K
ks
Vieras
Minulla eilen neuvola.Kaikki hyvin ja kuulemma vauva kuulostaa edelleen erittäin hyvin voivalta kun sydän äänet ovat niin hyvät ja napakat.
Supistuksia ollut silloin tällöin mutta niitä oikeita on tuskin ollut kuin muutaman kerran ehkä.Kun ei ole varma mikä on oikea ja mikä ei.
Nyt terveydenhoitaja sitä mieltä että eivät antaisi mennä ainakaan lasketunajan yli kun tunnusteli vauvaa.Aikaisemmin muutama viikko sitten toine terveydenhoitaja sanoi että antavat vauvan varmasti syntyä sitten kun syntyy.No maanataina se selviää kun pääsen raskausdiabeteksen takia toiseen ultraan.Siellä katsotaan vauvan koko ja synnytystapa.
Tiistaina kävimme tutustumiskierroksella synytysosastolla.Muuten mukava juttu mutta itse synnytyssali ei meidän sairaalassa tunnu kaikkein viihtyisimmältä ja rentouttavimmalta paikalta.Tilat varmaankin pysyneet suurinpiirtein samana 50 vuotta
.
Synnytys alkaa jo pikku hiljaa jännittämään sillä viime yönä valvoessani piti ensimmäisen kerran oikei kunnolla miettiä synnytystä.En vielä sentään kyllä unia ole nähnyt.Viime yö oli taas niitä inhottavimpia.Ensiksikin sain unen päästä kiini noin 2.30 ja sen jälkeen olin tunnin välein vessassa ja siihen pääle vielä se että vasen kylki oli puutuneena ja välillä vauva painoi kohdussa.
Odotan jo innolla sitä päivää että vauva syntyy.Tänään rv 37+6.