H
"hohhoijaa"
Vieras
Ollaan tunnettu pitkään. Molemmat töissä ja koulussa, miesystävät ja harrastuksia, joten nähdään joskus enemmän ja joskus vähemmän. Mutta parin vuoden aikana homma on mennyt sellaiseksi, että kaveri ei juurikaan oma-aloitteisesti ota yhteyttä, minä olen aina se, joka ehdottaa tapaamisia, yhteistä tekemistä. Hänellä on aina menossa jotain, ei jaksa, ei ehdi ja jos nähdään, niin aina hänen ehdoillaan ja muut asiat menevät edelle. Mulle jää aikaa lähinnä, jos joku muu juttu/tapaaminen peruuntuu/ei ole muutakaan, silloin jää pieni väli.
Ymmärrän, että ihmisillä on omat elämät, mutta kyllä mulla on läheisille ihmisille aina määrävälein aikaa, muutakin kuin kiireisiä jämäpaloja. Ihan yhtälailla minäkin teen töitä, harrastan ja opiskelen, mutta hänen menonsa tuntuvat olevan aina se, jonka mukaan pitää mennä.
Tapaamisissa hän kyllä kysyy kohteliaasti, mitä mun elämään kuuluu, mutta ei sitten oikein jaksa kuunnella ja juttu kääntyy heti hänen elämäänsä, kun siinä tapahtuukin niin paljon enemmän, aina on jotain meneillään, uudet tuulet puhaltavat ja jotain ihanaa/ei niin ihanaa on tapahtunut. Kuuntelen ja iloitsen, otan osaa, mutta tahtoisin aitoa kiinnostusta myös omiin juttuihini.
Keksustelun lomassa näprää koko ajan puhelinta, jää juoruamaan puhelimessa jos joku soittaa, vaikka mulla oli juttu kesken. Keskeyttää omilla kommenteillaan, pyytää anteeksi, mutta sitten taas ei keskity ja alkaa puhua päälle jostain muusta/sopii jo uutta tapaamista tai pyytä muita kavereita käymään ja jää sitten juoruamaan heidän kanssaan. Välillä puolella korvalla kysyy/kommentoi jotain.
Silloin kun muut kaverit ovat menossa/on rakkaushuolia/tylsää/kipeänä, niin soittaa kyllä ja penää seuraksi. Silloin vietetään aikaa yhdessä ja on tosi kivaa, mutta kun taas menee paremmin, niin mua ei ole olemassakaan.
Ymmärrän, että ihmisillä on omat elämät, mutta kyllä mulla on läheisille ihmisille aina määrävälein aikaa, muutakin kuin kiireisiä jämäpaloja. Ihan yhtälailla minäkin teen töitä, harrastan ja opiskelen, mutta hänen menonsa tuntuvat olevan aina se, jonka mukaan pitää mennä.
Tapaamisissa hän kyllä kysyy kohteliaasti, mitä mun elämään kuuluu, mutta ei sitten oikein jaksa kuunnella ja juttu kääntyy heti hänen elämäänsä, kun siinä tapahtuukin niin paljon enemmän, aina on jotain meneillään, uudet tuulet puhaltavat ja jotain ihanaa/ei niin ihanaa on tapahtunut. Kuuntelen ja iloitsen, otan osaa, mutta tahtoisin aitoa kiinnostusta myös omiin juttuihini.
Keksustelun lomassa näprää koko ajan puhelinta, jää juoruamaan puhelimessa jos joku soittaa, vaikka mulla oli juttu kesken. Keskeyttää omilla kommenteillaan, pyytää anteeksi, mutta sitten taas ei keskity ja alkaa puhua päälle jostain muusta/sopii jo uutta tapaamista tai pyytä muita kavereita käymään ja jää sitten juoruamaan heidän kanssaan. Välillä puolella korvalla kysyy/kommentoi jotain.
Silloin kun muut kaverit ovat menossa/on rakkaushuolia/tylsää/kipeänä, niin soittaa kyllä ja penää seuraksi. Silloin vietetään aikaa yhdessä ja on tosi kivaa, mutta kun taas menee paremmin, niin mua ei ole olemassakaan.