Ihan aloituksen mielipiteeseen vastaus, en lukenut muita kommentteja ja sanon vaan oman mielipiteen (vaikkei sitä ehkä halua kukaan kuulla

)
Yleisesti ottaen olen sanonut, että kaikki on erillaisa ja erillaiset toimintatavat sopii erillaisille ihmisille, MUTTA työn ohella paljon harrastuksia ja pieni lapsi ei ehkä ole se kaikkein paras ratkaisu, ellei siellä kotona hääri tyyliin aupair, mummu, ylitsepääsemättömän hyvä ystävä/perheenjäsen. Lapsi voi nauttia ja olla kiintynyt vanhanajan tyyliin johonkin muuhunkin aikuiseen kuin omiin vanhempiinsa ja se on ihan jees. Nykyisin vaan on aika harvoin sellasta.
Meille on tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi (meillä osa-aikauusioperhe) ja mies on kovin huolissaan siitä, ettei voi sitten mennä tulla olla miten huvittaa ja pitää sitä hyvin suurena pelokkeena onnistumiseen. Mies ei jotenkin ymmärrä sitä, että olen erittäin kotiäiti ja ei ole haluja mennä ja olla vapaasti vaan mulle se nautinnon lähde on olla sen ihanan vauvan kanssa sen koko vauva-aika ja en halua luopua sanotaan nyt 9kk:n aikana monestakaan päivästä olla vauvan kanssa, koska ne kasvaa ja on todettu jo, että läheisellä vauva-ajalla saadaan aikaan toimeliaita, itsenäisiä ja tyytyväisiä isoja lapsia jotka ihan haluaa mennä mummulle, ukille, tädille.
Toisaalta taas kun ihmiset on erillaisia, ehkä joillekkin perheille on parempi, että vanhemmat harrastaa paljon ja lapsi on hoidossa muualla enemmän kuin toisissa perheissä, jos elämä sitten perheenä on kaikille osapuolille tyydyttävämpää. Mene ja tiedä, useimmiten kuitenkin näkee tyytymättömiä lapsia. Ja tässä muutama viikko takaperin on tavattu 11v poika joka puhuttelun seurauksena lipsautti, ettei saa mennä kotia, äiti kiels. No, poliisi-setä lupas, että lastensuojelulle tehdään ilmotus ja ne tarkastaa mamman kunnon lapsen mennessä kotiin. Me aikamoisesti purettiin työkaverin kanssa asiaa, joka sattuu olemaan isäihminen ja todettiin, että on välillä todella vaikeaa olla, kun tekee mieli ottaa se lapsi itselleen ja luoda kunnolliset olosuhteet.