H
"harmi"
Vieras
Tulipa vaan mieleen, kun usein keskusteluissa tulee ilmi, että onneksi lapset oli nukkumassa kun riideltiin tms. että todellakaan läheskään aina ne lapset eivät nuku ja kuulevat kaiken (myös itse lapsena tämän kokenut valitettavan usein).
Tänään päiväkodissa kun vein omiani, toisen ryhmän poika kysyi, että tuleeko teidän isä isänpäiväkahville ja sanoin että kyllä tulee. Niin tämä minulle vieras poika alkoi kertomaan, kuinka heillä isällä ja äidillä on riitaa ja kun ne aina vaan tappelee. Sanoin, että niin voi joskus aikuisilla käydä jos tulee erimielisyyksiä, niin poika vaan totesi ihan nimeltä toisen miehen , josta riitaa aina aiheutuu
Tuli tosi kurja olo toisen puolesta, olisi tehnyt mieli mennä halaamaan sitä reppanaa.
Mielestäni on ok, että lapset näkevät aikuisten erimielisyyksiä ja sopimisia. Mutta jos riidat on jatkuvia, niin ei se kyllä hyvää lapsille tee niitä kuunnella. Voin vain kuvitella, millaisia riitoja tuossa perheessä käydään. Toivottavasti vain sanallista. Muistui vain vähän liikaa oma lapsuus mieleen, kun isä syytteli äitiä (aiheetta) vieraissa käynnistä ja riidat meni huudoksi ja lyömiseksi ja kuinka pelkäsin.