran paljon, että heidän välilleen muodostuu side.

Mut eihän tämä ystävä pitänyt lapsista? Ja vaikka pitäisikin, niin ei ystävän tarvitse hoidella toisen lasta tai muodostaa siihen sen kummempia siteitä.

 

[alkuper.]

Mut eihän tämä ystävä pitänyt lapsista? Ja vaikka pitäisikin, niin ei ystävän tarvitse hoidella toisen lasta tai muodostaa siihen sen kummempia siteitä.

No mä kaipaan ystävääni olemaan mun ystäväni. Ei hänen tarvii mun lasta hoitaa tms. enkä todella aio väkisin niille mitään sidettä muodosta.
Mä kaipaan ystäväää juuri kaikkeen lapsettomaan!! puhumaan muusta kuin lapsesta tai kotihommista ja tekemään kaikkea lapseen liittymätöntä.

 

[koettu molemmin puolin]

No mä kaipaan ystävääni olemaan mun ystäväni. Ei hänen tarvii mun lasta hoitaa tms. enkä todella aio väkisin niille mitään sidettä muodosta.
Mä kaipaan ystäväää juuri kaikkeen lapsettomaan!! puhumaan muusta kuin lapsesta tai kotihommista ja tekemään kaikkea lapseen liittymätöntä.

No sitten sanot sille, että kaipaat patsy stonea etkä äidinhuolten kuuntelijaa tai osallistujaa.

Ystävyys ei kestä sitä, että väliin tulee kolmas, ellei sitä kolmatta oteta systeemiin mukaan. Jos kestää, niin kysymys ei ole ystävyydestä vaan jostain muusta. Ystävä rakentaisi sen suhteen ystävän lapseen myös. Jos toinen roikkuu kuviossa mukana aina vain mutta suhdetta ei rakenneta, niin etääntyminen seuraa jossain vaiheessa. Lapset poissulkeva ystävyysviritelmä kostautuu viimeistään sitten, kun lapset kasvavat. Eivät koe itseään täysivaltaisiksi ihmisiksi, ja alkavat puolestaan sorsia patsya.

Useimmat eivät kuitenkaan halua patsyksi, joten ottavat sitä etäisyyttä sitten mieluummin, kun kerran ystävän roolia ei ole tarjolla eikä perheeseen haluta toista edes yrittää kytkeä. Nykyisinhän kytkeminen ei ole ollenkaan muotia. lapset jäävät tuossa kovin vähien aikuissuhteiden varaan sitten, mikä on todella surullista, kun perheetkään eivät pysy kasassa. Ja vanhemmat suorastaan pitävät tätä eristämistä hyveenä.

 

[koettu myös]

Tutulta kuulostaa. Lohdutuksen sanana voin sanoa, että kun silmäsi avautuvat, ja et enää sure menetettyä ystävää, niin tajuatkin kuinka välinpitämätön ja turha ystävä hän oli! Sellainen ei ole aito ystävä, joka ajaa vain omaa etuaan! Häntä ei enää kiinnosta elämäsi, nyt kun sinulla on lapsi. Tai voihan olla että hän on salaa kateellinen kuviostasi; miehestäsi tai lapsestasi tai omakotitalosta...tiedä häntä. Mutta sellaisella ystävällä ei tee mitään, joka on tukena vain silloin kun hän itse haluaa tukea/ystävyyttä/seuraa tms. Äitiyteen kuuluu monta irroittautumista menneestä, koska lapsi on kuitenkin loppuelämäsi se ykkösasia...millään muulla ei ole enää niin väliä. Opit ehkä tämän,kunhan lapsesi kasvaa hiukan...nyt hän on varmaan vasta vauva? Elämä tuo uusia tuttavuuksia!!

 

[koettu molemmin puolin]

Tutulta kuulostaa. Lohdutuksen sanana voin sanoa, että kun silmäsi avautuvat, ja et enää sure menetettyä ystävää, niin tajuatkin kuinka välinpitämätön ja turha ystävä hän oli! Sellainen ei ole aito ystävä, joka ajaa vain omaa etuaan! Häntä ei enää kiinnosta elämäsi, nyt kun sinulla on lapsi. Tai voihan olla että hän on salaa kateellinen kuviostasi; miehestäsi tai lapsestasi tai omakotitalosta...tiedä häntä. Mutta sellaisella ystävällä ei tee mitään, joka on tukena vain silloin kun hän itse haluaa tukea/ystävyyttä/seuraa tms. Äitiyteen kuuluu monta irroittautumista menneestä, koska lapsi on kuitenkin loppuelämäsi se ykkösasia...millään muulla ei ole enää niin väliä. Opit ehkä tämän,kunhan lapsesi kasvaa hiukan...nyt hän on varmaan vasta vauva? Elämä tuo uusia tuttavuuksia!!

No tämä oli osittain mun pointti, että se kateus ja mustasukkaisuus on luonnollista tuossa tilanteessa, ja siitä pitäisi auttaa ystävää pääsemään yli, jos siis itse on mielestään oikeasti ystävä eikä vain itsekeskeinen ja välinpitämätön tuttava. Millään muulla pitäisi olla väliä, etenkin kun se on lapsenkin etu, että äidillä on hyvät ja syvät ystävyyssuhteet hengissä. Ystävän pitäisi olla yksi lapsenkin tärkeimmistä ihmisistä, ja jos tätä roolia ei edes tarjota, sitä on vaikea ottaa.

Ei ystävyyttä pidä lopettaa siksi, että toisella on vaikeita tunteita ja kriisi. Sitten voi ehkä luovuttaa, jos toinen ei yrityksistä huolimatta saa tunteitaan kuriin muutaman vuodenkaan aikana.

 

[joku vain]

Harva ystävä on ikuinen. Ystävät vaihtuvat elämäntilanteen mukaan. Se pitää vaan hyväksyä, niin tylsää kuin se onkin. Mutta helpottaa, kun ymmärtää asian.

 

[koettu molemmin puolin]

Harva ystävä on ikuinen. Ystävät vaihtuvat elämäntilanteen mukaan. Se pitää vaan hyväksyä, niin tylsää kuin se onkin. Mutta helpottaa, kun ymmärtää asian.

Tuolla asenteella näin varmasti onkin. Tarkoitus kuitenkin olisi pyrkiä ikuiseen ystävyyteen, eikös, ja muu on epäonnistuminen?

Näen asian mieluummin niin, että ystävyydessä voi tulla pitkäkin vaihe, jolloin ei voida olla juurikaan tekemisissä. Kuitenkin yhteisen taustan pitäisi painaa niin paljon, että jatkossakin voidaan edes ajoittain osoittaa välittämistä ja sitä, että toinen on edelleen ajatuksissa ja muistoissa. Ja voitaisiin kertoa iän tuomia oivalluksia ja ajatuksia siitä, keitä ollaan oltu ja keitä ollaan nyt.

En pidä hylkäämistä kovin aikuisena puuhana. Ihmiset eivät ole kertakäyttötavaraa sitten kuitenkaan, eikä heihin kannata suhtautua kuluttaja-asenteella.