kaksi kertaa ja kortti on ollut 7vuotta. eka puhallutus tapahtui vasta vuosi takaperin ja meenasi poliisisetää naurattaa kun mä en tiennyt mitä olis pitänyt tehdä.. jokseenkin koominen tilanne
sain kortin viime marraskuussa. ensimmäisen seitsemän viikon sissän mut puhallutettiin neljä kertaa. ihan tavallisissa ratsioissa noin muuten mutta yksikin oli tiistaina puol kahdelta päivällä mikä hiukan kummastutti.. sen jälkeen en sitten olekaan puhaltanut. tais keskittyä noi mun puhaltamiset ihan vaan tohon alkuun ja nollat puhalsin joka kerta.
Kerran vissiin vaan. Mutta mä ajankin tosi harvoin, mutta toisaalta ei mieskään ole ihan älyttömästi osunut ratsioihin.
Sellanen tuli mieleen, että kerran joskus nuorempana, oli ratsia 3x 30km aikana. Joka kerran siis puhallutettiin miestä, joka oli silloin kuskina. Tai iste asiassa vipalla kerralla mies sanoi, että joka taas, niin eivät puhalluttaneet..
Poliisi on puhalluttanut pari kertaa tienpäällä, kun olen ollut omalla autolla liikenteessä. Linja-autolla ollessa ovat ohjanneet pari kertaa ohi puhallutusratsian.
Työnantaja puhalluttaa ja tarkastaa ajokortin 4-5krt vuodessa.
monta kertaa olen puhaltanut, pari kertaa tosin auton ratissa. tääl kun oli joskus hurjassa nuoduudessa 0 diskoja, eli piti puhaltaa nollat että pääs sisään
Hmm, 2:sti oon saanu sakot, eli niinä kertoina ainakin olen puhaltanut. Sitten taitaa olla näitä muutenvain puhallutuksia 2. Eli 4:sti oon puhalellut siihen. Kerran sattui ratsiassa, että suu täynnä toffeeta, missä sitten kesti, että sain syötyä sen. Kärsivällisesti poliisit odottivat, että söin sen
Kortti ollut reilu 10vuotta