kysymys seksistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja bombom
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

bombom

Vieras
kuinka monesti viikossa teillä harrastetaan seksiä? tai kuukaudessa?
tarkennan kysymystä vielä niille pareille joilla jo lapsia

meillä 1 ja puoli vuotias lapsi. eikä itselläni halut palautunu ennalleen, mitä ne oli ennen raskautta. silloin saatettiin katsella yhdessä pornoa, pukeuduin seksikkäisiin alusasuihin, seksiä harrastettiin eri asennoissa ja paikoissa.
nykyään harrastetaan seksiä vain miehen alotteesta noin kerran viikossa.
silloin pääsen kyllä fiilikseen, mutta haluja ei oikeastaan enään ole.

kuinka muilla? onko enään toivoa päästä takaisin siihen mitä meillä ennen. sillä tämä tietysti kiristää myös parisuhdettamme.
 
Meillä kaksi lasta (5 ja 1 -vuotiaat). Seksiä n. 2-3 kertaa viikossa. Itse ainakin olen huomannut sen, että seksi pyörii mielessä paljon enemmän nykyisin, kun en käytä e-pillereitä.
 
palauti samantien. mies ei ole ainakaan muuttunut
Meillä kerran päivässä vähintään keskenämme, joskus baarin vessassa työkavereiden kanssa, joskus naistenkin kannsa . missä vaan joka päivä pitää saada että minä pysyn ilosena.
SYRJÄHYPYT SALLITAAN
kimppakiva on suosikkini ;)
 
ehkä pari tai kolme kertaa viikossa, yleensä miehen aloitteesta..lapsia on neljä, nuorin kohta vuoden ja tuntuu, ettei vieläkään ole halut kunnolla palanneet viime synnytyksen jälkeen. saatan kyllä päästä fiilikseen mutta joskus homma tuntuu aivan pakkopullalta, johon alan kun ei oikein kehtaa kieltäytyäkään..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Heidi -73:
palauti samantien. mies ei ole ainakaan muuttunut
Meillä kerran päivässä vähintään keskenämme, joskus baarin vessassa työkavereiden kanssa, joskus naistenkin kannsa . missä vaan joka päivä pitää saada että minä pysyn ilosena.
SYRJÄHYPYT SALLITAAN
kimppakiva on suosikkini ;)

Mistä tiedät, että lapset ovat miehesi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äityli:
ehkä pari tai kolme kertaa viikossa, yleensä miehen aloitteesta..lapsia on neljä, nuorin kohta vuoden ja tuntuu, ettei vieläkään ole halut kunnolla palanneet viime synnytyksen jälkeen. saatan kyllä päästä fiilikseen mutta joskus homma tuntuu aivan pakkopullalta, johon alan kun ei oikein kehtaa kieltäytyäkään..

sama homma! olen jo niin pitkälle miettynyt että ottaisin lääkärillä tämän asian puheeksi. jos esimerkiksi mahdollista saada lääkitystä tai terapiaa tai vastaavaa tän asian helpottamiseksi.
ennen kuitenkin nautin seksistä. ja halusin seksiä.
nyt useasti seksi tuntuu pakkopullalta, niinkuin itsekin sanoit.
en missään tapauksessa halua luopua seksitä kokonaan! (niinkuin tuossa aikasemmassa keskustelussa oli)
 

Similar threads

V
Viestiä
27
Luettu
4K
V
A
Viestiä
32
Luettu
2K
H
P
Viestiä
10
Luettu
3K
Seksi
Onnistuva mies.
O

Yhteistyössä