Kyllä on saanu elämänsä sekasin... (neuvoja vanhemmilta ja viisaammilta,kiitos)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja VT
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

VT

Vieras
En sit kaipaa mitään moraalisaarnaa, syyllinen olo jo muutenkin. Kaipaan neuvoja ja mielipiteitä ehkä saman kokeneilta, jotta saisi tuota pääkoppaa johonkin järjestykseen.

Tilanne siis se, että minulla on toinen mies, tavallaan. Suhde ei ole fyysinen. Haluaisin kyllä sitä, mutta en pystyisi enää katsomaan omaa miestä silmiin sen jälkeen. Kyse on siis pelkästään tunteista ja yhteydenpidosta.

Omassa liitossa tilanne on ollut vaikea jo vuosia. Tässä nyt en sen kummemmin ongelmia ala selvittää, mutta en ole ollut onnellinen. Joskus olen ajatellut, että ehkä joskus löydän jonkun muun, jonka kanssa voisin olla onnellinen. Miehelle olen näistä tunteista kertonut. Tilanne meni siihen, että oltiin eroamassa joku aika sitten. Kuitenkin sitten jatkettiin yhdessä, koska hän lupasi viimeinkin tehdä kaikkensa tämän suhteen eteen.

Mutta minun on vaikea keskittyä tähän nykyiseen suhteeseen, koska ajatukset on koko ajan tässä toisessa miehessä. Hänen kansaan on niin helppo ja mukava olla, toisin kuin oman miehen. En tiedä mitä tekisin... Jos tekisin vain omien tunteitten mukaan, tällä hetkellä haluaisin olla tämän toisen miehen kanssa. Mutta en kuitenkaan ole varma haluanko ihan oikeasti erota tästä nykyisestä. On meillä kuitenkin ollut paljon hyvääkin vuosien aikana. Lisäksi molemmat ollaan perheellisiä, joten tässä menisi kaksi perhettä hajalle. Ja jos sitten se uusi suhde ei toimisikaan...sais kyllä olla ylpee itestään siitä kaikesta sotkusta. Mutta entä jos tässä nyt olisi se ihminen jota on kaivannut...
 
-tahto on se tärkein, ei rakkaus tai ihastus tai muunlainen toisen perään haikailu
-keskitä kaikki tunteesi omaan mieheesi, niin pian huomaat rakastavasi häntä enemmän kuin pitkään aikaan
-ole miehellesi hellä, koskettele, silittele, suukottele -> se parantaa suhdettanne ja tarttuu, miehesikin alkaa tehdä samoin sinulle
-onko tunteesi sitä toista kohtaan ihan oikeaa ihastusta tai rakkautta, vai vain ihastumista siihen tunteeseen?
 
Mä luulen että onni löytyy kyllä nykyisenkin miehen kanssa ajan ja työn tuloksena,mutta siihen tarvitaan kaksi osallistujaa.Toisaalta jos et ole onnellinen niin miksi pitäisi jäädä huonoon parisuhteeseen??lasten takia??Kyllä ne lapsetkin voi hyvin jos äitikin voi :) nimim.kokemusta on..Mietit ja puhut MOLEMPIEN ukkojen kaa (eri aikaa)ja teet päätöksesi ajan kanssa!
 
Vaikea tilanne,enkä osaa neuvoa.
Kahden perheen hajottaminen on iso askel, olisitko valmis ottamaan sen askeleen oikeasti, entäs tämä toinen mies?
Pelkkää tunteenpalon ääntä ei aina ehkä kannata seurata.
Luuletko, että jos eläisit arkea tämän toisen miehen kanssa, että arjessakin rinnallasi hän olisi se, jonka kanssa haluaisit olla ja elää.
Jos tätä toista miestä ei olisi, haluaisitko elää nykyisen miehesi kanssa. Onko näitä tuntemuksia ollut, jo ennenkuin tämä toinen mies tuli kuvioihin?
Ja uskotko, että nykyinen miehesi on valmis todella panostamaan suhteeseenne ja että voisitte saada sen toimimaan.
Mieti, mitä menetät jos perheesi hajoaa, ja menetät nykyisen miehesi.. sen ehkä osaat jollain tapaa arvioida. Sitä, mitä sitten taas saisit, sitä taas et voi varmuudella tietää.

Voisiko ruoho vain näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella?

 
Ei tässä nyt suinpäin mihinkään olla lähdössä. Enkä todellakaan halua toisen perhettä rikkoa, ihan itse osaa varmasti päättää mitä tekee. Enkä halua omaakaan perhettä hajottaa, mutta...
Mitä ollaan juteltu, niin ei ainakaan vaikuta että haluaisi vaan vaihtelua. Mutta kun ei siitä tulevaisuudesta kuitenkaan tiedä
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu -:
-tahto on se tärkein, ei rakkaus tai ihastus tai muunlainen toisen perään haikailu
-keskitä kaikki tunteesi omaan mieheesi, niin pian huomaat rakastavasi häntä enemmän kuin pitkään aikaan
-ole miehellesi hellä, koskettele, silittele, suukottele -> se parantaa suhdettanne ja tarttuu, miehesikin alkaa tehdä samoin sinulle
-onko tunteesi sitä toista kohtaan ihan oikeaa ihastusta tai rakkautta, vai vain ihastumista siihen tunteeseen?

Tiedän, että tahto on tärkein. En vaan tiedä riittääkö se, jos rakkaus on hävinnyt siinä matkalla.
Mies (oma) on kyllä minulle hellä, minua se vain ahdistaa tällä hetkellä
 
Alkuperäinen kirjoittaja VT:
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu -:
-tahto on se tärkein, ei rakkaus tai ihastus tai muunlainen toisen perään haikailu
-keskitä kaikki tunteesi omaan mieheesi, niin pian huomaat rakastavasi häntä enemmän kuin pitkään aikaan
-ole miehellesi hellä, koskettele, silittele, suukottele -> se parantaa suhdettanne ja tarttuu, miehesikin alkaa tehdä samoin sinulle
-onko tunteesi sitä toista kohtaan ihan oikeaa ihastusta tai rakkautta, vai vain ihastumista siihen tunteeseen?

Tiedän, että tahto on tärkein. En vaan tiedä riittääkö se, jos rakkaus on hävinnyt siinä matkalla.
Mies (oma) on kyllä minulle hellä, minua se vain ahdistaa tällä hetkellä

joskus tuntuu, että se rakkaus" kutistuukin" matkalla, mutta se voi vielä kasvaakin jos sille vielä jaksaa antaa tilaisuuden.
Ja myös ne tunteet sitä toista miestä kohtaan voivat laimeta, jos ei niitä tietoisesti ruoki.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Vaikea tilanne,enkä osaa neuvoa.
Kahden perheen hajottaminen on iso askel, olisitko valmis ottamaan sen askeleen oikeasti, entäs tämä toinen mies?
Pelkkää tunteenpalon ääntä ei aina ehkä kannata seurata.
Luuletko, että jos eläisit arkea tämän toisen miehen kanssa, että arjessakin rinnallasi hän olisi se, jonka kanssa haluaisit olla ja elää.
Jos tätä toista miestä ei olisi, haluaisitko elää nykyisen miehesi kanssa. Onko näitä tuntemuksia ollut, jo ennenkuin tämä toinen mies tuli kuvioihin?
Ja uskotko, että nykyinen miehesi on valmis todella panostamaan suhteeseenne ja että voisitte saada sen toimimaan.
Mieti, mitä menetät jos perheesi hajoaa, ja menetät nykyisen miehesi.. sen ehkä osaat jollain tapaa arvioida. Sitä, mitä sitten taas saisit, sitä taas et voi varmuudella tietää.

Voisiko ruoho vain näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella?

Siinäpä oli aika hyvin sanottu, mitä tässä on päässään pyöritellyt.

En tiedä olenko valmis hajottamaan perheitä, eikä tiedä hänkään, mutta ehkä sitten kadun loppuikäni että päästin tämän tilaisuuden käsistäni. Tai sitten kadun sitä, että lähdin siihen mukaan. Kun tietäis...
Jos tätä toista miestä ei olisi, luultavasti en olisi eroamassa nyt, mutta tuskin olisin tämän onnellisempi. Näitä tuntemuksia on siis ollut aikaisemminkin. Siis eroajatuksia, ei tunteita muita kohtaan. Kun kuitenkin on nuo lapset, ei ole tullut lähdettyä. Ja ajatellut, että ehkä tämä tästä saadaan toimimaan. Lopulta mitta tuli täyteen ja sanoin miehelle etten jaksa enää. Kyllä tuo nyt näyttää nyt tosissaan olevan, kun tietää että ihan oikeesti on menettämässä minut.
En tunne tätä toista miestä vielä kovin hyvin, mutta vaikuttaa sellaiselta, jonka kanssa arki voisi olla oikein mukavaa. Mut eihän sitäkään voi etukäteen tietää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Alkuperäinen kirjoittaja VT:
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu -:
-tahto on se tärkein, ei rakkaus tai ihastus tai muunlainen toisen perään haikailu
-keskitä kaikki tunteesi omaan mieheesi, niin pian huomaat rakastavasi häntä enemmän kuin pitkään aikaan
-ole miehellesi hellä, koskettele, silittele, suukottele -> se parantaa suhdettanne ja tarttuu, miehesikin alkaa tehdä samoin sinulle
-onko tunteesi sitä toista kohtaan ihan oikeaa ihastusta tai rakkautta, vai vain ihastumista siihen tunteeseen?

Tiedän, että tahto on tärkein. En vaan tiedä riittääkö se, jos rakkaus on hävinnyt siinä matkalla.
Mies (oma) on kyllä minulle hellä, minua se vain ahdistaa tällä hetkellä

joskus tuntuu, että se rakkaus" kutistuukin" matkalla, mutta se voi vielä kasvaakin jos sille vielä jaksaa antaa tilaisuuden.
Ja myös ne tunteet sitä toista miestä kohtaan voivat laimeta, jos ei niitä tietoisesti ruoki.

Näinhän se on. Yritän kovasti ajatella järjellä näitten kaikkien tunteitten keskellä. Ehkä tässä tapauksessa ei se tärkein kysymys ole tahdonko rakastaa vaan voinko antaa anteeksi.
 
Jos, et tunne tätä miestä, joka vaikuttaa mukavalta, vielä kovin hyvin.. uskallatko riskeerata.
Hullaantuminen on helpompaa tilanteessa, jossa ne tunteet omaa miestä kohtaan, eivät ole yksinomaan myönteisiä. Ja jos ensimmäistä kertaa ihastuu toiseen, tuntuvat ne tunteet, vielä jotenkin erityisen hullaannuttavilta.Ja se hullaannus taas saa sen oman miehen näkymään, osin ehkä vielä epäedullisemmassa valossa.
Ja syyllisyys niistä tunteista, voi ilmetä myös ahdistuksena, silloin kun se oma mies pyrkii lähelle.
Sekavasti selitetty, mutta yritän sanoa, että pelkkiä hullaantumisen tunteita, ei kannata ainkaan seurata.



 
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Jos, et tunne tätä miestä, joka vaikuttaa mukavalta, vielä kovin hyvin.. uskallatko riskeerata.
Hullaantuminen on helpompaa tilanteessa, jossa ne tunteet omaa miestä kohtaan, eivät ole yksinomaan myönteisiä. Ja jos ensimmäistä kertaa ihastuu toiseen, tuntuvat ne tunteet, vielä jotenkin erityisen hullaannuttavilta.Ja se hullaannus taas saa sen oman miehen näkymään, osin ehkä vielä epäedullisemmassa valossa.
Ja syyllisyys niistä tunteista, voi ilmetä myös ahdistuksena, silloin kun se oma mies pyrkii lähelle.
Sekavasti selitetty, mutta yritän sanoa, että pelkkiä hullaantumisen tunteita, ei kannata ainkaan seurata.


Totta tämäkin. En uskallakaan riskeerata, ainakaan vielä. Mutta sekin tuntuu kamalalta, ettei nähtäisi enää ikinä. Jos tämäm nykyisen suhteen haluaa saada toimimaan, se vaatii ihan älyttömästi töitä. En tiedä jaksanko sitä just nyt, kun yksin on niin pitkään yrittänyt, mutta eroaminenkin on niin vaikeaa.

Ehkä olis parempi olla vaan yksin jonkun aikaa ilman yhtään miestä. Kahdessa ainakin on liikaa...
 
Olin aikalailla samassa tilanteessa muutama vuosi sitten.
Onneton liitossani. Löytyi mies, myös perheellinen, jolta sain nimenomaan henkisellä puolella sitä, mitä en omaltani saanut. En kai tosin osannut pyytääkään.

Puhuin oman mieheni kanssa asioita halki. Sitten kun mies alkoi tosissaan yrittää, minua ei kuitenkaan kiinnostanut enkä osannut antaa tilaisuutta. Koska se toinen "parempi" mies oli koko ajan kuvioissa.
Se, joka osasi pyytämättäkin puhua niitä asioita, joita halusin kuulla, ja kuunnella niitä jotka halusin kertoa.

Lopulta kantti ei riittänyt lähteä kokeilemaan, vaan jäin. Oman miehen kanssa puhuttiin ja puhuttiin, opeteltiin uudestaan tuntemaan toisemme.
Nyt olen jo pitkän aikaa ollut äärimmäisen onnellinen.

Mutkan kautta myös kuulin, että tämä toinen mies ehti siinä samalla pyörittää minun lisäkseni yhtä, jossei kahtakin, sivusuhdetta.
Tiedän myös miehen tämän hetkisestä kokonaistilanteesta sen verran, että hetkeäkään en ole katunut. En haluaisi elää sellaista elämää.

Ehkä joiltain osin vaalin sitä "rakkautta" edelleen, olihan se kaunista ja ihanaa. Mutta nyt osaan myös ajatella, että ihastuin/rakastuin siihen, mitä tarvitsin ja halusin toisessa ihmisessä nähdä, en siihen ihmiseen, joka tuo toinen mies todellisuudessa on.
Ja on hirveän hyvä, etten höyrypäisenä sännännyt kokeilemaan elämää haaveen kanssa, todellisuus kun olisi kuitenkin tullut vastaan jossain vaiheessa. Samoine ja vielä uusine ongelmineenkin olisi arki voinut kolahtaa turhan kovaa.

Nyt on niin hyvä.
 
Toivottavasti saat selkeyttä asioihisi. Jos tunnet, ettet enää jaksa yrittää miehesi kanssa, että se tie ja ne voimat on kulutettu loppuun.. on ehkä eron aika.
Jos tähän päädyt/te voisi ollakin viisasta ollakin vähän aikaa yksinään, ero, vaikka olisikin sopuratkaisu ja ehkä parempi vaihtoehto kuin jäädä suhteeseen silti useimmiten rikkoo ihmistä.
Koska olet se ainoa ihminen, jonka kanssa takuuvarmasti elät elämäsi loppuun asti, kannattaa tälle ihmiselle antaa aikaa olla myös vain itsensä kanssa. Ja työstää ero ns. loppuun asti. Ehkä myöhemmin voisi olla "otollisempi" aika uudelle suhteelle.


Hyvää yötä :wave:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt En Kirjaudu:
Ja on hirveän hyvä, etten höyrypäisenä sännännyt kokeilemaan elämää haaveen kanssa, todellisuus kun olisi kuitenkin tullut vastaan jossain vaiheessa. Samoine ja vielä uusine ongelmineenkin olisi arki voinut kolahtaa turhan kovaa.

Tätä minäkin pelkään, että käy sitten noin. Ongelmat vaan vaihtuu toisiin.

Kerroitko omalle miehelle tästä toisesta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja VT:
Alkuperäinen kirjoittaja Tallu -:
Ap, minkäs ikäinen olet?

Kolmenkympin kriisi tässä varmaan poden... Kuin niin?

Sitäpä juurikin meinasin =) Älä nyt pariin vuoteen tee minkäänlaisia päätöksiä suuntaan tai toiseen, olen kokenut tuon saman ja kokemukset ovat paljolti samanlaisia kuin mitä nimim. Nyt En Kirjaudu tuossa aiemmin kirjoitti.

Nyt kyllä lähden nukkumaan, hyvät yöt :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja VT:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyt En Kirjaudu:
Ja on hirveän hyvä, etten höyrypäisenä sännännyt kokeilemaan elämää haaveen kanssa, todellisuus kun olisi kuitenkin tullut vastaan jossain vaiheessa. Samoine ja vielä uusine ongelmineenkin olisi arki voinut kolahtaa turhan kovaa.

Tätä minäkin pelkään, että käy sitten noin. Ongelmat vaan vaihtuu toisiin.

Kerroitko omalle miehelle tästä toisesta?

En kertonut. Mutta jäin kyllä kiinni. Se oli lopulta se sysäys, että päätös oli tehtävä.
Oma mieheni halusi yrittää, antaa anteeksi (varsinkin kun mitään varsinaista fyysistä ei kuviossa ollut).
Ja siinä vaiheessa tosissaan aloitti myös itsetutkiskelun. Käytiin läpi niitä asioita, mitä kumpikin haluaa suhteelta ja elämältä, ja missä mättää kun tuntuu, ettei saa tarvitsemaansa.

En tiedä kuinka kauan olisin jatkanut pähkäilyä, ja olisinko muuten koskaan kertonut tämän toisen olemassaolosta, jos en olisi kiinni jäänyt.

Kun lopetin kokonaan yhteydenpidon toiseen mieheen, oli helpompi keskittyä availemaan oman suhteen solmuja. Ne ihastumisen tunteet hävisivät yllättävänkin äkkiä, kun tilannetta ei enää ruokkinut. Ihastuin ja rakastuin uudelleen omaan mieheeni.

Ja nyt tosiaan meillä menee upeasti. Ehkä tämä kriisi teki osittain myös sen, että suhde on vahvemmalla pohjalla kuin koskaan.
Kumpikin tietää, mitä olisi voinut menettää.

Ja nyt, kun olen onnellinen, en enää edes mieti olisinko ollut onnellisempi sen toisen kanssa. Tuntuu, etten voisi, eikä minun tarvitse olla tämän onnellisempi.
 
Näin hieman kokeneena annan sinulle vain kaksi neuvoa:
Kukaan toinen ihminen ei voi tehdä sinua onnelliseksi. Onni löytyy omasta sisimmästä, mutta valitettavasti sitä pitää vähän odottaa ja se pitää löytää sieltä ihan itse. Lisäksi; täydellistä onnea ei ole. Onni koostuu pienistä, hyvistä hetkistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hajattelija:
Näin hieman kokeneena annan sinulle vain kaksi neuvoa:
Kukaan toinen ihminen ei voi tehdä sinua onnelliseksi. Onni löytyy omasta sisimmästä, mutta valitettavasti sitä pitää vähän odottaa ja se pitää löytää sieltä ihan itse. Lisäksi; täydellistä onnea ei ole. Onni koostuu pienistä, hyvistä hetkistä.

Tiedän tämän, enkä mitään unelmien prinssiä tai onnen satumaata ole etsimässäyt. Sehän tässä onkin, kun olen muuten elämääni ihan tyytyväinen ja onnellinen itseni (ja lasten) kanssa. Jos ei olisi lapsia ei tarvitsisi miettiä sekuntiakaan mitä haluaisin
 
Minusta on niin, että sinä voit tehdä päätöksen omasta elämästäsi. Eli "rikkoa toinenkin perhe" on epärelevantti ilmaus. Jokainen "rikkoo" oman perheensä, sitä ei voi ulkopuolinen tehdä eikä olla vastuussa. Jos puolisollani olisi suhde johonkuhun toiseen, perhetilanteen vaikeutuminen olisi nimenomaan minun ja puolisoni välinen asia - toimivan parisuhteen väliin eivät ulkopuoliset pääse.

Vanhojen suhteiden ongelmia aiheuttavat tekijät siirtyvät usein oman itsen mukana myös uusiin suhteisiin. Monesti ongelma parisuhteessa on juuri minä itse eikä kukaan muu. Siitä henkilöstä ei pääsekään eroon kumppania vaihtamalla.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että ihmisellä on vain yksi elämä. Sitä voi joko yrittää etsiä siihen onnea säntäilemällä edestakaisin, mutta luulen, että se ei ole ratkaisu. Pitäisi ehkä tehdä jyrkkä päätös katkaista yhteydenpito ja ajatusleikit muualle, jos mielii jatkaa perhe-elämää. Toisaalta mikä tahansa päätös on jotenkin parempi kuin ei päätöstä.

Eipä musta tainnut olla apua. En lähtisi, tutkaile itseäsi ja sitä, mistä onnenpuute oikeasti kiikastaa.
 

Yhteistyössä