Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja veksi:
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Ja jatkokysymys, mistä johtuu ettette ole saaneet aikaiseksi järjestää sellaista aikuisten aikaa?
Ei ole siitä kiinni, etteikö olisi saatu aikaiseksi.
Mikä ero sillä aikuisten omalla ajalla muka on, jos lapset ovat tai eivät ole viereisessä huoneessa nukkumassa?
Meillä lapset eivät ole mikään taakka ja työmaa josta pitäis saada lomaa.
sen eron tajuua kun uskaltaa ottaa sitä lapsivapaata.
ja meinaatko, että vanhemmille jotka silloin tällöin laittavat lapsensa hoitoon, ne lapset olisivat taakka ?
saaneet aikaiseksi? Uskaltaa?
Sulla on omituisia sanavalintoja.
Meillä on kämppä yhtä hiljainen, on ne lapset nukkumassa omassa huoneessa tai mummolassa. Kyllä ne sen verran ovat yökylässä olleet, että tiedetään millaista se on.
Jos sä tarvitset vapaata lapsista ja sun on pakko saada ne kotoa pois välillä tai itsesi kotoa pois ilman lapsia, ei se tarkoita sitä, että kaikki muut voisivat suhteessaan huonosti, vaikkeivat toimi samalla tavalla.
Meillä yhteinen aika vaimon kanssa on ihan samanlaista, on lapset kotona nukkumassa tai kotoa pois.
Osaamme hoitaa parisuhdetta myös limittäin arjen kanssa, arjen keskellä, ei se ole mikään extreme-laji, johon tarvitsee ottaa omaa aikaa.
Väittäisin, että sellaiset suhteet, joissa osataan hoitaa välejä päivittäin arjessa, voivat jopa paremmin kuin sellaiset, joissa pitää kokoajan suunnitella ja odottaa sitä omaa aikaa parisuhteelle. Onhan se parisuhde olemassa arjessakin!