Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta.
Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.
Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.
Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.
"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."
Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.
"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"
"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.
Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.
Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.
Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.
Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä.
Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja.
Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.
Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.
Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?
Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.
Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.
(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)
Yksilöllisiä juttujahan nämä toki ovat.. Leluja meillä ei vielä silloin säilytetty vakituisesti pojan huoneessa mutta kyllä siellä yritettiin päivisin leikkiä että ympäristöön tottuisi.. Tsemppiä!
Eihän omassa huoneessa nukkuminen tarkoita sitä ettei vanhempien huomiota saa yöllä tarvittessa..