Kuuluuko mielestäsi uhmaikä lapsen terveeseen kehitykseen?

[Tanja]

Totta ihmeessä lapselle kuuluu uhmaikä ! Mun mielestä se on ihan perusterveen ihmislapsen normaalia kasvun kulkua. Itsestäni olisi suuresti outoa mikäli lapsi ei osaisi uhmata, sillä kuka nyt purematta nielee kaiken... Lapsen etsiessä rajojaan hän myös kyseenalaistaa kaiken ja oppii siinä sivussa ilmaisemaan itseään ja omia mielipiteitään, oppii kriittisyyttä ja ennen kaikkea saa ensi maistit omasta persoonallisuudestaan, itsestään. Joten - on ihan hemmetin tärkee juttu! Ja vaikka mulla on kaksi oikein uhmakasta kaveria hillumassa tuvassa, niin voi juku, että ne siinä rasittavuudessaan ovat aivan ihastuttavia ja niin rakastettavia, ettenkö hetkeäkään epäilis heidän onnistuvan elämässään .

 

[Minerva McGarmiwa]

kyl

 

[kyllä]

Uskon tietäväni, että sen voimakkuus riippuu todella paljon lapsen perustemperamentista. Jossain muodossa tulee varmaan kaikille. Ympäristökin tietysti vaikuttaa siihen, miten ko ikä ilmenee.

Ympäristö ja lapsen uhmaan reagoiminen vaikuttavat myös todella paljon synnynnäisen temperamentin lisäksi uhman kestoon ja laatuun.

Missä mielessä vaikuttaa? Miten siihen pitäis reagoida että se kestäis mahdollisimman vähän aikaa?[/quote]

Itse opetan lapselle paljon tunteiden hallintaa. Eli selitän, että nyt sulla on nälkä ja siksi kiukuttaa. Annan ruokaa. Sen jälkeen jutellaan siitä, että no huomaistko nyt on paljon parempi mieli. Tietysti tässä pitää vähän haistella, että mistä tällä kertaa kiukku johtuu. Mutta yleensä varsinkin äidit aika hyvin tietävät mistä kenkä puristaa.

Kaupassa kiukutteluun tarjoan syyksi usein väsymystä jne.

Juttelen myös silloin lapselle tunteista, kun hänellä ei ole uhma päällä. Eli kerron, että joskus kiukuttaa, kun on nälkä tai väsyttää tai harmittaa, että äiti hoitaa vauvaa jne. Sitten kerron, että pahaa mieltä voi hoitaa syömällä, lepäämällä, katsomalla kirjaa jne.

Syliin otan myös herkästi uhman tullessa ja pidän siinä sen aikaa kun uhma menee ohi, samalla pyrin kiinnittämään huomiota muualle jolloin uhma menee ohi nopeammin.

Näin lapsi huomaa vähitellen, että oho, hänhän saa hallittua tunteitaan eikä tunteet vie häntä mukaanaan (näinhän käy, jos aikuinen lähtee lapsen uhmaan mukaan esim. huutamalla, raivoamalla tai sitten jos aikuinen nauraa lapselle tai suhtautuu väheksyvästi lapsen pahaan mieleen eikä auta häntä yhtään kanavoimaan tunteitaan hyvällä tavalla).

 

[Ei kuitenkaan niin]

Kun ei ehdi reagoida mitenkään kun tolla on jo kiukku päällä..ehtiskin selittää jotain mut pikkuasiatkin saa huudon ja esineiden heittelyn/vast. aikaan.

 

[Heavyfreak]

Kannattaa lukee kokonaan tuo MLL:n juttu, se on tosi hyvä Siel on vaikka minkälaista juttua, vinkkejä jne. Älyttömän pitkä se on, mäkin meinasin sen tulostaa ni ei tarvii noin pitkää juttua ruudulta lukee

 

[Ei kuitenkaan niin]

Kannattaa lukee kokonaan tuo MLL:n juttu, se on tosi hyvä Siel on vaikka minkälaista juttua, vinkkejä jne. Älyttömän pitkä se on, mäkin meinasin sen tulostaa ni ei tarvii noin pitkää juttua ruudulta lukee

Mä oon kyllä lukenut sen, useaan otteeseen. Vaan tilanteet tulee niin yllättäen ja USEIN, ettei osaa/jaksa/pysty toimiin oppikirjojen mukaan. Alan oleen ihan loppu :/

 

[neiti Dina]

kyllä täälläki ollaan sitä mieltä että kuuluu. Meillä on todella vaativa ja temperamenttinen lapsi, mut siitä huolimatta tässä 2v synttäreiden lähestyessä huomaa selkeät MINÄ ITSE ja EI-jutut.

Uhma kuuluu kaikkien lasten kehitykseen, toisilla se näkyy enemmän (raivoamista, itkua, tappelua joka halvatun päivä joka halvatun asiasta), toisilla taas vähemmän. On se vaan kumma kun ne lapsetkin on niin erilaisia....

 

[Valaja]

Kyllä kuuluu.

 

[kyllä]

Kun ei ehdi reagoida mitenkään kun tolla on jo kiukku päällä..ehtiskin selittää jotain mut pikkuasiatkin saa huudon ja esineiden heittelyn/vast. aikaan.

Silloin voi tehdä esim. niin että ottaa syliin sen jälkeen, kun lapsi on rauhoittunut voi selittää, että sulla oli paha mieli ja suututti, mutta kun olit sylissä rauhoittumassa niin kiukku meni ohi. Ja se on mielestäni tärkeää myös, että kertoo lapselle, että kaikkia joskus kiukuttaa ja suuttua saa. Ja ettei lasta moiti tai tuomitse siitä kiukusta, tekoja voi moittia, esim. ei saa heittää tavaroita, mutta siitä ei saa moittia, että lasta kiukuttaa (hän kun ei kiukulleen mitään vielä mahda).

 

[Mamma-78]

Kuuluu

 

[M Y R K K Y]

Kuuluu.
Ja itse todella muutaman vahvan uhmakauden kokeneena aina koitan miettiä että tuosta lapsesta kasvaa todellakin vahva persoona,kukaan ei tallo häntä jalkoihinsa.

Musta on hienoa että lapsi alkaa hoksaamaan ja kyseenalaistamaan tiettyjä juttuja.Ja sitten ollan yhdessä juteltu niistä,että pitääkö muuttaa ja jos on erittäin pätevä syyt,ymmärtää se lapsikin sen vielä paremmin.

Musta on typerää että lapsi uskoo vain kun sanoo EI.
Ihanaa kun kysyy miksei saa tehdä tai miksi saa.

Aina silloin hymyilen hiljaa sisäänpäin ja aattelen että ihana tiedonhaluinen äidin mussu!!
Ja upeeta miten pienessäkin päässä raksuttaa.

Ja vähän isommassakin..esim murkkuikäinen.
Meillä on hirmu antoisia keskusteluja 15 vee pojan kanssa.
Ei todellakaan ole tyhjäpää se kaveri.

 

[helmeilevä urpo]

kyllä se uhmaikä kuuluu kehitykseen :xmas: joillakin lievempänä ja toisilla pahemmin. kuinkas sitä muuten oppii niitä rajoja ja asioita kuin kokeilemalla B)

 

[kyllä]

niin ja positiivinen palaute lapselle on tosi tärkeää just uhmassa!

 

[Heavyfreak]

 

[Lapsen kehityksen tukeminen]

niin ja positiivinen palaute lapselle on tosi tärkeää just uhmassa!

Näin ja kuuluu todellakin.

T: alaa opiskeleva ja 2 lasta itelläkin.

 

[vieras]

Kuuluu. Esikoisella alkoi 1½v ja jatkuu nyt4½ edelleen. Kuopuksella on alkanut kuukausi pari sitten täyttää marraskuun lopussa 2v.

 

[hoya bella]

Tietysti uhma kuuluu lapsen terveeseen kehitykseen!

 

[Sabira]

Tottakai kuuluu.

 

[Heavyfreak]

Kuuluu. Esikoisella alkoi 1½v ja jatkuu nyt4½ edelleen. Kuopuksella on alkanut kuukausi pari sitten täyttää marraskuun lopussa 2v.

Ai, teillä kans jatkuva uhma Sama se on täällä, uhmaa uhmaa vaan, nimitys vaan vaihtuu

Nimimerkillä Murrosikää odotellessa..

 

[helmeilevä urpo]

Kuuluu. Esikoisella alkoi 1½v ja jatkuu nyt4½ edelleen. Kuopuksella on alkanut kuukausi pari sitten täyttää marraskuun lopussa 2v.

Ai, teillä kans jatkuva uhma Sama se on täällä, uhmaa uhmaa vaan, nimitys vaan vaihtuu

Nimimerkillä Murrosikää odotellessa..

no mutta sehän on hienoa aikaa saa kuulla totuuksia itsestään

 

[The Urpoileva Helmi]

ei kuulu, meillä ei ole uhmaikäisiä lapsia.
valehtelenko lisää, vai uskotaanko tällä :saint:

 

[Heavyfreak]

Kuuluu. Esikoisella alkoi 1½v ja jatkuu nyt4½ edelleen. Kuopuksella on alkanut kuukausi pari sitten täyttää marraskuun lopussa 2v.

Ai, teillä kans jatkuva uhma Sama se on täällä, uhmaa uhmaa vaan, nimitys vaan vaihtuu

Nimimerkillä Murrosikää odotellessa..

no mutta sehän on hienoa aikaa saa kuulla totuuksia itsestään

Mun oma murrosikä on jääny pysyvästi mun mieleen.. :| Taitaa noi murkkuikästen lausahdukset kuitenki aika universaaleja olla. "V***u, sä tajua mistään mitää!!" ja sitä rataa..

 

[helmeilevä urpo]

jep itse tiesi kaiken mut jälkikäteen kun ajattelee niin eipä tuota tiennyt paskaakaan

 

[Champion]

Toivottavasti.. Tai sit oon ihan vinksallaan noiden kasvatuksen kanssa..

 

[viisi kasvattanut]

Mun mielestä ehdottomasti kyllä! Se on todella tärkeä kehitysvaihe.

Tässä aiheeseen liittyvää MLL:n sivuilta:

Uhmaikä
Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4-5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.

Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.

Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.

Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.

http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa.php#kolmas

Onhan se sitä minä itse aikaa mutta ei varsinaista uhmaa jos saa mahdollisuuksia kuten ei murkkuikäkään vaikea tarvitse olla jos lapsilla vapautta ja vastuuta.